maanantai 10. kesäkuuta 2013

Maanantaina

Laitan muutaman kukkakuvan tänne, vaikka ne onkin otettu jo muutama päivä sitten, eivät ole juuri muuttuneet. Varmaan kuivuus jo on vaivannut.
Eilen jo pilviä muhkuili taivaalla ja ukkonenkin jyrähteli. Pari kertaa sateli vettä ja välillä paistoi taas aurinko. Kerkesin ränneistä tulleet vedet jo kastella penkeille, puiden alle kun ei kaikki sade yllä. Eikä kasvimaakaan ole paljoakaan kastunut.
Kylvin tänään rucolaa penkkiin, kun salaatti ei näkynyt itävänkään.  Ihmettelin myös, miten hitaasti perunat penkissä nousevat? Osassa penkkejä ei vielä näy pinnalla mitään lehtiä, lienenkö istutellut ne liian syvään ;)
toisaalta jos tulee hallaa loppuviikolla, eivätpähän palellu niin helposti. Mulla nimittäin hallaharsot ovat kaalien taimien päällä, enkä niitä vielä sieltä ottaisi pois.
Hopeahärkki

Tänään on myös sadellut taas muutaman kertaan. Hyvin äkkiä tulee sadekuuro ja ukkonen. Juoksentelen sitten laittamaan rännien alle sankoja ja kaikki muutkin astiat ovat ; D siellä vettä keräämässä. Mukavampi kastella sadevedellä, kuin kalliilla vesijohtovedellä.
Rakeitakin tuli yhteen aikaan. Oltiin autolla ajamassa ja tuntui että lommoja tulee kohta.

 Tykkään näistä keijunkukista kovasti, näitä pitäisi olla vaan paljon. Punalehtisenä on myös tätä, mutta se kärsi talvesta, toinen taimi melkein hävisi. Ei taida kukkia ollenkaan.

 Ukkolaukkojahan nämä tietty on, olen puhunut vaan pallolaukoista ;) nämäkin olisiva näyttävämpiä jos näitä olis paljon lähekkäin.

Yksi on valkoinen laukka tullut, tämä oli joku Allium Mix sekoitus 6 kpl. Yksi pallo on vielä erilainen, isompi ja lilan värinen.

Aloitin taas uuden kaivelu projektin ;)
Jatkan sammalleimualuetta, koska nurmikko ei kasva tuossa laattojen vieressä ja siinä on vaan kuivunutta sammalta. Tuota samaa sammalleimua on vielä toisessa penkissä, joka on liian varjoisa. 
Tässä nämä ovat kasvaneet hurjan hienosti, viime vuonna siirsin ne. Oli niin vetinen kesä, jotta juurtuivat hyvin ;)  Helposti lähti sammalet pois, isompi homma on etsiä siihen kukat. Puutarhalle kun menee, niin eihän siellä ole sitä mitä etsin. Haluaisin myös erivärisiä sammlleimuja tähän ja joitain muita maksaruohoja tms kuivan paikan kukkijia. Tämähän on aurinkoinen, jopa paahteinen paikka, jossa ei vesi seiso.
Musta on niin mukava etsiä ja laitella noita kiviä reunoihin. Tässä paikassa ei ole luonnon kiviä ollenkaan, Nämä ovat entisen asukkaan hankkimia kiviä, jota on jäänyt. Mies ei pidä kivistä ollenkaan, vaan vie ne vaikka kaatopaikalle mieluummin. Minä jemmaan niitä ;D 
Ei meidän mielipiteet oikein kohtaa, yksi päivä sanoi että ei pidä tehdä lisää eikä laajentaa kukkapenkkejä vaan pienentää niitä. Hahhaa, arvatkaas uskonko minä tuollaisia puheita...;D



10 kommenttia:

  1. Olisi todella mukavaa, jos mies olisi mukana puutarhahommissa ja vielä mielellään. Meillä ei Ukkokultaa pahemmin puutarhahommat kiinnosta, joten yksin saa niitä tehdä. Aina myös vähän epäilee uusia ideoitani, mutta ei sitten puutu niihin, jos itse hoidan alusta loppuun.
    Kivet on upeita ja niitä saisi olla huomattavasti enemmän kuin mitä meilläkin on. Jemmaa vaan jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kateeksi käy kun lukee lehdistä tai katsoo teeveestä juttuja, kun porukassa laittavat pihaa. Mut ei tuo meijän isäntä ees huomaa, kun mie teen jotain, voi sit joskus aikojen päästä kysyä, että mistä tuo on tullut. Mut harrastuksensa kullakin.

      Poista
  2. Mulla on sitä punalehtistä keijunkukkaa. Joskus siirsin sitä tonne takapihan kivikkorinteeseen kun kökötti tuolla varjossa vuodesta toiseen samannäköisenä, mut tossa puolivarjon paikassa mihin aamupäivän ajan paistelee se tykkää olla ja on levinnytkin sinne sun tänne. Antaa levitä vaan on se niin kivan värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ne onkin aika aurinkoisessa paikassa. Mutta harvoinha niitä osaa laittaa kerralla oikeaan paikkaan, vaan pitää siirrellä.

      Poista
  3. Keijunkukat ovat kauniita. Minulta tosin hävisi mökiltä punalehtinen toissa talvena ja nyt tänä talvena hävisi tuo tavallinenkin :o
    Kotona rivarin pihalla onneksi sentään kasvaa tuo ihanuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, ei niistä aina tiedä. Mulla ainakin vielä ulkolaisia taimia, niin olisivatko ne arempia.

      Poista
  4. Mullakin purppurakeijunkukka katosi muutama vuosi sitten. Ostin nyt taas uuden. Jospa kasvaisi...Ihana tuo valkoinen laukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan. Kunpa tietäisi mikä niitä hävittää. Viime syksy oli kyllä niin märkäkin, jos siinä olis osasyy.

      Poista
  5. Niinhän tuo on kui mei ikämiehen suusta:))nurmikkoa vaan jotta saa ajettavalla koneella istuen ruhon leikata, voi noita miehiä,

    Sammalleimut on tosi upeita, nopeasti peittävät isojakin alueita, mukava rojekti siulla meneillään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;) Niinpä, meilläkin kun on nyt kolme ruohonleikkuria ;D mies sai vihdoin korjattua sen vanhimmankin. Nurmikkoa kyllä vielä riittää vaikka joka päivä vähän saankin sitä hävitettyä.
      Olisi olut kaupassa sitä kaksiväristä sammalleimuakin, mutta oli musta vielä liian kallista. Pitää oottaa kun kohta ovat puoleen hintaan.

      Poista