lauantai 2. maaliskuuta 2013

Munien väkerrystä :)

Vaikka pitäisi olla kuulemma jo kevät, tänä aamuna herättiinkin taas aikamoiseen pakkaseen. Mutta haitanneko tuo kun on "mukavaa" tekemistä, nimittäin neuloskelen munia.  Kuullostaa vähän hassulta.  ;D


Tuo keltainen oli ihan ensimmäinen ja hups, eihän siitä tullut munaa vaan pallo. En osannut lukea ohjetta tarpeeksi hyvin. Näihin nyt hurahdin, koska  kirjastoon saapui perjantaina varaamani kirja:


 Arne & Carlos ; Pääsiäiskoristeet- kirja. Sen varasin alunperin siksi koska ajattelin siinä olevan neulotun halipupun ohjeen. Onhan siinä sekin, mutta aloitin helpommasta mallista, eli pääsiäismunien neulomisesta. Niistäkin helpoimmista malleista.


Kolme on nyt valmiina ja seuraavakin aloitettu. Eipä paljon muuta kerkiä tekemäänkään, kuin väkerrän puikot vääntyen tiukkaan neuloen näitä pallosia. :)
Kirjassa on tosi kauniita pääsiäisaiheisia kuvia ja mukavia pupujen ja pallojen ohjeita.

Kävin vähän kuitenkin tuolla ulkona, haistelemassa pakkasta. Aurinkokin paistoi tosi hienosti tänään.

Puiden oksissa ja pensaissa on vielä luonnon tekemiä taideteoksia.

Lintujen ruokintapaikalle tuli myös ensimmäistä kertaa tällainen vieras.


"Hus pois, minä olen nyt tässä laudalla"

Kiitoksia kaikille kommenteistanne ja  Oikein mukavaa viikonloppua teille kaikille!

6 kommenttia:

  1. Tuo miesten tekemä kirja ja heidän ohjeensa ovat mainioita :)

    Aikamoinen töyhtö linnulla.

    VastaaPoista
  2. Arne ja Carlos näyttävät juurikin siltä, että mielellään neuloskelevat munia :D.
    (Voi kuulostaa epäasialliselta kommentilta, mutta ei ole sellaiseksi tarkoittettu..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytin kirjaa lapsillenikin, jotta alkakaa tekin tehdä tällaisia. Herätti pientä hilpeyttä heissä. Mut eipä mua haittaa :)

      Poista
  3. Pojat taisivat aloittaa niistä joulukuusen koristepalloista. Kiva idea käyttää esimerkiksi jämälangat hyväksi.
    Upea töyhtökaveri vierailulla!

    VastaaPoista
  4. Kerrassaan ihanat nuo munat, vaatii aika näpräystä, mutta ovat sen arvoisia. Oikein mukavaa alkavaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista