maanantai 12. elokuuta 2013

Sadetta ja sipuleita.

Satanut on vähän väliä. Jotenkin on myös mieli alkanut mennä alamaihin, kun aina vaan sataa.  Vaikka olihan se heinäkuussakin viileä ja sateinen kausi, parhaan kesän aikana. Kaikki kukat röhöttää ja marjat happanee pensaisiin, ainakin vadelmat. Herukat sain jo mehustettua ja laitoin mehumaijan kaappiin, loput marjat syödään tai laitan mustaherukoita soseutettuna pakastimeeen. Jääpalarasioihin jäädytän ne ja laitan sitten palat pussiin, josta voi ottaa pari palaa kerrallaan sulamaan vaikka jogurtin kanssa syötäväksi.

Sateen kaatamat kukat.
Kerkesin aamupäivällä puhdistamaan kuivumassa olevat sipulit. Kyllähän ne aika hyvin olivat kasvaneet, vaikka olihan niissä niitä toukkiakin, mutta tuli mitä tuli, ovathan ainakin melkein luomua. Onhan näitä saatu syödäkin koko kesän ajan.

Täytyy keksiä niille lämmin kuiva paikka, jotta kuivuisivat ja säilyisivät jonkin aikaa.

Leikkelin myös perunoista varret pois, vaikka ei vielä ole paljoa ruttoakaan niissä. Kohta ne kuitenkin lakastuvat ja rutto leviää. Perunat ovat jo tarpeeksi isoja, ainakin ne mitä olen nostanut syötäväksi ja kun varret leikkaa, niin kuori vahvistuu.

Sateiden välissä kerkesin käydä pyörällä kirjastossa. Muutamia puutarhakirjoja ja yhden virkkauskirjan lainasin, sekä vanhoja Kodin Pellervo-lehtiä :)

Vanha kuva samasta äitienpäiväruususta, joka jaksaa kukkia. Pitkästi on ollut iloa tästäkin kukasta, ja vain kolmella eurolla ;)))

Sain Savea ja Papuja-blogista tämän tunnustuksen. Paljon kiitoksia!
Tässä sen säännöt:
Kopioi post it- lappu ja liitä se blogiisi 
Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi 
Anna tunnustus viidelle suosikkibloggaajallesi ja kerro heille siitä kommentilla
Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Kiitos myös uudesta kesäkurpitsa reseptistä, niitä tarvitaan, koska kesäkurpat kasvaa sateellla ihan hurjan nopeasti. 
Teen nyt niin, että tämän tunnustuksen saa ottaa tästä kuka lukija haluaa. Rakastan teidän kaikkien blogeja!
Heippa vaan taas!

11 kommenttia:

  1. Mää oonki miättiny, miks ne perunanvarret täytyy leikata. Kiitos tiadosta! Kodin Pellervo on paras lehti. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kuori vahvistuu, ja sit säilyy paremmin varastossa. Ja vähenee se ruton leviäminen varsista perunoihin asti.
      Tuli joskus tuo KodinPellervo lehti tilattunakin ja ihmeekseni löysin sen kirjastosta.

      Poista
  2. Meillekin on tullut paljon perunoita ja hyviä,niin hyvän kokoisia, Hyvän näköisiä sipuleita oltkin saanut
    Toivottavasti ne sateet teilläpäin taukoavaat,ja aurinko viellä lämmittää että mieli palautuu iloisemmaksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä satoi yölläkin taas kaatamalla. Onneksi aamulla edes paistoi aurinko, toivottavasti vielä tulee lämpimiäkin kelejä :)

      Poista
  3. Sade tuli täälläkin tarpeeseen, mutta kukat makaa maassa.
    Mehut keitän ensiviikolla, ja luen Kodin Pellervoja, kohtahan uusikin ilmestyy.
    Mukavaa päivää siulle:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan. Onneksi on mehunkeitto takanapäin jo :) Vaikka eihän sitä tiedä jos joku tarjoaa marjoja kerättäväksi, niin joutuu vielä keittelemäänkin.

      Poista
  4. Onnea tunnustuksesta.minäkin nostin sipulit jo ylös.Mukavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jo joutivat tällaisesta vesisateesta ottaa vähän kuivempaan paikkaan ;) Samoin mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  5. Onnea tunnustuksesta. jopa sade kaasi kukkasi pahasti. Vieläköhän jaksava nousta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän huonolta näyttää, tänäänkin sataa kaatamalla. Unikot ovat aivan maassa, sniif. No tänään on hyvä päivä säilöä kurkut.

      Poista
  6. Niin on täällä etelässäkin ruvennut satamaan. Toisaalta hyvä, koska oli niin kuiva kesä, mutta toisaalta tylsää, ettei pääse pihalle puuhastelemaan työpäivän jälkeen.

    VastaaPoista