maanantai 8. heinäkuuta 2013

Kaunis viikonloppu

Niin se meni viikonloppu taas mukavasti (ja nopeasti)
Lauanantaina iltapäivä meni kansanmusiikin parissa Rääkkylän Kihauksessa. Tavattiin siellä myös monia tuttujakin ja rupateltiin ;)

Nähtiin Värttinä ekaa kertaa livenä. Railakasta menoa on heidän musiikkinsa.


Hanurimusiikki tietysti kuuluu suomalaiseen kansanmusiikkiin. Sitä esitti Veikko Ahvenainen rouvansa kanssa.



Helsinko -Cotonou Ensemble! esitti todella repäisevää musiikkia
Soittaminen heille näytti olevan suuri ilo :)
Tällainenkin olisi iso ilo, jos tuon saisi köllöttelemään omaan pihaan ;)

Sunnuntaina sitten aloin raivoisasti repiä kasvimaalta penkkien välistä rikkaruohoja. Vesiheinä ja juolavehnä ei vaan taltu millään heinä- eikä olki katteella, vaan kasvaa ja kasvaa.
Käänsin maata ja keräsin juolavehnän juuria ja muita rikkaruohoja monta kottikärryllistä.
Kosteutta ylläpitävät asiat ovat nyt minun kasvimaalla Out! ja kuivuus In! :)

Sinne pitää myös tehdä kunnolliset suorat käytävät, järjestystä penkkeihin, koska ne nyt ovat sikinsokin.
Käytävät on joka saatava niitettyä ruohonleikkurilla tai pidettävä haraamalla rikkaruohottomana.
Mansikoita en enää istuta, jos ei ole mansikkakangasta tai -muovia laittaa penkkeihin.

Kun ensin olin puurtanut kasvimaalla selkäni kipeäksi, lähdettiin käymään yhdellä tutulla suolla, katselemassa olisko siellä marjoja. Jotain löytyikin.
Vähän lakkoja eli hilloja saatiin, suurin osa oli vielä raakoja. Mustikoita näytti tulevan myös aika paljon.
Metsässä näin myös tällaisen kuusen.
Mikähän lie kaivellut kasvavaan kuuseen tuollaisia koloja?


Tänään taas alkaa puurtaminen kasvimaalla. Ihan loputon homma. Onneksi on aikaa.

Tähän penkkiin löysin Kuopiosta Punanahkoja ;D
 Siis onko totta, että nämä ovat Punanahkoja? Maksaruohona olen niitä pitänyt.
Sedum spurium "Purpurteppich"

Mukavia heinäkuun päiviä teille kaikille lukijoille!



23 kommenttia:

  1. Värttinän musiikista tykkään paljon. Kesällä on niin paljon kesätapahtumia, kesäteatteria, museoita ym., että ihan hengästyttää :). Ei kaikkeen ennätä, vaikka tässä jo ollaan 'oloneuvoksia'. Sinulla on vielä noin upea piha hoidettavana. Katselin nuo edellisten postausten kuvat samalla. Ja lakatkin kypsyvät, sato on runsas kuulema joka puolella Suomea.
    Mansikat on onneksi jo pakkasessa. Mukavoo viikon alkua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kiirettä pitää jos jotta ennättää käydä monessa paikassa. Ei varmaan tehdä tänä kesänä kuin pieniä reissuja tässä lähistöllä. Mansikoita tulee vähän kerrallaa meidänkin omasta maasta. Ja mustikoitakin olisi kerättävä minkä kerkiää vaan.

