perjantai 28. joulukuuta 2012

Välipäivät

Ensiksi Kiitos kaikille kommentoijille ja sivuja seuranneille. Tänään oli täyttynyt 4000 käynnin raja. Jes.

Jotain välipäivien lamaannusta on olossa, ei oikein huvita mitään tehdä, väsyttää vaan. Outoa on sekin ettei tee mieli syödä mitään, ei edes suklaata.

Enkä tiedä mihin ryhtyisi, ei oikein kiinnosta neulominen eikä virkkaus, ei lukeminen. Ompelukin tökkii, vaikka ommella hurautin pari pientä kassia.
Tänään kyllä oli jo lumihommia päivällä, että on liikuttukin ulkona, ei kuitenkaan liikaa, jotta se väsyttäisi.

Arkihuolet kun tuli heitettyä joulun ajaksi pois, niin nyt ne ovat taas palanneet. Voivoi. Ne huomaa ihan selvästi taas kun laskuja pitää ruveta maksamaan. Vuodenvaihteeseen oli taas kertynyt niitä "liikaa". Kääk.

Lintuja on tullut seurattua, kun ovat ruokailleet innokkaasti, kun pakkanenkin lauhtui lopulta. Tänään enää -1 astetta. Pilvinen ja pimeä, lumisateinen päivä.


Ai tuo talitintti on kyllä kuvattu jo aikaisemmin, eräänä pakkaspäivänä, kun näki selvästi miten sitä palelsi. Jouluna ei näkynyt varpusiakaan, vaan tänään lennähti lauma pikkuvarpusia syömään. Kauroja ja lyhteitä on ollut niille kyllä tarjolla koko ajan, missä lienevät välillä olleet.

Uuden vuoden vaihduttua olen kyllä päättänyt ryhdistäytyä ruokavalion suhteen, on meinaan tullut lisäkiloja varmaan, vaatteista päätellen. En ole uskaltanut käydä vaakan lähelläkään, muuta kuin pölyjä pyyhkimässä. Ensi vuonna (jos tämän vuodenvaihteen aikana vielä syön ne loput suklaat ;)) vähennän taas joutavat hiilihydraatit, niinkuin sokerin ja valkoiset viljatuotteet syömisistäni. Sekä alan käymään kävelyllä tms liikkua. Lumitöitäkin varmaan pihalla riittää kevättalvella.

Meillähän joulun väri on punainen, nyt uudeksivuodeksi ajattelin vaihtaa punaiset liinat yms pois ja vaihtaa vihreään :) Ja laitan taas takaisin varastoon liikoja esineitä niinkuin enkelit ja joulupukit yms. Joulukuusta mies haluaa yleensä pitää pitkään sisällä, joten se saa olla kunnes neulasten putoaminen alkaa häiritä minua liikaa.



Hyasintit kukkivat vihreissä sukissa ;)

Mukavia välipäiviä ja tämän vuoden viimeistä viikonloppua kaikille!




4 kommenttia:

  1. Hiukan samoissa aatoksissa olen minäkin. Miten sitä aina joulun jälkeen tuleekin kunnonkohennustarve? Ja noita joulukoristeitakin tekisi jo mieli vähentää. Kunhan tuo pesukone lopettaa, lähden ulos lenkille, vaikka siellä liukasta onkin.
    Hyviä kuvia linnuista.

    VastaaPoista
  2. Minunkin pitää ryhdistäytyä syömisten suhteen, jahka palaan Helsinkiin. Minä en pyyhi edes pölyjä vaa'asta, sillä jätin sen Helsinkiin.

    Hyvää Uutta Vuotta 2013!

    VastaaPoista
  3. Kyllä täälläkin puristaa housunvyötärö siihen malliin,että uudenvuodenjuhlinnan jälkeen alkaa tiukka-linja :)

    Hyvää uuttavuotta!

    VastaaPoista