perjantai 15. helmikuuta 2013

Tuumailuja ja vähän innostumista

Aamupäivällä paistoi aurinkokin pitkästä aikaa ja yritinkin käydä ulkona kuvaamassa, jos siellä olisi ollut jotain mielenkiintoista. Mutta luntahan siellä vain oli.  Kuvasin ulosmennessäni tekokukan terassilla, kun ei muitakaan kukkia enää ole, tulppaanitkin jo karisivat.



Niinpä se meni Ystävänpäiväkin, syöty on suklaat ja leivokset. Eipä taaskaan tarvitse huolestua painon putoamisesta  :)


Eipä nämä mun leivokset tulleet ihan esittelykelpoisiakaan, kun levisivät nuo sokerikuorrutukset  toisiinsa, mutta eipä parempiakaan tullut. Pohjan tein Pirkka-lehdessä olleen ohjeen mukaan. Siihen tuli:

200 g voita
3 munaa
2 dl sokeria
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
2 ps vadelmia(jätin nämä pois taikinan pinnalta)

Ohjeessa oli, että rasva sulatetaan, munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi, kuivat aineet sekoitetaan keskenään. Lisätään kuivat aineet ja rasvaseon vuorotellen muna-sokerivaahtoon. Sitten vaan pellille. samantapainen ohje oli mokkapaloihin (joita joskus olen tehnyt aikaisemmin). Paistetaan 200 asteessa 10-15 min. Jäähtyneelle levynpuolikkaalle laitoin mitä hilloa sattui olemaan kaapissa ja vähän jäisiä vadelmia (omia). Toinen puolikas päälle siihen sitten.  Sekoitin tomusokeriin vadelmista mehua ilman mittailuja, ja levitin päälle. Kuvioon yritin laittaa tummempaa mehua ja se levisi (harjoituksen puutetta) vaaleamman sokerimassan sekaan.  Mut eisemitään haittaa ;))

Huomaatte varmaan, että tämä "karppaaja" on välillä "sortunut" makean perään. Muttta tämä on vaan tilapäistä sortuilua, kyllä minä taas tokenen ruotuun  kun tämä pimeä aika menee.  On jotenkin takkuinen ollut tämä vuoden alku, vähän useammalta kantilta katsottuna.


Kirjastosta löysin taas inspiroivia kirjoja. Ompele suloiset lahjat- kirja tuli tänään, niinkuin Tee inspiroivat asetelmatkin. 
Farkkujen uusi elämä-kirjasta olen enemmänkin innostunut. Mulla on monet farkut odottamassa inspiraatiota, tuossa kirjassa niitä ideoita on. Tuon kirjan voisin ihan ostaa itsellekin, niin olen siitä innostunut. Siinä on pienempiä ja isompia ideoita, neulatyynyistä sängynpeittoihin ja tauluihin. Käytetty kaikki mitä farkuista irtoaa, napit ja napinlävetkin ; D 
Kun vaan pääsis alkuun, en tiedä mistä alkaisin. Koettaisko ensin tehdä noita "helmiä".

Mukavaa viikonloppua ja hiihtolomaa etelässä asuville!


8 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä leivoksia! En olisi tiennyt sokerikuorrutusten leviämistä jos et sitä olisi kertonut:) Minustakin on kiva ideoida kirjoista kaikenlaisia askarteluja:) Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Hah,en olisi minäkään tiennyt leivosten kuorrutuksen leviämisestä. Minusta ne näyttävät ainoastaan syötävän hyviltä :)

    VastaaPoista
  3. Hei sullahan on täälä miälenkiintonen blogi! En malta oottaa ens kessää, sit varmaan tullee paljo puutarhapostauksia. Mulla on haaveena, että sitten ko mukulat on isompia ni ruppeen laittamaan tota meijän pihhaa oikeen urakalla. Sulta saa varmaan hyviä vinkkejä. :-)

    VastaaPoista
  4. Hyvää viikonloppua, Emilie! Nyt ollaan jo hiihtolomalla täällä Itä-Suomen kodissa. Ihanaa!

    VastaaPoista
  5. Herkullisen näköisiä leivoksia, taitavat olla Aleksantereita. Minun leivonnaiseni ovat aina vähän sinne päin, mutta makuhan se on pääasia.

    VastaaPoista
  6. Blogissani on sinulle tunnustus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia, käyn kurkistamassa kunhan kerkiän!

      Poista