torstai 13. kesäkuuta 2013

Joku väsymys aika

Jotenkin tuntuu olo nyt aika vetämättömältä jostain syystä. On kuin pihalla ja kasvimaalla ei tapahtuisi mitään.
Kurjenmiekat ja päivänliljat ovat nupuillaan, mutta ei näy kukkia. Onneksi ei viime yönä tullut hallaa kuitenkaan, vaikka ilma viilenikin.
Unkarinsyreenit sentään alkoivat kukkia ja mikä huumaava tuoksu niissä onkaan :)


Suurin näistä laukoista on myös auennut. tämän kukka on noin 20 cm halkaisijaltaan. Mutta tämä on paljon matalampi kuin muut ukkolaukat.


Eräänä päivänä kun olin terassilla kuului mätkähdys....??? Katselin pihalle mutta en saanut selvää mikä mätkähti. Jonkun päivän päästä huomasin, että sininen linnunpönttö oli pudonnut puusta. Se oli noin parin metrin korkeudella puussa. Nyt se oli selällään, aukko ylöspäin maassa. Katsoin että onpa huonon näköinen ja ravistunut pönttö ja käänsin sen oikeinpäin.
Siitä ei kuulunut mitään. En ruvennut sitä kuitenkaan purkamaan, oli kai jotain muuta hommaa.
Parin päivän päästä huomasin, että sinitiainen käy pöntössä ja sieltä kuuluu sirkutusta.

Voihan ihme ja kumma. Sinitiainen käy siellä ruokkimassa poikasia. 
Miten ihmeessä ne selvisivät pudotuksesta???
Toivon että ne kasvaisivat ja selviäisivät tuosta pöntöstä pois. Nyt en juurikaan uskalla liikuskella kasvimaan tuossa reunassa ollenkaan.


Valuhommia oli eilen vuorossa. Piti olla poutapäivä, mutta kylläpä se sade välillä hätyytteli.
Mutta saatiin valut tehtyä, kuivabetonia jäikin vielä kaksi säkkiä jaljelle. Sain tehtyä viisi laattaa raparperinlehtien päälle. Yhdestä säkistä ei olisi näihin riittänyt betonia. Ensin otin jättimäisiä lehtiä, mutta ne piti vaihtaa pienempiin, olisivat olleet liian vaikeita tehdä. Sitten tein muutaman pienemmän laatan kokeeksi rasioihin. Pitää katsoa huomenna joko niitä uskaltaisi kääntää. Laitan sitten taas kuvia.

Tää päivä menikin kaupungissa käynteihin, ensin vietiin kaatopaikalle betonimuruja ja rikkinäisiä koneita yms.
Huomattiin, että oli siellä iso kasa käytettyjä tiiliä. Niitä sai ostaa varsin edullisesti niin paljon kuin kyytiin sopii. Niinpä tuotiin isompi kasa tiiliä sieltä, kuin mitä vietiin kaatopaikalle  ;) 
Niistä saa vaikka mitä, grillin, lattiaa vaikka kasvihuoneeseen, reunatiiliä penkkeihin jne. 
Kunhan mietitään mitä tekis.

Heipparallaa taas, huomenna kait vietetään sadepäivää taas.

15 kommenttia:

  1. Kesä alkoi niin vauhdikkaasti, että luonto varmaan veteää henkeä välissä! Mukavaa viikonvaihdetta Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut vauhtia vähän joka asiassa koko toukokuun ja kesäkuun alun. hyvä sitä on vähän "levätäkin". Samoin sinulle!

      Poista
  2. Sataa sataa ropisee... päivänliljat makaa maassa, kosteaa ja ikävää, mutta pois marina onhan kesä.

    Mielenkiinnolla seuraan tuota siun valua,sillä aikoinani tuota yritin ja kuivat lehdet mureni.
    Saan varmasti hyviä vinkkejä sinulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä jännittää muakin, kestävätkö laatat kun niitä kääntelee. mut jotain jännitystä pitää olla. Pienet laatat näkyivät kyllä onnistuneen jotenkin.

      Poista
  3. Siis kuivabetonia pitää hommata, kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  4. Ihania nuo laukat, pitäis saada omaankin puutarhaan. Ja mullakin olis betoninvalut vielä tekemättä, meinaan tehdä Tee se itse vinkkejä puutarhaan- blogin ohjeella nurmikon reunanauhasta sellaisia ympyröitä, joiden sisälle valan betonin :) Tulee kiva aaltoileva reunakin. Voi sinitiaista! Onneksi poikaset selvisivät ja toivottavasti vielä poiskin pöntöstä ja elämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin toivon. Laukat on kyllä kauniita, oikeastaan vasta viime kesänä ne vasta kukkivat ekaa kertaa. Lehtolaukkaa mulla on ollut vuosia, mutta se jää muiden kukkien alle, joten en oikein sitä edes huomaa.
      pitääkin käydä tuolla sivuilla katsomassa miten niitä reunananuhalaattoja tehdään

      Poista
  5. Kaunista !

    Mukavaa vkl. sinulle ! :)

    VastaaPoista
  6. Onneksi et ehtinyt purkaa lintupönttöä. Joskus on näköjään hyvä olla vähän hidas, nyt linnut saavat pesiä rauhassa.
    Ei siitä yhdestä betonisäkistä tosiaan kovin montaa laattaa tule. Tein neljästä säkistä 18 rapskulehtilaattaa ja 5 pientä pyöreää. Nuo laatat ovat kyllä niin mukavia, että taidan tehdä vielä lisääkin tänä kesänä.
    Ulkona sataa tauotta, mutta hyvää se tekee luonnolle ja kuuluu suomalaiseen kesään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sataa täälläkin vähä väliä. En oikein tiennyt miten paksuja pitää noista laatoista tehdä, jotta kestävät. Joskus kokeilin niiden tekoa, mutta siitä on pitkä aika. Mulla ei ollut mitään verkkoa väliin. Kunhan sade taukoiaisi pitää mennä tutkimaan niitä :)

      Poista
  7. Voi että, mullekin kelpaisi tiilet kukkamaiden reunustoille.

    Tänä kesänä onkin monella puutarhurilla raparperinlehtien valaminen ohjelmassa :)

    Hieno juttu,että munat säilyivät pudotuksesta ehjänä ja kuoriutuivatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nyt nähdä mihin niitä tiiliä riittää. On aikamoinen työ grillissäkin, kun pitää tehdä kunnollinen pohja jottei vajoa suohon koko höskä;)
      Täytyykin lähteä kopistelemaan noita laattoja, jos kestävät jo ;)Taisi tulla sateeseen taukoa.
      Teilläpä taisi ollakin iso homma niissä laatoissa, hyvä kun jaksoin tehdä nuo 5.

      Poista
  8. Ihanat laukat! Laatoistasi tulee varmaan tosi upeat! Minä pääsin säikähdyksellä toissayönä. Mittari näytti -0,2 kello 3 aikaan. Onneksi mitään ei paleltunut.

    VastaaPoista