perjantai 18. lokakuuta 2013

Talvi tullut!

Kirjottelen tässä pikaisesti, minkä tää kone nyt pysyy auki noin ½ tuntia kerrallaan ;) Imuroin tään eilen pölyt pois, jos auttas.

Terassille tuodut kukat ruukuissaan vielä ovat kukkineet

Eilen vein loputkin ruukut talviteloilleen ja otin gladiolukset sisälle, jos yrittäis niitä säilyttää talven yli. 
Daaliat taidankin jättää maahan, kun ei ole kunnollisia säilytyspaikkoja, olkoot. 
Ostaapahan keväällä uudet, kun ei ollut niin kauniinvärinenkään.

Jokohan se kamala talvi tulee nyt, vaikka uskon ja toivon, että lumet sulaa vielä.

Tämänverran on vasta nyt lunta, onneksi ei sen enempää. Koko ajan kyllä taivaalta tulee lisää.
Toisin paikoin kerrotaan täälläpäin olevan jo 10 cm lunta.

Autoon on vaihdettava talvirenkaat, ennen kuin voi ajella minnekään.
Inhoan talvea!
Seuraavista syistä muunmuassa:
-Kylmyys, joutuu pistämään päälle paljon vaatetta, sittenkin paleltaa käsiä ja varpaita herkästi
-Lunta on kolattava käsin, mies ei kykene, kun ahdistaa. Hän ajaa traktorilla isommat lumet
-Liukkaus, niin kävellessä kuin autoillessakin
-Sähköä kuluu lämmitykseen ja se maksaa
-Puita joutuu kantamaan joka päivä sisälle
-Uuneja on lämmitettävä joka päivä
-Pimeys alkaa aina vain aikaisemmin iltapäivällä
-Ulos ei pääse niin helposti puuhailemaan mitään muuta kuin lumitöitä
-Aurinkoa näkee harvemmin

Vielä joku asia unohtuu tästä listasta varmasti. Jotenkin en osaa nautiskella uunien lämmityksestä ja kynttilöistäkään enää.

Gladiolukset sisällä.
Pitää taas lopettaa ja lähteä puita hakemaan uuniin.
Hei vaan!

9 kommenttia:

  1. Kyllähää tuo tuleva talvi huolettaa, kun itse ei enää oo parhaassa kunnossa, lumesta ei vielä ois väliä.
    Uunia tässä lämmittelen miekin:))

    VastaaPoista
  2. Viellä saat terassilla ihailla kukasista,ja luntakin on siellä jo tullut täällä sataa vettä Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
  3. Kyllä tuleva talvi ja jokapäiväinen lämmitysrumba (puukattila, jotta sähköä säästyisi) hirvittää ja ahdistaa. Kunpa pian olisi kevät!!!!!!

    VastaaPoista
  4. Enpä kovin paljon tykkää talvesta minäkään, mutta vaihtoehtojakaan ei ole. Kiva, että koneesi toimii edes tuon puolen tunnin verran, jotta pääset tänne blogiin. Pelästyin jo, että häivyt kokonaan. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  5. Lunta muttei mitenkään hurjasti sais talvena olla ja sit joku -10 astetta pakkasta niin se riittäisi mulle.

    VastaaPoista
  6. Paljon kiitoksia kommenteistanne tähän ja edelliseen kirjoitukseeni! Onneksi ei tänne tullut paljoa lunta ja aurinkokin paistoi vielä tänäänkin, toivoa on että vielä sulaisi nämä lumet poiskin. Luikasta on teillä ollut, ja talvirenkaat miehen pitikin jo vaihtaa autoon.
    Toiveissani on ensi kuussa tilata uusi tietokone, jospa sitten kirjoittelu tännekin sujuisi paremmin. Ikävä on kun en voi kaikkia teidän blogejannekaan seurata, saati sitten kommmentoida. Mukavia päiviä teille kaikille!

    VastaaPoista
  7. Hei! löysin blogisi sattumalta. luin ruokavaliostasi,joka on samanlainen kuin minulla. Leivätön ruokamallikin minulla on mennyt yli vuoden. Ylipainoinen en ole koskaan ollut. Tarkka ruuasta mitä suuhun panee. Itsekin hoitoalalla yli 9 vuotta ja nyt työttömänä. Olen yli 50 vuotias. Käsitöitä teen paljon. Voin vierailla vastakin sivuillasi.T:marlalellu Raahesta

    VastaaPoista
  8. Eipä sen talven tarvitsisi vielä tulla, vaikka takkatulen ääressä onkin mukava istuskella ja tehdä käsitöitä.

    VastaaPoista
  9. Minäkin vein kaikki daaliat kellariin ja nyt viellä pitäisi viedä pelargonit niissä kyllä on paljon kukkia. Eihän se talvi kovin kiva ole sehän teettää paljon töitä:)

    VastaaPoista