maanantai 5. elokuuta 2013

Helteinen puutarhapäivä

Oli eilen helteinen päivä, joka kyllä suosi puutarhoihin tutustujia. Tänään helle jatkuu, jopa minulla (jolla on hyvin usein vilu) on koko ajan kuuma. Mitää ei tule tehtyä, joten löpisen täällä netissä ;)
Viikonloppu oli yhtä haipakkaa, perjantaina ajeltiin Kuopiossa ja lauantaina Lieksassa ja Kolilla, sekä eilen ajelin polkupyörällä muutamaan puutarhaan tutustumassa. En sitten jaksanut lähteä kolmatta kotipuutarhaa katsomaan, koska oli niin kuuma ja matka olisi jatkunut yli 15 km lisää. Huono kunto... ;)

Avoimiin puutarhoihin nyt. Ensin kävin Botanian pihaan tutustumassa.

Peace ruusu kukki minusta niin ihanasti

 Daaliat samoin, aika erikoinen oranssi väri tässä

 Doorianvillakko on mulle ihan uusi tuttavuus, tässä näin oikeastaan sen ensimmäistä kertaa.

 Taidetta Botanian pihassa, aika hätkähdyttävä koobra :)

Syysvuokkoa en ole myöskään nähnyt aikaisemmin, jotain sitä oppii joka vierailulla. 
Muuten piha kärsi ihan selvästi kuivuudesta ja kukinta oli useissa kauniissa kukissa ja pensaissa ohi. Kannattaisi tuollakin vierailla useita kertoja kesän aikana.

Sitten kävin kärhöharrastajien pihassa
Rivitalon pihassa oli pitkälti toistasataa erilaista kärhöä. 
 Niitä oli pergolan ympärillä


Tontin laidoilla, pitkin raja-aitoja, joka puolella. Nimilaputhan näissä oli kaikissa, mutta ihan mahdoton niitä on muistaa tai sitten kuvatakaan.  
Kärhöharrastus oli heillä ollut vasta toistakymmentä vuotta ja he myös kasvattivat näitä siemenistä ja talon isäntä on antanut kärhöistä myös oppitunteja harrastajille. 
Saatiin neuvoja kärhöjen siementen käsittelyyn ja taimien kasvatukseen. He kasvattavat ainakin pari vuotta siementaimia ruukuissa, jotta niihin tulee vahvat juuret, ennenkuin istuttavat niitä puutarhaan.
Siellä näki todella ettei pieni tontti ole esteenä kasvattaa kukkia. Näin myös vinkkejä kärhöjen tukemisesta ja siitä etteivät ne aina ole niin korkeita kuin mitä olen luullut. 
Saatiin lahjaksi atlasunikon siemeniä :)

Toinen kotipiha oli myös pieni kaupunkipiha, jossa perhe kasvatti vihanneksia ja yrttejä.

Kurpitsoita siellä kasvoi raudoitusverkosta laitetussa kaaressa. Otin minä muitakin kuvia sieltä, mutta sohlasin kuvien tallennuksen kanssa, ne muuttuivat mustavalkoisiksi, pitää etsiä alkuperäiset kuvat muistista ;)

Täällähän osallistui lähistöllä vain 4 pihaa Avoimet puutarhat tapahtumaan. Puutama piha kauempana oli myös mukana, ei tullut lähdettyä kauemmaksi. 
Seuraavaksi pitäisi perehtyä haasteeseen, joka on odottanut luvattoman pitkään ja saamaani tunnustukseen.
Joten palaillaan!



7 kommenttia:

  1. Hellettä on kyllä ollut, nyt näyttää sitten ukkonen tulevan päälle. Avoimissa puutarhoissa riittää kyllä nähtävää.

    VastaaPoista
  2. Tuollainen kärhöpuutarha olis kiva nähdä, kun nuo kärhöt on niin upeita.

    VastaaPoista
  3. Siellä on ollut enemmän pihoja näytillä kuin täällä. Meiltä olisi ollut useampi kymmenen kilsaa matkaa lähimpään yksityiseen puutarhaan. Yksi puisto olisi ollut tarjolla. No, en minnekään päässyt tällä kertaa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille kommenteista. Kärhöt oli upeita, mutta kyllä kuivuus vaivasi niitäkin. Kertoivat että kymmenelle ensimmäiselle oli vaikea löytää paikkaa, mutta sitten ovat sopineet loput toista sataa ihan hyvin ;D. Olihan ne tiheässä, mutta ylöspäinhän ne mahtuvat kasvamaan.
    Hidasta on puutarhaväen "syttyminen" esittelemään omaa puutarhaa, se on se julkisuus ;))
    Olis paljon, paljon upeita puutarhoja joita kelpais esitellä.
    Jo sais tulla sateita tännekin, päiväksi tai pariksi ja sitten kesä jatkukoon ;)

    VastaaPoista
  5. Minäkin kävin neljässä puutarhassa Olivat niin kauniita kyllä kuivuus näkyi sielläkin
    Meilläkin on niin kuivaa,kyllä nuo sadepilvet kiertää meidän aluen,:)

    VastaaPoista
  6. Hiukan reilummin saisi kyllä tulla taas vettä.
    Meidän paikkakunnallamme ei ollut yhtään avointa puutarhaa. Enkä kyllä itse kehtaisi vielä panna pihaani näytille. Ehkä joskus 10-vuoden kuluttua,kun kasvit ovat isompia :)

    VastaaPoista