keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Talven selkä taittuu

Nimittäin tänään, onhan nyt kevätpäiväntasaus. Aurinko lämmittäisi, jos löytäisi tuulettoman paikan  ;)

Tänään on myös Kymmenen kuvaa kesää-haastepäivä.


Aurinko paistaa jo huomattavasti korkeammalta, kuin aikaisemmin. Joulukuusen raasu on ruskistunut kokonaan ja lumet puista karisseet. Piti ihan käydä ulkona kuvaamassa, kun heijastui oma kuva ikkunasta ;)
"Näperrän" kollaasia näistä kuvista, kunhan kerkiän. Toivottavasti jo ensi kuussa näkyy muutakin kuin lunta tässä.

Pääsiäinenkin tai ainakin palmusunnuntai tulla tupsuttaa kohta. 


Kortteja olen muutaman tehnyt, kaksi niistä läksi jo paketin mukana. Ei vaan tuo luovuus nyt loista. On ihan kadoksissa. Mutta ajatus kait on tärkeintä. Enkä nyt hyvin monta korttia lähetä, laitanpa vaikka tekstiviestit muutamille ystäville.
Kauransiemenet itivät yllättäen aika nopeasti. En viitsi ostella raeruohon siemeniä, kun on linnuille varattuja kauroja vielä paljon.

Taimia on mullakin kasvanut, tässäpä kuvia niistä. 

Kelloköynnökset ovan venähtäneet

Paprikan ja vähän basilikan taimia

Tomaatin taimet
Lisää en ole vielä kylvänytkään mitään. Olis ehkä aika kylvää lehtiselleriä ja jotain muutakin.

Aurikoista keskiviikkoa kaikille!

7 kommenttia:

  1. Tosi hyvän näköisiä taimia ja kortteja.

    VastaaPoista
  2. Onpas tanakan näköisiä taimia! Miten onkaan pääsiäiskorttien ideat tänä vuonna totaalisesti kadoksissa.

    VastaaPoista
  3. Hienoja teoksia, molemmat tai siis kaikki! :)

    VastaaPoista
  4. Hyvältä näyttävät korttiaskartelusi.

    Tälläviikolla pitää minunkin taas hiukan lisätä kylvöjen määrää...ihan niinkuin niitä jo ei olisi olohuonen puolillaan :)

    VastaaPoista
  5. Komeita taimia :-) Muuten, siskoni on aloittanut vhh aiheisen blogin, aattelin että sua vois ehkä kiinnostaa, sellainen kuin emmajuliablog.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, käynpä tutustumassa. Tervetuloa lukijaksi!

      Poista