tiistai 27. marraskuuta 2012

Lintuja lintuja

Aamulla oli maa valkeana, kuin olisi tomusokerikuorrutuksen saanut. Huomattavasti valkeampi pihamaa oli kyllä, mutta jo liukkaampi, jotta piti pitää mielessä, ettei ota liian pitkiä askelia :) muuten on vaarassa lentää, kuten lintuset syömään.
Niitä oli kyllä tosi paljon. Enkä voi lakata yrittämästä kuvata niitä, vaikka ei oikein tahdo onnistuakaan, ainakin sinitiaiset ovat niin tavattoman vikkeliä.


Nuo pikkuvarpuset pitävät kauransiemenistä näköjään. Tintit ovat kohta jo syöneet mun koristekurpitsoihin laittamani siemen-rasvaseokset, kohta pitää tehdä lisää. Toissatalvena valoin sellaisia ruukkuihin ja laitoin niitä ylösalaisin roikkumaan, niin eivät pääse niihin kävelemään, mutta tuntui vaikealta niiden syönti, ja osa rasvoista jäi syömättä.
Päätin nyt kokeilla jotain helpompaa muottia. Mutta voihan sitä laittaa vaikka maitopurkkiin tms. ja sitten laittaa verkkopussiin roikkumaan, niin on hygieenisempää.






Eilen katselin kasvimaalla kuinka mangoldit olivat tehneet uutta lehteä :)
Nytpä ne taas kohta paleltuvat ja peittyvät lumeen.
Olisi ollut tässä hyvää aikaa tehdä ja kääntää kasvupenkkejä ensi kevääksi valmiiksi, mutta eipä tullut ajoissa mieleen. Jotenkin olen ollut pimeyden aikana lamaantunut näihin pihapuuhiin ja unohtanut kaikki puutarhahommat.
Nytpä lähden seuraavaksi ulos, tästä koneen ääreltä nököttämästä. Mars mars...

8 kommenttia:

  1. Minäkin olen jo aikoja sitten tehnyt stopin pihapuuhille;niitä jatketaan sitten taas keväämmällä ja nyt vaan suunnitellaan ja hengähdetään :)

    Lintujen sihtailu kameralla on kyllä aikamoista nopeutta vaativaa hommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin kyllä kääntämässä pari penkkiä, mutta kun oli niin paljon kohmeisia kastematoja, säälin niitä ja annan olla penkkien rauhassa :)). Lumen alle jäävät nyt ja kun sitä tulee noin metri kumminkin talven mittaan, saavat levätä niin madot kuin kasvimaakin + itse.

      Poista
  2. Lintujen tarkkailu on hauskaa puuhaa ja hyvin olet onnistunut niitä kameralla ikuistamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan, tässä kun istun ikkunan ääressä, saapi ihmetellä niiden vilinää.

      Poista
  3. Kiva huomata blogeista että puutarhaväki löytää kuitenkin jotain kasvavaa ja kuvattavaa pihalta tällaisena aikana!

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sähellys. Siis linnunruokakellossa voi laittaa pehmeään massaan pystyyn tikun ja antaa ripustusnarun roikkua ulos ruukusta. Oppivat tintit kyllä siinä roikkumaan hienosti. Kuulemma rasva voi olla liian kovaa ja jäädä siksi syömättä, mutta jos sekaan laittaa ruokaöljyä niin pysyy pehmeämpänä pakkasellakin

      Poista
    2. Sellastahan se on, ainakin joissakin osto-talipalloissa tuntuu menevän ihan kivikovaksi rasva, etteivät linnut saa sitä syötyä. Kiva kun kävit kommentoimassa!
      eipä ole ollut vielä lunta viime marraskuussa :)

      Poista