      Poista
  2. Ihanan muotoinen tuo sinun kukkapenkkisi. Samettikukka on terhakka ja aivan saman värinen kuin omani, kuten tästä lenkistä voit nähdä: http://saveajapapuja.blogspot.fi/2013/07/kukkia-ja-kukintaa-kasvimaalla.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos vaan, tuossa kohdassa oli kuiva sammaleinen alue jossa ei mikään kasvanut. Kaivelin siihen aurinkoista penkkiä kuivassa viihtyville kukille. Samettikukkien siemenet otin kaverin kukasta viime kesänä. Käynpä katsomassa linkin :)

      Poista
  3. Maitotonkakin on saanut kauniin kukan päälleen;) Minäkin ottaisin tuon veneessä köllöttävän otuksen pihalleni. Erikoinen on tuo kuuseen koloja kaivanut, mikä lie;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäs kysyä joltain luontoihmiseltä mikä tekee tuollasia koloja, kun oli alhaalla ja vähän ylempänäkin. Maitotonkat olis kivoja, jos vielä olis monta erikokoista ;)

      Poista
  4. Värittinä on mahtava ryhmä, laulaat oikialla kielellä ja mielellä.
    Ihanat noi vanhat maitoastiat joihin olet laittanut kukkia, maksaruhona olen miekin noita punanhkoja pitänyt, jos se on joku nimitys vain tuolle punakukkaselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Railakoita lauluja laulavat nuo ;) Liekö keksineet uudet nimet kukille.

      Poista
  5. Ihana maitotonkka istutuksineen. Minulla myös edessä kasvimaan siivous;pikkuisen on liiaksi jo päässeet rikat kasvamaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nyt on enimmät vesiheinät siivottu kasvimaalta. Saa nähä koska ovat taas häröttämässä.

      Poista
  6. Ihana maitotonkka kukkineen,varmaan oli mukava kuunnella kansanmusiikkia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. No kuunteleehan sitä aina vähän aikaa ainakin ;)

      Poista
  7. Olet ollut ahkerana. Perinteinen kasvimaa teettää hommaa. Minäkin luulin tuota kasvia joksikin maksaruohoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kun ei ole aikanaan tehnyt kasvimaata kunnolla. Kasvatuslaatikot vaikuttaa hyviltä, mulla on kaksi jonkinlaista laatikkoa. Pitää houkutella miestä auttamaan syksymmällä tekemään muutama lisää. Jos lienevät keksineet uuden nimen maksaruoholle, ruotsiksi näkyy olevan Kaukasiskt fetblad :)

      Poista
  8. Kukka istutuksesi ja kukat ylipäätään kauniita katsella!! Edellisessä postauksessa olevat kärhöt ovat ihania. Itseltäni muurahaiset tuhosivat jalokärhön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan harmi. Jospa se toisena kesänä sieltä nousee vielä.
      Kiitosta vaan ;)

      Poista
  9. Minä olen käynyt Kaustisen musikkivestivaaleissa muutamia kertoja tykkään siellä käydä kuuntelemassa ja katselemassa esintymisiä ja itsekin olen käynyt tanhuporukan kassa
    esintymässä hauskaa on ollut. Kivan mallinen kukkapenkki ja maitotonka kukkineen on kaunis:)

    VastaaPoista
  10. Heips, mukavaa heinäkuuta myös Sinulle. Olen monta vuotta 'haaveillut' Rääkkylän tapahtumasta, matka on vain niin pitkä että taitaapa se haaveeksi jäädäkin. Pidän kansanmusiikista ja myös hanurimusiikista. Värttinä oli keväällä konserttimatkalla myhös täällä Torniossa ja tottakait olin kuuntelemassa heitä. Hanurimusiikkia oli viimeviikolla ihan kiitettävästi tarjolla. Torniossa vietettiin Rajasoitto-viikkoa ja siellä oli konsertti 'Meren yllä on tähtinen yö' ja siinä soittivat Pasi Hirvonen ja Erik Iivonen ja hanurimusiikkileiriläiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla paljon tapahtumia joka puolella maata menossa. pienentynyt on Kihauskin alkuajoista, mut nyt saivat kuitenkin enemmän kävijöitä kuin on odotettu. Ihan hyvä, ainoa tapahtuma pienessö pitäjässä.

      Poista
  11. Palokärki muuten tekee tollasia koloja. Lastuja sit kans lentelee ympäriinsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, kaipa se on jonkun hyönteisen vioittama puu.

      Poista
    2. Ruuan perässähän se tikka sinne puuhun menee.

      Poista