perjantai 1. maaliskuuta 2013

Takatalvi tuli

Eilen tuntui jo että nyt se kevät tulee. Oli niin kaunista aurinkoista ja lämmintä. Otin jo seinustalla aurinkoa, olisi voinut riisua takinkin pois.

Mutta tänä aamuna oli ihan toista  :(     Lunta oli tulla tupsahtanut 10 cm.


Eihän näistä lumitöistä millään pääse.


Onneksi sentään aurinko paistaa.


Eilen kävin siemenlaatikkoon käsiksi, ja kylvin tomaatit, basilikat, paprikat ja kelloköynnöstä, sekä omista koristetupakoista otettuja siemeniä.
Siinä on alku nyt kasvatuksille. 

9 kommenttia:

  1. Mulla oli sama meininki. Yrtit ja tomaatit ja muutama kukka pääsivät multiin, siis siemenet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiva, saapi tutkailla joka päivä, että milloinka alkaa näkyä siellä jotain. Laitoinhan minä mustasilmäsusannan siemeniä jo aikaisemmin. Ei niissä vielä näy taimia.

      Poista
  2. Tämä maaliskuu on juuri siksi masentavaa aikaa, että välillä on NIIN kevät niin kevät ja sitten seuraavana yönä elohopea putoaa kahdenkympin hujakoille...

    Mulla taitaa jäädä kaikki taimikasvatus tältä keväältä, ei vain jaksa innostua... Mutta kiva käydä katsomassa blogeilla muitten puuhasteluja :)

    VastaaPoista
  3. Kyl munki tarttis jo alkaa suttaamaan sen mullan kans. Viime vuanna jäi balsamit kasvattamati, nyt kyl on pakko niitä laittaa ku niistä niin tykkään. Mustanmerenruusut on viäläki kellarisa, ne varmaan ruppee jo hermostummaan.

    VastaaPoista
  4. maaliskuu on aika masentava, sitä ko haluis lumet äkkiä pois ja taivaalta tulee vaa lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mites se menikään se vanha sanonta, "Uusi lumi on vanhan surma"
      Voi vaan uskoa että kyllä ne sulaa vielä, ennen juhannusta...

      Poista
  5. Tuollainen luminäkymä on luvassa tännekin. Vielä sentään aurinko paistaa ja mittari on selvästi plussalla.

    VastaaPoista
  6. Sellaista tämä kevät-talvi on;sataa lunta,on aurinkoista ja lämmintä ja sitten taas pakastaa,mutta voiton puoilella ollaan :)

    VastaaPoista
  7. Lunta on tosiaan tullut reippaanlaisesti ja nyt on jo kylmä pakkanen.

    VastaaPoista