lauantai 2. marraskuuta 2013

Kurrr pitsaa

Vaikka tänään on ollutkin mielessä pyhät menneet asiat, niin olen kaivellut kurpitsoitakin. Seuraa aika hyytävän huonoja kuvia.  :)




Huh sentään

Aikamoinen työmaa oli kaivella nuo ontoiksi, mutta tulipahan tehtyä. Vielä olisi kaksi kurpitsaa laitettavaksi, en kuitenkaan enää tee niistä lyhtyjä.

 Tässä tuo isompi kurpitsalyhty aluillaan

Elämäni ensimmäinen kurpitsakeitto, tehty tätä ohjetta mukaillen :))
Eihän mulla ollut tietysti porkkanaa, eikä kasvisliemikuutiota, eikä appelsiinimehua eikä tietenkään tuorejuustoa, vaan laitoin sitten vaan perunaa, kuivattua lipstikkaa ja basilikaa mausteeksi ja mandariinimehua, vähän turkkilaista jogurttia ja tavallista juustoa raasteena + mausteet.

Oikein hyvää tuli, vaikka itse sanonkin. Seuraavakin kurpitsa odottaa jo kattilassa keittämistä ;)

Entäs nämä siemenet, oletteko käyttäneet niitä?
Kurpitsansiemenet kaupan pussissa maksaa aika paljon, ne kyllä ovat vihreitä, jotta ovat varmaan eri lajia, Mutta voisiko näitä käyttää kuivattuna ja paahdettuna myös?

Ei onneksi ole käynyt ketään ovella kyselemässä karkkeja tai kepposia.
Ovi onkin lukossa, eikä ovikello toimi!
Hei vaan !

22 kommenttia:

  1. Siis nämähän oli wallan hienoja kuvia! Upeat kurpitsat ja ihana halloween-tunnelma...

    VastaaPoista
  2. Ompa upeat kurpitsat,meidän oven takana kävivät.♥

    VastaaPoista
  3. No ei todellakaan ollut hyytävän huonoja, vaan hyytävän hienoja kuvia :D

    Ja kurpitsan siemenet on meillä vakioevästä. On kipossa keittiön pöydällä aina, joten siitä on hyvä heittää lusikallinen salaatiin sekaan ja mihin milloinkin. Suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat nuo omat siemenet :) nyt kuivumassa, pitää kokeilla paahtaa, jos niistä lähtis kuoret sit paremmin irti.

      Poista
  4. Kauniita ovat lyhtysi. Itse syön kurpitsansiemeniä aina salaatin päälle ripoteltuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan. Viime vuonna värkkäsin ekaa kertaa omasta kurpitsasta kokeeksi, kerkis vaan jäätyä ennen halloveeniä.

      Poista
  5. Kurpitsaurakkasi on kannattanut! Hienoja olet tehnyt:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan! Sais vaan säilymään pidempään, tuntuu nyt kurpitsakeitto maistuvan.

      Poista
  6. Kurptsat muuttuivat hauskoiksi lyhdyiksi:)
    Siemeniä en ole koskaan syönyt, epäilijä kun olen, mutta keitto on herkullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;) ostin kaupasta minäkin ekaa kertaa, kun tein sitä kesäkurpitsakakkua syksyllä. Pannulla paahdettuna ovat hyviä.

      Poista
  7. Tosi kivoja, kyllä kannatti urakoija hyvää tulosta tuli

    Joskus olen syönyt kurpitsansiemeniä mutta en ole itse niitä koskan valmistanut
    Keitto oli varmaan hyvää. herkullisen näköistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihan ensimmäistä kertaa kun tein keittoa, eikä ollut kaikkia tarpeitakaan siihen, niin ihmeen hyvää tulikin.

      Poista
  8. Upeat kurpitsat. Ovat varmaan omaa tuotantoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vaikka ei mulla niin jättiläisiä kasvanut, kuin se Suomen suurin ennätyskurpitsa (yli 517 kiloa) Iltasanomissa ( http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288604122504.html ) oli, eilen luin.
      Mulla tuli suurin n. 6 kiloinen, enkä ole sitä vielä käyttänytkään.
      Eipä noita tule ostettua, vaikka joskus näkee kaupassa.
      Kyllä varmaan yritän kasvattaa ensi kesänäkin ;)

      Poista
  9. Todella upeat - ja pelottavat - kurpitsat! Eikös vaan noita siemeniä voi syödä - ja ovat varmaan terveellisiäkin, niinkuin kaikki siemenet. Kokeile ja kerro sitten, miltä maistui. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivasin nuo siemenet, pitäisi vaan saada ne jotenkin kuorittua. Ihan hyvältä maistuisivat. Aika kovia ovat kuorineen syödä ;) Koetin paahtaakin, mutta sittekin ovat liian kovia. Ostetut kurpitsansiemenet ovat kuorittuja ja ne poksahtelevat mukavasti paahtaessa.

      Poista
  10. Hyvännäköisiä kurpitsalyhtyjä. Tuli nälkä katsellessa kurpitsakeittoasi ja hyvältä näytti. T:Marjalellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeen hyvää on kurpitsakeitto kyllä, tein tänään toisen kerran. Jotenkin se tarvii sen chilitujauksen, vaikka en yleensä hirveesti chilistä tykkää.

      Poista
  11. Varmasti oli hyvää kurpitsakeittoa, eikä nuo kuvatkaan mitään huonoja ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan, ei oikein tuo pimeällä kuvaaminen onnistu. Mut kurpitsakeittoa varmaan tulee tehtyä, laitoin pakkaseenkin kurpitsaa, jotta voi talvellakin tehdä :) Ja hankin kyllä sitä kunnollista tuorejuustoa siihen :)

      Poista