keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Kirjoja

Tervetuloa Sarppu, uusi lukija!

Tänään kävin pitkästä aikaa kirjastossa. Ensin tein lumitöitä pihalla, vaikka sekin tuntuu liikunnalta, ei siitä askelia juurikaan kerry askelmittariin.

Sitten läksin lounaan jälkeen kävellen kirjastoon. Reppu selkään ja sauvat kaveriksi. Eihän sinne ole kuin pari kilometriä matkaa, mutta en ole pitkiin aikoihin sinne mennyt kävellen. Tuli siitä yli 6000 askelta mittariin. Ja poistullessa repullinen kirjoja lisäsi painoa.


Siinä on toivottavasti mukavaa luettavaa, joitakin ideoita käsitöihin ja oppia valokuvaukseen, edes ideoita. Valokuvauskirjat ovat jo vanhoja, mutta eipä löytynyt uudempiakaan.

Kirjotaan kodikasta-kirjassa on mukavia kirjonta ja aplikointiohjeita, ehkä ystävänpäiväkortteihinkin jotain ideaa.


Uudet iloiset virkkausideat- (ylempi kuva) kirjassa on mm. kukkien ohjeita, maatuskoita, peittoja, hartiahuivi yms. Kukkia ehkä kokeilen ja katsotaan innostunko muista ohjeista.

Marja Orkoman ja Simo Hämäläisen kirjat ovat taattua lukunautintoa. Orkoman aikaisemmat kirjat luin viime keväänä ja "Kätkäläisenkin" olen lukenut aikaisemmat kirjat joskus.
Kun löydän hyvä kirjan, niin haluan lukea kaikki saman kirjoittajan romaanit jos vaan löydän. Pirkko Arhipan dekkarit luin viime vuonna myös. Jostain syystä kotimaiset kirjoittajat viehättävät enemmän. Lehtolaisen kirjat olen lukenut, Enni Mustoset, Tuija Lehtiset, tällaiset "kevyemmät" kotimaiset.

Välillä kaipaisin jotain uutta luettavaa, saa suositella hyviä kirjoja ja kirjoittajia, kenen kirjoista olette kovasti tykänneet :)

Mukavaa viikon loppupuolta!

5 kommenttia:

  1. Mulla lähti eilen mukaan kirjastosta iso pino puutarhakirjoja;niitä on nyt hyvä selailla ja suunnitella pihajuttuja :)

    VastaaPoista
  2. Mulla on sama ongelma... Lukisin mielelläni jotain, mutten ole löytänyt sopivaa kirjailijaa. Romantiikkaa, muttei ennalta-arvattavaa lässytystä, uskottavaa ja ei historiallista kovin kuvailevaa...

    VastaaPoista
  3. Kyllä minäkin katselin kirjastossa puutarhakirjoja, mutta kaikki joita katsoin näytti jo tutuilta :) Tuli viime syksynä lueskeltua niitä aika paljon.

    VastaaPoista
  4. Minäkin lueskelen näin talvisin paljonkin. Suosikkejani ovat Enni Mustonen, Tuija Lehtinen, Anneli Kivelä. Kunnon hömppää :) Tällä hetkellä luen J.K.Rowlingin kirjaa Paikka vapaana (vai mikä se olikaan...) Vaikuttaa ihan luettavalta.

    VastaaPoista
  5. Oletko jo tutustunut Outi Pakkasen dekkareihin. Ne ovat minusta aika mukavia, ehkä hieman Arhipan kirjojen tyylisiä. Miespuolisisista dekkaristeista Matti Yrjänä Joensuu ja Seppo Jokinen (tarinat sijoittuvat Tampereelle). Saattaisit pitää myös Pirjo Tuomisesta ja Pirjo Hassisesta.

    VastaaPoista