perjantai 22. marraskuuta 2013

Neliöitä ;)

Olen tässä kaivellut kaappeja, ja etsivä löytää aina jotain unohduksissa olevaa :D

Löysin tällaisen sohvatyynyn kokoisen neliön isoäidin neliöitä.
Joskus olen tehnyt sen, en vaan muista mihin tarkoitukseen. Ajattelin sitten jatkaa tätä, mutta kun noista lapuista puuttuu yksi kierros. Niinpä sitten innostuin virkkaamaan uusia lappuja langantähteistä.

Nyt vaan pitää miettiä mistä väristä tekisin näihin yhden kerroksen ja liittäisin sitten samalla värillä nää toisiinsa. Mustahan se olisi sellainen neutraali väri. Samaa mustaa lankaa olisi, mistä neuloin ne ruusulapaset


Eilen illalla alkoi jo sataa lunta, mutta tänä aamuna olivat jo suurimmalta osaltaan sulaneet. Ei vielä tullut talvi :)
Rapa vaan lentää tiellä ja sumua on ollut koko päivän.
Mutta kyllä nyt jo vaikuttaa vähän virkeämmältä olokin, kun keksin uutta hommaa ja toisekseen sain nukuttua parina yönä jo paremmin, kun täysikuu on ohitse.

Muutama päivä sitten kävin tuossa lähimetsässä katsomassa olisiko jotain kuvattavaa siellä, löytyi vielä puolukoita. Nam olivatpa makeita.

Mukavaa viikonloppua teille kaikille lukijoilleni!

10 kommenttia:

  1. Voi että noita neliöitä minäkin joskus tehnyt..tuskin osaan enää!
    Puolukka maistuukin superhyper hyvältä näin talvella..siis suoraan metsästä!

    VastaaPoista
  2. Ihanan värikkäitä neliöitä, musta sopii hyvin reunukseksi.
    Lapsena keväisin etsittiin talven yli säilyneitä puolukoita sillä ne oli todella maukkaita.
    Puolukka paranee vanhetesaan.

    VastaaPoista
  3. Mullakin on keskeneräisiä neliöitä pussukallinen ..hmm..jossakin.
    Ihanan pirteän punaisia olet virkannut :)
    Ei tullu talvi ei....joulufiiliskin pysyy poissa, ennen kuin lumi tulee.
    Kuuhullujen kerhoon kuulun myös, monta yötä menny huonoilla unilla.

    VastaaPoista
  4. Niin kauniin värikkäitä neliöitä,täällä ei lunta ole näkynyt vettä vain sataa.Mukavaa viikonloppua.♥

    VastaaPoista
  5. Todella kauniinväriset neliöt. Täälläkin harmaus ja pimeys jatkuu ja lumesta ei ole tietoakaan. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  6. Toella kauniita neliöitä ,minustakin sopii musta siihen . Hyvä että olet nyt saanut nukutuksi
    saat voimia itsellesi näyttää elämä valoisammalta. Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  7. Minähän en ole mikään suuri talven ystävä,mutta kyllä tämä pimeys kaipaa lunta,että hieman saataisiin valoisuutta maisemaan :)

    VastaaPoista
  8. Mustakin musta olis hyvä valinta :)

    Kivaa virkkuuviikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Kivat neliöt! Osaisinpa minäkin tehdä... Huoh!

    VastaaPoista
  10. Ihania neliöitä! Musta tai harmaa soppii mun mielestä. Noistahan tekis vaikka kivan käsilaukun. :-)

    VastaaPoista