tiistai 22. tammikuuta 2013

Kevään merkki :)

Tänäänkin oli hieno ulkoiluilma. Kävin kävelyllä ja vein kirjastoon pari kirjaa, sitten hain miehelle "lihakaupasta" makkaraa. Tullessa huomasin yhden kevään merkin :) Nimittäin tien varresta oli lumipenkat aurattu maata myöten kauemmaksi, jotta sulamisvesi ei valuisi tielle. Näinköhän se aurinko kohta alkaa lämmittää?
Päivä on pidentynyt jo ihan selvästi sekä aamusta, että illasta.
Ennen auringonlaskua pilvet värjäytyivät punaisiksi, en vaan jaksanut enää lähteä avarammalle paikalle niitä kuvaamaan. Tässä kun on noita puita aina edessä.



Vaihdoin tuossa eräänä päivänä sisäkukille multia ja ihan hävetti, mihin kuntoon olen päästänyt vähäiset kukkani. Ruukuissa ei multaa yhtään, vain juuria.


Nääkin pullojukat olivat ruukussa niin tiukassa, jotta sain tehdä töitä ennenkuin sain ne kaivettua pois. Sain ne kuitenkin erotettua (kädet haavoilla), mutta ei tiedä tuleeko niistä mitään enää. Onhan mulla niitä pienempiäkin kasvamassa jotta joutavat pois keväällä. Tuo kulkka on melkein ainoa, minkä olen saanut kasvamaan, ei säikähdä jos ei kastele, kun kastelu tuppaa unohtumaan. Eipä mulla ole kuin rönsylilja (sekin oli turautunut pieneen ruukkuun onneton), pääsiäis- tai joulukaktus, limoviikuna, jossa ei ole montaakaan lehteä ja rahapuu. Ja vielä on fiikus, joka pitäs katkaista latvastaan ja istuttaa uudelleen. Menee liian pitkäksi.

Yritän kuitenkin vielä elvytellä kukkiani, koska sanotaan että viherkasvit "puhdistavat" ilmaa jotenkin. Jos eivät tuosta tokene, keväällä tulee kauppoihin uusia kukkia myyntiin. Ostanpa sitten uudet.

Ps. Katsoinpa miten ovat talvehtineet mun gladioluksen sipulit ja daalian juurakot. Gladioluxissa näyttää olevan jo alut :) mutta daaliat taitavat olla kuivuneet :(

Mukava kun on tullut uusia lukijoita, tervetuloa Konnadonna ja Marietta!

9 kommenttia:

  1. Kyllä se aurinko jo lämmittää. Sunnuntaina Katajanokalla kävellessä tippui kerrostalon räystäältä vettä päähän, kun aurinko paistoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä siellä alkaa aikaisemmin lämmittää, musta tuntuu että ei täällä vielä tipu räystäät vettä. Mut muuten on huippu talvikeli :)

      Poista
  2. Aavistus keväästä on jo kellarissa, verenpisarani työntää jo vesiversoja.

    Tosi kauniit kuvat punertavasta taivaasta.

    VastaaPoista
  3. Moi! Mulla olisi sinulle haaste blogissani! :)

    VastaaPoista
  4. Ei aurinko vielä lämmitä. Kunhan alkaa kuukausi pari mennä eteenpäin, sitten lämmittää :)

    VastaaPoista
  5. Ainakin mieli on virkeämpi,kun aurinko paistaa :)

    Olen kummastunut siitä,kun en ole juurikaan huonekasveista innostunut,puutarhahommelit kyllä kiinnostavat sitten niidenkin edestä.

    VastaaPoista
  6. Ihan hienon taivaan punerruksen olet saanut ikuistettua. Minulla on sama homma, että aina on puita edessä, joskus kaivaa avoimempaa maisemaa.
    Altakasteluruukut on aika hyvä keksintö sisäkukille. Itse ainakin tuppaan unohtamaan säännöllisen kastelun.

    VastaaPoista