tiistai 10. syyskuuta 2013

Syksyä ilmassa

Aurinko armas paistaa, vaikka ilma tuntuu jo viileämmältä. Parina päivänä ollaan käyty metsässäkin, puolukoita etsimässä. Ihan hurjan hyvään paikkaan ei olla löydetty, mutta jonkinverran ollaan niitä saatu. Sensijaan mustikoita olisi metsät pullollaan, ja olenhan minä niitä kerännytkin ja syönyt vieläkin joka päivä.
Kumma kyllä, vastaan ei ole tullut yhtään sieniä, jota olisi tehnyt mieli poimia syötäväksi. On vain sellaisia haisevia limaisia löllöjä ollut.
Syksyn tietää tulleen jo siitäkin, kun alkaa mieli tehdä jotain väkerrystä käsillään. Pari pientä virkkausta olen saanut aikaiseksi,  lasipurkkien päälle virkattuja juttuja. Tuota toista pitää näköjään vielä jatkaa, on vähän kökön näköinen.
Lisään tähän vielä kuvan kynttilöiden kanssa. Virkkasin toiseen pari kerrosta lisää. 
Tietysti täytyy varoa, etteivät kynttilät kuumenna noita päällisiä. 
En yleensä uskalla jättää näitä palamaan, kuin vain silloin kun istun vieressä. Palamaton alustakin pitäisi näille vielä etsiä. 

 Puolukka-juustokakkuakin tein tuossa viikonloppuna. ja hyvää olikin.
 Eilen saatiin kyläpaikasta omenoita, joten tänään on omenapiirakan vuoro. :)

Just otin uunista....
Laitetaanpas tähän sitten ohjekin, kun niin monesti olen tätä tehnyt, enkä ole ohjetta laittanut. Vanha ohje, on otettu joskus jostain lehdestä, mutta löytyy varmaan netistäkin.
Mamman marjapiiras
150 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
1½ dl vehnäjauhoja
1½ dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Sekoita taikinan ainekset keskenään, (olen kyllä vatkannut sähkövatkaimella ensin voin ja sokerin ja lisännyt siihen munan jatkaen vatkaamista vähän aikaa ja sitten lisännyt jauhot, sekoittanut nopeasti jauhot seokseen) ja levitä seos vuoan pohjalle ja vähän reunoillekin.
Täyte:
2 dl kermaviiliä ( nyt laitoin sekaan tuorejuustoa)
½dl sokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
½ l puolukoita tai mustikoita tai omenalohkoja(en kyllä mittaa, mut laitan monesti vähemmänkin)
Levitä marjat tai omenat pohjan päälle ja lisää sekoitettu kermaviiliseos.
Kypsennä n. 200 asteessa 30-40 min.
Minähän laitan vähän vähemmän aina sokeria ja kun ei olekaan grahamjauhoja, niin kaikki vehnäjauhoja tai osa jotain muuta jauhoa. Mut kokeilemalla oppii.

 Viimeinen petunian kukka. Leikkelin loput maljakkoon.

Naapurin puolella punertuvat myrkyistä selvinneet pihlaja-angervot ;D

Verenpisarat jatkavat vielä kukintaansa. Otan tämän kohtapuoliin sisälle, jos saisin sen pysymään hengissä talven yli.

Jättläis-auringonkukat aukenevat lopulta. 

Aurinkoisia syyspäiviä!


22 kommenttia:

  1. Onpa nuo auringonkukat korkeita. Pysyvätkö pystyssä ilman tukea? Minä aina väkerrän jonkin tuen, kun eivät tunnu pysyvän pystyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme ja kumma, nämä ovat itsestään pysyneet pystyssä ;) ostin penen pussin keväällä Jättiauringonkukan siemeniä. Olisko siinä ollut vähän yli 10 siementä. Kasvimaassa on kai niin hyvät oltavat jotta ovat kasvaa hujottaneet korkeiksi. Kukkapenkissä ovat 2-3 metriä vain, eivätkä niin vahvoja muutenkaan ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Eipä mulla ole koskaan ollut noin korkeita. Eräänä vuonna oli Kukka melkein ½ metriä halkaisijaltaan.

