sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Lilja, ruusu, kirsikkapuu..

Eilinen päivä näytti sopivalta kaalien istuttamiseen. Oli pilvistä ja luvattu sateita. Niinpä istutinkin lehtikaalit keskelle, ajatuksena että ne kasvavat enemmän korkeutta, punakaalia ja ruusukaalia reunoille. Taitaahan se ruusukaalikin muuten kasvaa "ylöspäin", taisi tulla ajatusvirhe :)
Pariin penkkiin riitti taimia vuoronperään istutettavaksi. Ruohosilppukatteen levitin heti taimien ympärille. Lannoitteeksihan olin levittänyt penkkiin jo syksyllä kompostia.


Illemmalla tuli sitten sateet sopivasti kastelemaan minun istutukset.

Illalla kävimme konsertissa. Täällä on tapana järjestää torilla kesän alkajaisiksi musiikkitapahtuma. Nyt sateen ja huonon ilman vuoksi se oli siirretty jäähalliin.
Karjalan Sotilassoittokunta, Jenna Bågeberg ja Pave Maijanen olivat esiintymässä.
Oli ihan hämmästyttävän hieno juttu, kesti kaksi tuntia ja oli vielä ilmainen. Katsomo oli täynnä. Kyllä se on ihan eri asia nähdä laulajat "livenä" kuin kuunnella levyltä tai radiosta. Todella hyviä laulajia molemmat.
Pave lauloi hyviä hittejään: Lilja, ruusu, kirsikkapuu ja Lähtisitkö jne.
Karjalan sotilassoittokuntahan lakkautetaan tämän vuoden lopussa, koska koko Kontiorannan varuskunta lakkaa. Voihan harmi!

Tänään sunnuntaina jatkoin istutuksia, parsakaalit ja purjosipulit istutin. Eipä oikein hyvin kasvaneet nuo purjot esikasvatuksessa, olivat aika olemattomia taimia. Saas nähdä tokkopa noista mitään tulee...Mutta yrittänyttä ei laiteta.
Siihenpä sitten tuli käytettyä kaikki penkit, paitsi kurpitsoille ja pavuille varatut. Vielä on istuttamatta sellerit ja kylvämättä nauriit. Niille pitää ruveta kaivamaan penkkiä. No en huokaa, mukavaa puuhaahan se on :)

No kaivoin sitten pari penkinpätkää, ja istutin lehtiselleriä. Hohhoijaa tulikohan taas laitettua liian paljon taimia kasvamaan ja ostettua liikaa siemeniä.
Vielä on kylvämättä lantut, kyssäkaalit, nauriit. Katotaan nyt kuin paljon jaksan kaivella rikkaruohoja pois maasta...


Tässä on nää mun sipulit, jotain sellasta lajiketta, joka jakaantuu. Kahtena kesänä on mulla ollut noita, ja säilyttelen niitä siemeniä talvet pukuhuoneen kaapin alla :)

Vielä muistiin laitan tähän kukansiemenpussit, joita olen kylvänyt (jos nuo nyt näkyy)

Tänään täällä on ollut ihmeen hyvä ilma, vain vähän on sadellut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti