keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Lempiasioita

Sain tällaisen haasteen Konnadonnan-blogista. Kiitos siitä!


Tehtävään kuuluu kertoa kymmenen omaa lempiasiaansa kuvin.
Haastan ne, jotka eivät ole kertoneet vielä lempiasioistaan täällä jatkamaaan haastetta.

Enpä muistanut laskea onko näitä kymmentä, mutta eilisen päivän selasin kuvia ja kopioin niitä näihin kollaaseihin. Siinäpähän oppii näiden tekoa, mulla kun ei ole kunnon ohjelmaa (en lataa tähän vanhaan koneeseen yhtään uutta ohjelmaa, vaikka olisi se picasa niin hyvä)


Ensinnäkin tykkään keväästä vuodenajoista eniten. Talven jälkeen tuntuu kuin heräisi eloon keväällä.


Kasvattelen taimia, sisällä ja kasvimaallakin. Harrastan kateviljelyä, peitän maan ruohosilpulla tai muulla eloperäisellä katteella. Koska kasvimaani on mutapohjainen "suo" olen tehnyt kohopenkit, joissa kasvit eivät huku sateisina kesinäkään. Tomaattia yritän kasvatella muovihuoneessa.


Kukkasia tykkään kasvatella myös.


Kirjoista ja lukemisesta olen pitänyt siitä asti kun opin lukemaan. Yleensä kirjastosta kannan kirjoja. Tässä yksi lainattu pino.


Käsitöitä olen myös tehnyt monenmoisia. Välillä hurahdin kasvivärjäykseen, välillä tilkkutöihin. Joskus neulominen viehättäää, joskus virkkaus. Mitään isoja töitä en saa aikaiseksi, aplikoitu sängynpeite on ollut kesken jo vuosia.


Rantamaisema viehättää. Lapsuuteni koti oli rannalla, siitä kai se johtuu.


Pohjois-Karjalan hienoin paikka on Koli.


Perinteiden vaaliminen, kuten karjalaiset leivonnaiset, vanhat esineet viehättää myös.


Joulu on yksi lempiasia, ainakin sen odotus on parasta.


Talvi ei kuulu lempiasioihin, mutta monenlaiset lyhdyt ja valot auttavat sitä kestämään.


Tässä yksi "syöksylentäjä", joiden seuraaminen helpottaa myös talven kestämistä.


Vielä lisään tähän yhden, vaikka johan näitä on ;) Nimittäin tykkään leipoa ja laittaa ruokaa itse alusta pitäen, mieluummin kuin ostaa kaupasta. Tänään kävi vieras, joten leivoin kinkkupiiraan (Valion ohje; Kielenvievä juusto-kinkkupiiras). Kerrankin onnistui, eikä meinannut keretä kuvaa ottamaan, kun meni niin nopeasti parempiin suihin.

Yksi lempiasia on nykyisin vielä, nimittäin tietokone. Ilman sitä olisi...niin en tiedä mihin käyttäisi nämä ajat, kun tässä lueskelee lehtiä ja blogeja. Ehkä lukemiseen ja käsitöihin ja ulkoiluun. Väheneepä tämä istuskelu kevään koittaessa.

Lumisade taitaa tulla tännekin asti, muuten on hyvä keli ulkoilla, ei pakkastakaan ole kuin -3 astetta.

Haastan ne, jotka eivät ole kertoneet vielä lempiasioistaan täällä jatkamaaan haastetta.



6 kommenttia:

  1. Hienot kollaasit! Tietokoneella aika kuluu nopsaan.

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia ja kivoja lempijuttuja. kiitos, kun vastasit:)

    VastaaPoista
  3. Hienosti toteutettu kertomus lempiasioistasi.

    VastaaPoista
  4. Välillä tuntuu,että hiukan liikaakin tulee viihdyttyä tässä koneen äärellä. Noo,tilanne korjaantuu kevään edetessä :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kommenteista. Tänään olikin sitten muuta puuhaa, ainakin lumitöitä. Saattaa kohta päästa tekemään lumiukkoja, kun näyttää tulevan suvikelit.

    VastaaPoista
  6. Koli ja piirakat on minunkin mieleeni. KOlilta avautuu niin kauniita maisemat. ja kotitekoiset piirakat on parasta. ihan vesi herahti kielelle:)

    VastaaPoista