perjantai 22. maaliskuuta 2013

Tiskikukka :)

Minä nyt en ole ollut ollenkaan "tiskirätti" ihminen, eli en ole tehnyt enkä käyttänyt juuri muita kuin kaupasta ostettuja pöytäpyyhkeitä, yleensä cifonet-tyylisiä mieluiten. Niinpä en ole edes huomannut kuinka kauan näitä bambu- yms langasta neulottuja tai virkattuja "rättejä" on tehty.
Eilen kuitenkin (kun kaupassa käydessä aina tutkin lankahyllyn, jos siellä olisi tarjouslankoja) hyppäsi koriini Novitan bambulankakerä. Vaikka se ei ollutkaan tarjouksessa kait. Sitten aloin etsiä netistä ohjeita ja vihjeitä miten kannattaisi sellainen "tiskirätti" tehdä.

Olipa paljon ohjeita ja kuvia, huomaan jääneeni aivan pimentoon tässäkin asiassa :)
Törmäsin tähän ohjeeseen, ja koska se tuntui niin oudolta, pitihän tätä alkaa opettelemaan. Tämä ei ole tehty siitä bambu-langasta, vaan vanhasta akryyli/silkkilangasta, kun en keksi siitä mitään muutakaan (kuin pupun mekkoa yms) tehdä.

Tiskikukka

Tiskikukka
Ohje on siis otettu täältä Tintinluomukset-blogista, kiitokset siitä.
Ilta meni tätä väkertäessä, ja luulenkin että tää malli on liian hidastekoinen tiskirätiksi. Siispä aloin virkata isoäidin-neliötyylistä rättiä siitä bambulangasta.  Se on vielä kesken, joten siitä myöhemmin. Enkä ole vielä kokeillut tätäkään tiskikukkaa, joten en yhtään tiedä miten tuo lanka kuivuu tms.

Tuosta mukista tulee mieleen Marimekko, ja eilinen uutinen siitä, että Marimekko meinaa lopettaa Kiteen tehtaansa. Se On tosi huono uutinen, jotenkin sen tuotteet ovat tuntuneet niinkuin oman maakunnan tuotteilta, vaikka muualla suurin osa lie tehtykin.
Mikä isku muutenkin työttömyyden vaivaamalle Kiteen kaupungilleja koko Pohjois-Karjalalle!


Tässäpä pupuni, vasemmanpuoleinen lökäpöksy on niistä viimeisin tekeleeni. Aivan liian pienessä paidassaan. "Vanhin" pupuni läksi jo maailmalle. Saapi nähdä vieläkö nämä lisääntyvät, vai siirrynkö vaihteeksi kokonaan tiskirättilinjalle :)

Oikein mukavaa palmusunnuntai-viikonloppua!

17 kommenttia:

  1. Minäkin kaipailisin käyttökokemuksia noista bambu-liinoista,mutta täältähän niitä pian saa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kohta on useampi tehty, jos raaskin alkaa kokeilemaan :)

      Poista
  2. Luin otsikon ensin väärin. Katsoin, että siinä luki "Tiskijukka" ja mietin, että mihinköhän Emilie nyt on hurahtanut.. :)

    Voi että noita pupuja, kun ne on niin eläviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa, kyllä minäkin tavasin tuota otsikkoa monesti, että onkohan se oikein, kun näytti niin kummalliselta ;)
      Tosi paljon on pupuja ollut pihallakin yöllä.

      Poista
  3. Bambutiskirätit on ihan parhaita! Bambuhan on vähän semmonen antibakteerinen, joten ei ala haisemaan vaikka olis paksukin rätti. Ainakaan mulla ei oo alkanu haisemaan vaikka muut rätit välillä haisee. Mut eniten tykkään bamburäteisä siittä, ettei niitä tartte kastella ennen ko vaikka kuivaa pöyrälle kaatuneen mairon. Tavallinen rätti kuivana vaan lykkää lammikkoo erelläns, mut bambu imasee samantiän.
    Virkkasin kerran mummonneliötiskirätin, se ei oikeen ollu hyvä, ärsytti ko sormet meni aina niistä reijistä. Nyt se on ollu mukulan vaipasa imuna, siihenki bambu on hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun sai tietoa käyttökokemuksista. Tuo vihreä kun ei oo bambulangasta, niin senverran kokeilin että ei kuivana kyllä kuivaa yhtään pöytää. Mutta jos sitä johonkin joskus käyttäs. Aattelin seuraavan tehdäkin neulomalla, jos tulis vähemmän reikänen ;)

      Poista
    2. Mahtaiskohan se olla hyvä pölyjenpyyhkimisesä. Olis ainaki kiva pyyhkiä pölyjä noin kauniilla "pölykukalla". :-)

      Poista
  4. Mie oon nyt muutaman viikon käyttäny tuota bambu rättiä ja oi että se on hyvä, pesen pesukoneessa ja taas käyttöön.
    Meinaan tehä lisää.

    Siun pupusilla on ihanat vaatteet,etenkin nuo housut, mukavaa tää pupujen kanssa touhuaminen vai kuinka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sinunkin käyttökokemuksia. Liekö eri langoilla sitten eroja, meinaan bambun määrästä johtuen. En oo nähnytkään muita kuin tuota yhtä lankaa, varmaan pitäs kstella lankakaupasta. Kunhan nyt teen noista kahdesta kerästä mitkä ostin.
      Aattelin tehdä välillä pöksyt pupulle, takana on halkio josta häntä näkyy. Isot tuli, kun kaava oli kankaasta ommellun pupun housuista, mut eipähän kiristä, niinkuin paita, josta tuli liian pieni.

      Poista
  5. Ei ole kokemusta noista virkatuista tiskiräteistä, mutta olisi mielenkiintoista ja kivaa kokeilla. On se aika paljon nätimpi tiskipöydällä kuin joku perusrätti. Pupuset on sitten niin mukavaa sakkia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo mullakaan tosiaan, mut nyt täytyy alkaa kokeilemaan ahkerasti . Miekin oon ihastunut noihin pupuihin, en raaskis niistä luopua ;)

      Poista
  6. Bamburättihän kuulostaa varsin oivalliselta, joten taidankin ottaa käyttöön lahjaksi saamani rätin. Olen sitä säästellyt, kun se on niin kaunis.
    Ihani nuo sinun pupujussikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on tuollainen omi(tui)naisuus ;), että ei raaski ottaa käyttön saatuja juttuja, ennenkuin joskus aikojen päästä.

      Poista
  7. Kauniita pupuja. Kehuvat noita rättejä, muttei ole tullut kokeiltua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta vaan! Mukava noitä on tehdä, lanka on niin ihanan pehmeää!

      Poista
  8. Saisiko noiden tiskikukkien ohjeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolta tintinluomukset-blogista olin ottanut tuon ohjeen! Linkki on tuossa kuvan alla.

      Poista