sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Projekteja

Silkkiunikot kukkisivat monin ihanin värein, kun vaan olisi vähän lämpimämpää, eikä sataisi koko ajan.




Sainpa takapihan penkin valmiiksi. Kaivelin reunaan hiekka reunuksen. Onhan tuo aika mutkitteleva mutta onpahan persoonallinen :))) Uutta multaa on laitettu tuohon ja vähän heinäsilppua matojen ruuaksi. Multa olikin mennyt aika hienoksi tuossa penkissä, ei ihme että ruusuangervot eivät enää siinä kukkineet.


Tässäpä kuva siitä keväällä huutokaupasta ostamastani vannasta. 

Tarkoitukseni olisi ollut, että vannasta pursuaisi siniset kukat niinkuin vesi, mutta eipä ihan onnistunut sekään idea. Pursuaahan nuo, mutta ei sinisenä. Ei vieläkään kuki nuo sinisievikit tuossa ja aika huonosti tuo hunajakukkakin kukkii. Metallinen astia on kukille näköjään aika kuuma ja vaatii paljon kastelua. Sen olen tänä kesänä kyllä huomannut ;)

Nämä tummanpunaiset vanhat liljat kukkivat toistaiseksi liljoista ainoastaan. Uudet tävä keväänä ostetut 3 liljaa ja tiikerinliljat ovat vielä nupuillaan. Mun Piti tänä vuonna hankkia enemmän liljoja mut on sekin aikomus jäänyt aikomukseksi.

 Mut perunat kukkivat hienosti, ja yllätyin kun huomasin näidenkin kukkien tuoksuvan.

Tässä ruukkuun istuttamani gladiolukset. Mun oli pakko laittaa niihin kepit ja narut tueksi, kun oli kova tuuli muutama päivä sitten. Eivät mitenkään korista  tätä nuo tuet   ; )

Niin seuraavan projektin aloitin myös :)  Se on Pieni salainen polku ; )) No ei niin hirmu salainen enää kun täällä kerron siitä.Mutta sain idean  Yle Fem- kanavalla tulevasta (klo 19 arkisin) Unelmien puutarhat ohjelmasta. Eihän tästä tule niin hienoa, mutta sinnepäin. :)  Lisää myöhemmin.

Hauskaa sunnuntain jatkoa!

18 kommenttia:

  1. Tosi upeat gladiolukset sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan, tuossa ruukussa kukkivat mutta eivät penkkiin istutetut kuki lainkaan.

      Poista
  2. Penkki ON hieno!
    HArmittaa niin vietävästi, kun kerran olisi ollut tarjolla tuollainen vanna ja mitä minä tein...kävelin tyhmänä ohi...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Irmastiina lukijaksi, unohtui sanomatta tuossa postauksessa, vaikka piti ;)
      Kyllähän noita vannoja näkee joskus myynnissä. On monesti multakin mennyt ohi joku mitä ois sittenkin pitänyt ostaa.

      Poista
  3. Kaunis gladiolkset,liljan niin kauniin punaiset:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihme kun nuo kyllä näyttää ihan samanlaisilta kuin siinä paketin kuvassa. Joskus kun kukat ovat ihan erilaisia mitä pakkaus ilmottaa ;) Aika railakan värisiä.

      Poista
  4. Kauniita on kukkaset :) ...sais vaan taas tuo kesä tulla takaisin, vesisade ja tämä viileys tuo niin sykyisen olon ja kukatkin ihan alakuloisia ja surkeita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä oon samaa mieltä. Sais jo lämmetä ja lopettaa tuon sataa tihkuuttamisen. Pääsis polkua taas jatkamaan :)

      Poista
  5. Aina ei kaikki suunnitelmat suju tai tule tehdyksi, mutta siitä huolimatta aina pitää suunnitella uutta.
    Kiitos vinkistä, laitankin uuteen kukkapenkkiin vielä ruohosilppuakin.
    Upeat gladiolkset sekä liljat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, ei kaikki me ihan kuin suunnittelee, mut eipä tuo haittaa hirveesti.
      Mulla kun on ollut tapana laittaa lannoitteeksi leikkurista tulleet ruohosilput. Nyt kompostit on täynnä kaikenlaista heinäsilppua, eikä oo mihin niitä laittaa. Mut jos ei nää kotilot lisäänny silppujen alla, niin voi taas laittaa katteeksi. Mut en enää paljoa laita katteita.

      Poista
  6. Sinulla on niin kaunis pannari niin kauniit ruusut. Kukkapenkistä tuli hyvää nyt sopii taasen uusia kukkasia siihen. Gladius on kaunis:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! ;) Niin unohdinkin kertoa että yritän hankkia vaaleampia kirjokuunliljoja tuohon penkkiin tai jos en löydä niitä niin jaan entisiä siihen istutettavaksi. Ja tulppaaneita+jotain muuta pientä :)

      Poista
  7. Kauniin väriset liljat ja upeat gladiolukset. Kaipa nähdään sitten postaus polun etenemisestä. Meilläkin alkaa taas polkuprojekti..

    VastaaPoista
  8. Hei,blokissani on sinulle tunnustus,oleppa hyvä.♥

    VastaaPoista
  9. Upeat punaiset liljat! Vesisateita saa puhallella tänne Satakunnan seudullepäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan! Hus pilvet sinnepäin, jo tuo on satanutkin. Alkoi aurinko paistaa tänään.

      Poista