tiistai 5. helmikuuta 2013

Haaste osa 2.

Jatkan tässä nyt Eijan Lehmihaka-blogista tulleen haasteen vastausta.

1.Mikä oli lempilelusi lapsena?
Minulla oli yli 10 kpl nukkeja, joilla leikin. Harmi kun ovat kaikki, yhtä lukuunottamatta kadonneet.

2. Minkä elokuvan katsoit viimeksi? Tv:stä Rakkauden valinta

3. Uusi vai vanha? Vanha ehkä mieluummin, riippuu vähän asiasta.

4. Mikä on rumin sana, minkä tiedät? Kirosanoista en pidä, en viitsi toistaa...

5. Kulkuvälineesi? Polkupyörä

6. Ruoka jonka haluaisit osata valmistaa? Ainahan sitä voisi olla parempi kokki ja tehdä sellaista maistuvaa ruokaa jota porukat söis. Ehkä joku karppileivonnainen, niillä kun on tapana aina vähän epäonnistua.

7. Minkä taidon osaat? Olen huono kehumaan itseäni, ei tule oikein mitään mieleen, sanon vaikka; sauvakävely

8. Mikä on kummallisin tilanne, johon olet joutunut? Kerran olin siivoamassa eräässä talossa, emäntä vaikutti aika nipolta. Sitten särjin siellä pari kukkaruukkua imuroidessani. Olin tietty ihan paniikissa. Emäntä ei ollut enää kotona ja kerroin isännälle möhläykseni. Hän viittasi kintaalla ja sanoi, että heillähän on ruukkuja joka nurkassa, että ei se mitään.

9. Nainen, jota arvostat? En osaa yhtä nimetä, kaikki vanhat sodanajasta selvinneet naiset.

10. Mies, jota arvostat? Samoin kuin edellinen, sotaveteraanit.

11. Lempiaineesi koulussa? En ollut missään aineessa erityisen hyvä, mutta olisikohan ollut matematiikka. Inhokkiaineet muistan paremmin, kuten ruotsinkieli ja liikunta.


Minun tekemäni kysymykset tässä:

1. Harrastatko valokuvausta?

2. Oletko opiskellut jossain valokuvausta? Jos, niin Missä?

3. Milloin sait tai ostit ensimmäisen kamerasi?

4. Jos et asuisi Suomessa, missä maassa haluaisit asua?

5. Minkä vuoksi juuri siellä haluaisit asua?

6. Mikä on toiseksi mieluisin paikkakunta tai paikka (olettaen, että kotipaikkakuntasi on paras) jossa haluaisit olla?

7. Mikä on Suomessa myynnissä olevista ruoka-aineista sellainen, jota et mistään hinnasta söisi, vaikka se olisi kuinka taitavasti valmistettu?

8. Mikä on taas sellainen ruoka-aine, josta et haluaisi luopua, tai ilman et tulisi toimeen?

9. Luetko kirjoja ”perinteisesti” vai sähköisenä versiona?

10. Onko sinulla lempikirjailijaa?

11. Mikä on lempikirjasi?


Jos joku haluaa vastata näihin, niin saa napata nämä tästä. Muutenhan tämä haaste on näkynyt kiertävän jo monella.

***************************************************************************************

Tänään on ollut ihana auringonpaiste. Sain sitten inspiraation ruveta siivoamaan ja vein matotkin tuulettumaan.
Oli satanut kauniita lumihiutaleita, joten niitäkin piti yrittää kuvata.


Nyt on nautittu Runebergin tortut ja kahvit siivouksen jälkeen, nam nam.
Eilisen kampaajaalla käynnin kävelystä ovat vielä jalat kipeät, joten ei kärsi istua tässä pitkään. Muuten ei pääse liikkeelle ollenkaan. Joten eikun menoksi taas.

Hyvää Runeberginpäivää!

10 kommenttia:

  1. ♥ mukavaa Runebergin päivän jatkoa!♥

    VastaaPoista
  2. Ihan sydämestä otti, kun sanoit ruotsia inhokiksi...(Olen ruotsinope ;O)
    Täällä Helsingissä on ollut harmaa ja pilvinen päivä. Ei tietoakaan auringosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi voi, tulikin avauduttua! Mut nyt myöhemmin olen ymmärtänyt ruotsin kielen osaamisen tarpeen, varsinkin jos muuttais sinne etelärannikolle ja muutenkin olis mukava ymmärtää vaikka tv:stä ruotsinkielisiä ohjelmia.

      Poista
  3. Sattuipa Runebergin päivä menemään ihan ohi. Onneksi äiti on maistattanut torttuja jo kaksi viikkoa sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ihan katsoa wikibediasta mitä kaikkea tämä Runeberg on tehnyt. Niin eipä hätää, koska ei ole ihan varmuutta onko hän syntynyt 5. vai 7. päivä :)) Kerkiät vielä tekasta runeberintortutkin...
      Aah, hänellä oli myös Emilie ja Maria nimiset sisaret. Enkä ole edes lukenut Vänrikki Stoolin tarinoita, mutta maamme laulua on tullut joskus hoilattua ;)

      Poista
  4. Täällä ollaan :).
    Olipa hauska, kun heti ensimmäisenä tekstinä oli näitä vastauksia, niin pääsin heti paremmin kärryille.

    Hauskaa, kun kirjoitit, että olet hyvä sauvakävelijä :). Suurin osa ei ole.
    Ainakaan minä. (Eikä ollut naapurin rouvakaan, jolle nuuka isäntä oli tehnyt kotikutoiset sauvat vanhoista hiihtosauvoista. Niissä oli ne piikit peitetty teipillä ja kun oltiin rouvan kanssa kävelyllä, toinen sauva luiskahti sivulle niin, että kamppasi minut samalla. kaaduin polvilleni ja uusista toppahousuista meni molemmat polvet rikki. Mutta tähänkin oli nuukajussilla apu. Sain kaksi palaa myrkynvihreää kangastarraa, jolla voin paikata pöksyt. Ei tullu sen koommin käytettyä ;)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi tännekin!
      Olipa teidän lenkilläkäynnillä huono tuuri. Enpä tiedä oikeesti osaanko sauvakävellä ;))ei ole ollut arvioijaa saatavilla. Harjottelin tänäänkin 6 km. Oli kyllä jo aika liukasta, joten piti varoa itsekin ettei liukastellut. Oon kyllä meinannut kompastua monesti omiinkin sauvoihin :)

      Poista
  5. Hyvä,että joku osaa kunnolla sauvakävellä. Usein näkee tuolla liikenteessä ennemminkin sauvojen raahaajia :)

    VastaaPoista
  6. Minä oon syönyt tähän mennessä jo 3 Runebergin torttua, nyt saa riittää... Eikä nuo kaupan omat oikein olekaan mistään kotoisin, aivan liian makeita meikäläisen makuun.
    T. eräs joka myös arvostaa sodasta selviytyneitä.

    VastaaPoista