      Poista
  3. Herkullisen näköiset ovat sekä juustotorttu että omenapiiras. Enpä ole huomannutkaan, että puolukat olivatkin hyviä juustotortussa, ei tule liian makeaa. Puolukoita on huonosti täällä päin. Jospa viikonloppuna olis jo kunto sellainen tämän flunssan kanssa, että jaksettaisiin lähteä etsimään.

    En ole koskaan saanut auringonkukkaa tuollaisiin mittoihin, upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vaan puolukasta tykkää, niin käyhän se vaikka mihin. Minä kun muutenkin laitan niin vähän sokeria kun vaan voin. Ihan ilman sokeria ei voi tehdä näitä leivonnaisia tai muita, kun en tykkää muistakaan makeutus-aineista (tai sit pitää yksin ne syödä kaikki)
      Edullisesti tuntuvat myyvänkin puolukoita, ei kannata lähteä metsiin rymyämään heti sellaisen taudin jälkeen ;)

      Poista
  4. Kauheen hyvännäkönen toi omenapiirakka. Onks sulla antaa siihen jottain ohjetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, pitääpä lisätä jonkinlanen ohje, minähän aina muuntelen, ohjeita sen mukaan, mitä tarvikkeita sattuu olemaan. ;))

      Poista
  5. Herkulliset leivonnaiset ja komeat auringonkukat! Ei mene tasan satokaan. Meilläpäin ei enää näy mustikoita, mutta sieniä sitäkin enemmän, kuivuudesta huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai niin, näkyi pohjoisessa päin olevan myös mustikoita vielä. eilen illalla ihan uutisissa näyttivät :) Eivät ole vielä thai-poimijat jokapaikkaan löytäneet ;)

      Poista
  6. Oi se on muuten hyvää tuo mamman marjapiiras, muistaakseni on ollut joskus ehkä Valion maitopurkin kyljessä, minultakin se ohje löytyy. Ellen ihan väärin muista, mikä on aivan hyvin mahdollista.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, näkyi olevan jostain valoin mainoksesta otettu mullakin. Joskus lehdissä on ollut myös vähän erilaisia ohjeita. Sitä kun tottuu jollain ohjeella tekemään, niin ei enää osaa tehdä uusilla ohjeilla, tai ne menee ihan pieleen ;D

      Poista
  7. Voi mitä herkkuja; kauniit kynttilälyhdyt - punaisen värin läpi valo näyttää kauniilta-, puolukkakakku ja omenapiiras, nam-nam:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, harvoin sinänsä meilläkin on kotimaisia omenoita, kun ei itsellä kasva. Silloin niistä pitää nauttia kun on.

      Poista
  8. Ihanat lyhdyt. Tuikkujen kanssa kannattaa olla varovainen, ettei tule onnettomuutta.
    Hyvän näkösiä herkkuja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Pihamaalle pitääkin järjestää kynttilöille polttopaikkat, ettei tarvii niin vahtia niitä :)

      Poista
  9. Mammanmarjapiiras on yksi suosikkini...nams. Ihanat nuo tuikut ja kiva idea virkata niihin suojat :)
    Ihania syksynvärejä ja komeat auringonkukat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan!
      Monesti tulee vaan tuota leivottuakin, erilaisilla päällysteillä.

      Poista
  10. Herkullisen näköiset paistokset ja tunnelmalliset kynttilälyhdyt. On siinä auringonkukilla mittaa kerrakseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan.
      Kynttilöitähän sitä pitää alkaa poltella pikkuhiljalleen, kun illat pimenee.

      Poista
  11. Nam, herkullisen näköisiä paistoksia! Minä kävin toissailtanan puolukassa, mutta siinä paikassa ei nyt ollutkaan paljoa mitään, hyvä jos kolmisen litraa sain ämpärin pohjalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonosti oli puolukkaa sielläkin, mistä etsittiin. Pieniä ja osin raakoja. No onhan nuo pakastimet jo täynnä mustikoita ja herukoita. Eihän sitä joka vuosi tule marjaa samallalailla.

      Poista