torstai 18. heinäkuuta 2013

Pönttöä ja perunoita :))

Tuo oli ainoa ruusuangervon kukka, joka oli tullut nyt jo poiskaivamiini angervoihin tuohon takapihan terassin viereen.  Kehäkukka tarttui mukaan ihan vahingossa kasvimaalta.

Kerroin aikaisemmin kesällä (täällä) kun linnunpönttö pudota möksähti maahan. Vasta nyt kerettiin avaamaan pönttö ja katsomaan mitä siellä oli.

Olipa sinitiaiset keränneet mahtavan pehmikkeen pönttöön. Ensin siellä oli yli 5 cm sammalta ja sitten samaverran koirankarvoja ;) Näytää ihan naapurin koiran karvoilta... Ei onneksi näkynyt kuolleita poikasia tai särkyneitä munia. Onneksi selvisivät linnut siitä pudotuksesta.


Tänään lopultakin katsoin kuinka paljon oli perunoita mustassa sankossa, siitäkin kerroin joskus aikaisemmin kesällä. Kolme perunaa oli jalostunut kolmeksitoista perunaksi. Taisi tulla huonosti kasteltua ja lannoitettua, koska perunat olivat jääneet pieniksi. Maasta kaivoin vähän isompiakin perunoita   ;)))
Mutta ne olivat kyllä hyviä, ei ollut rupea eikä muutakaan vikoja perunoissa. Piti ihan nautiskella voin ja sillisalaatin kanssa ;)

Eilen olikin tosi kylmä, tuulinen ja sateinen ilma, huh alle 10 lämmintä. Piti etsiä ihan lämmintä vaatetta päälle. Kylmästä ja märästä kelistäkö selkä taas kipeytynyt, eipä oikein kärsinyt älähtämättä ottaa vasemmalla jalalla askelta eteenpäin. Kumarrella voi, mut askelen ottaminen vihloo. Monesti syksyin, keväisin on selässä sellanen vaiva, kun tulee kalsarit heitettyä pois, pitäneekö kesälläkin alkaa pitää kalsareita ;)) Jumppa ja venyttely kyllä helpottaa.  Onneksi oli tänään jo hieman lämpimämpi ilma.

Mukavaa viikonloppua, vaikka  ainakin tännepäin on luvassa sateita...

9 kommenttia:

  1. Hyvän näköisiä perunoita. Ne onkin hyviä vain voin kanssa tai kermaviilin kanssa.Katselin kuviasi ja näin että Sinulla kukkii jo silkkiunikot, meillä ei kuki vielä.
    toivotaan että selkävi parnatuu. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Ihan hyvä sato tuli siulle ämpäristä.
    Ihanaa kun eilen satoi,maa oli jo niin kuivaa ,kasveja sai illoin aamuin kastella kaivovedellä.
    Laita siihen kipiään kohtaan jotain villasta ,se yleensä auttaa, ja huilaile. Toivo että vaivasi helpottaa pian:)

    VastaaPoista
  3. Hyvän näköisiä perunoita,toivotaa että selkäsi paranee.Hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
  4. Aivan kiva sato tuli ämpärissä perunoita Minäkin laitoin ämpäriin neljä perunaa aikaisiin keväällä
    heti kun vähän maa lämpeni niin istutin ne varovasti kasvimaahan Juhanuksena söimme jo niitä perunoita olivat isoja ja paljon. Toivotaan paranemista selällesi :)

    VastaaPoista
  5. Pönttökuvan jälkeen olin ihan varma,että perunat olivat jonkin linnun munia :D :D

    VastaaPoista
  6. Maukkaan näköiset perunat ja minäkin ensin luulin niitä linnun muniksi, sillä niin siloisia ne ovat. Kehäkukkasi on upea väriltään.

    VastaaPoista
  7. Ihanat potut. Mulla ne on vielä ämpäreissä. Ei ole nääs hellaa, millä keitellä pottuja, kun on keittiöremppa. Mulla on ihan sama selkävaiva.

    VastaaPoista
  8. Komeita perunoita! Kesän parhaimpia herkkuja ovat.

    VastaaPoista