keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Ikuisuusprojektia

Mulla on nimittäin penkkien reunat, joka vuosi värkkään niitä ja laajenna penkkejä. Harrastan sellaista "kepulikonstia", että laitan puolikkaita sanomalehtiä nurmikon päälle penkin reunaan, siihen päälle laitan multaa tai ruohosilppua ja kas seuraavana vuonna on nurmikko kadonnut ja sanomalehti. Seuraavana vuonna taas uusi lehti penkin reunaan jne.


Monestikohan olen tätäkin penkkiä laajentanut tällälailla.
Mikähän "ruoste" lienee minun ukkolaukkoihin iskenyt? Ruosteisia pilkkuja lehdet on täynnä. Voi olla liian kostea ja varjoinen paikka, kun ovat salavien alla.
Tuohon reunaan istutin isommat samettiruusujen taimet.
Muutenkin tänään istuttelin loppuja taimia, alkavat olla kaikki kohta maassa. Tomaatit, munakoisot ja paprikat ovat kasvihuoneessa. Kaikki eivät sinne mahtuneet, joten eilen tein heinäpaalien väliin niille penkin, jos olisi siinä vähän lämpimämpi paikka. Rohkenin laittaa myös kurpitsat ja niiden väliin istutin maissit.

Aamulla kävin käsiksi vesialtaan veden vaihtoon. Oli lehtiä, kastematoja ja sammakkokin altaassa. Oli urakka, olihan se mies ja poikakin kaverina veden kantamisessa. Mutta tehty on ja suihku paikoillaan, ja mukavaa lorinaa kuuluu pihalla.


Kun sataa "jatkuvasti" allas täyttyy loput sadevedestä.

Kun sain tuon penkin reunan tehtyä, ajattelin ruveta leikkaamaan nurmikkoa. Osan leikkasin jo eilen illalla, mutta ei viitsi hyvin myöhään päryyttää, koska naapurit menevät aikaseen nukkumaan.
Sitten aloin kuitenkin laittaa ruokaa, kun tahtoo unohtua koko syöminen, kun on niin paljon puuhaa ulkona.
Ja tietenkin alkoi sataa kaatamalla, eipä tarvitsekaan tänään enää leikellä nurmikkoa.


2 kommenttia:

  1. Minullakin on tapana käyttää sanomalehtiä kukkapenkkien rakentamisessa. Ja laitan sitä myös omenapuiden alle ja päälle oksahaketta. Sinne ne maatuvat.

    VastaaPoista
  2. Juu, hyvä konsti. Kerran neuvottiin se eräässä puutarhaohjelmassa. Sanomalehdet hyötykäytössä :)

    VastaaPoista