lauantai 27. huhtikuuta 2013

Orvokin etsintää

Tämä viikko meni paljolti puuhommissa, pöllejä ja oksia kuljetellessa. Nyt ovat ne kasassa, muuta pöllit pitää vielä halkoa.
Eilen meni aikaa kaupungissa. minähän olen etsinyt joka kaupasta, missä myydään orvokkeja, niitä vaaleanpunaisia orvokkeja. Kaiken värisiä on, mutta ei just sitä mitä etsin. No vielä on muutamia paikkoja mistä voi löytyä sitä orvokkia.
Käytiin läheiseltä puutarhaltakin katsomassa ja saatiin edullisesti kurkkuja. Pakko oli sitten huolia pari orvokkiakin mukaan vaikka eivät sitä väriä olleetkaan.  En muista olisiko mulla tään värisiä ollut milloinkaan



Oli paikallisessa isossa automarketissa avajaisetkin tällä viikolla. Eilen siellä oli "valvova rakennusmestari" Timo Harjakainen esiintymässä. Kyllä jaksoi hölistä ja naurattaa kansaa.






Tänään olen saanut haravoitua pihaakin, vesilammikko keskeltä pihaa on jo hävinnyt. Lunta on vielä yhdessä penkissä, mutta kyllä sieltäkin jo narsissin piippoja näkyy. Muita kukkia kuin krookuksia ei näy, sinivuokoissa on jo vähän sinisiä kukkanuppuja näkyvissä, samoin kuin keltaisissa krookuksissa.


Kesäpikkusydän alkaa nousta.


Syysmaksaruohokin pilkottaa.
Penkit ovat vielä osittain jäässä, ei voi alkaa kaivella rukkaruohoja, eikä voi joka paikasta haravoidakaan märkyyden vuoksi. Sain kuitenkin kaikista penkeistä raivattua oksat ja varret pois.



Tänään näin ensimmäisen nokkosperhosen. 

Naapurin kissasta yritin ottaa kuvan,  oli kuitenkin niin kiinnostunut kamerasta ja luonnosta, että ei oikein kuvaus onnistunut. :D

Oikein mukavaa viikonvaihdetta!





15 kommenttia:

  1. Juuri tuollaiset kirsukuvat ovat niitä parhaimpia! :) Oijoi, siellä on jo niin kesä. Ja kurkku suoraan puutarhasta on aivan parasta (tai paikalliselta tarhurilta). Minäkin näin meidän marketissa jo orvokkeja, sinisiä ja olikos ne valkoisia.., mutta kuinkahan nuo täällä menevät kaupaksi kun on metritolkulla vielä lunta ja viime yönä oli pakkastakin -5'C? Itse en kyllä ostanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää Suomi on niin pitkä maa, jotta on kesää ja talvea yhtäikaa. Kurkkua kasvaa jo tuossa puutarhalla, tomaattia kasvattavat myös, mutta rouva siellä arveli, että tuskin äitienpäiväksi vielä saadaan tomaattia. Pakkasta on täälläkin yöllä vielä, pidän kukat terassilla yöt ainakin.

      Poista
  2. Orvokkeja näyttääkin nyt olevan vähän joka paikassa myynnissä ja hyvä niin, sillä tämä viileä ja kylmä kevät estää muiden kukkien istuttamisen. Paleltuisivat raukat alta aikayksikön toisin kuin orvokkit jotka uhmaavat pientä pakkastakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vielä voi mitään, ainakaan täällä, istutella. Jäässä on penkit vielä. Koekaivauksia olen tehnyt, nyt on 10 cm sulaa kasvimaalla ;)

      Poista
  3. Orvokit on vaan niin ihania ja juuri näin keväällä kun muita kukkia ei vielä ole.Kaunis on tuo punane sävykin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nekin ovat ihan nättejä. Joka vuosi olen ostanut vähän erivärisiä orvokkeja, ruukuissa olen pitänyt. Tuoksuvat vielä niin ihanalle :)
      Nyt sataa rakeita, maa on valkoisenaan. Aamulla oli niin ihana auringonpaiste.

      Poista
  4. Itse asiassa tuo kissakuva on hyvin hauska. Kuvaa juuri niin uteliasta kissaa kuin kerroitkin.

    VastaaPoista
  5. Kateeksi käy, kun pääsit Harjakaista tapaamaan :). On niin mahtityyppi.

    Kissakuva oli paras :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sai nauraa kyynelet silmissä. Meillä ei käy näitä esiintyjiä täällä hyvin usein. :) osittain Samoja juttuja tietysti, mitä putouksessakin.

      Poista
  6. Kauniit orvokit. Kyllä ne lumet vaan sulaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no niin. Taas satoi sen verran ravakasti, jotta piha lainehtii...Routaa on vielä maassa, kylmä pysyy niin kauan kuin tuo läheinen järvi on jäässä.

      Poista
  7. Orvokit ovat oikein kauniin värisiä,nyt onki orvokkien kaunista aikaa,mutta maahan ei viellä meillekään voi istutta eilen meilläkin satoi ränttä ja oli niin kylmä ja koleaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihahommissa olin ja läksin sisälle vähän syömään, niin alkoikin sillä aikaa satamaan ja ukkonenkin jyrisi. Eipä tas tarvii haravoida.
      Orvokkeja pitää ostaa vielä lisää, jos ei löydy niitä vaaleamman punaisia, niin jotain muuta. Joskus tykkäsin mustista orvokeista, ja nythän noita kuuluu olevan myynnissä.

      Poista
  8. Voi miten suloinen nenä<3

    Kivanvärisiä orvokeita. Itsekin ostin tänä keväänä hiukan erivärisempiä orvokeita kuin aiemmin :)

    VastaaPoista