torstai 21. marraskuuta 2013

Pimeydessä kärvistellään ;)

Pimeätä ja synkkää ovat nyt kelit olleet. Tänään on jo vähän ollut pakkastakin, vain pari astetta, mutta kuuraa on maassa ollut. Nyt illemmalla alkoi sitten taivaalta sataa luntakin taas vaihteeksi. En löytänyt kuurastakaan mitään mukavaa kuvattavaa, linnutkin ovat liian vikkeliä kuvattavaksi. Pitää vain katsella vanhoja kuvia :)

Tässä kesäinen ruusu ihan sen takia, koska kuvassa paistaa aurinko. Aurinkoa kaipaisi nyt niin hirveästi, mutta eipä ole toivoakaan aurinkoon pääsemisestä.

Nyt on taas sellainen olo, ettei oikein tiedä mihin ryhtyisi. Joku ”punainen lanka” pitäisi taas löytää, ei oikein neulominen eikä virkkauskaan huvita. Yrittänyt olen aloittaa vaikka mitä, mut tuntuu ettei tarvitse mitään. Onneksi edes lukeminen ”maistuu”, Pirjo Tuomisen kirjoja on taitaa neljäs jo menossa peräkkäin. Välillä olen katsellut käsityökirjoja, jos joku ohje alkais huvittaa ruveta tekemään.


Itsensä pitää patistaa johonkin, niinpä sain aikaiseksi ommella kaksi nukenpeittoa. Sittenpä teki ompelukone ”tenän”, eikä enää toiminut, joten enpä voi ommella enää kolmatta peittoa, jota jo kerkesin aloittaa. Vanha konehan se on, mutta oisin tykännyt sillä ommella, epäilen että vika on jalkapolkimessa, jos vaikka johto olisi mennyt poikki. Pitää käydä kysymässä ompelukoneliikkeestä olisiko siellä varaosa-polkimia.

  Tässäpä mun puput vanhassa nukenvaunussa.

Tuo vaunu on samanlainen kuin mulla oli pienenä, tämä on ollut isännällä korjattavana, eikä omistajat ole sitä vielä kerenneet hakea. Niinpä olen saanut sitä ”ihailla”meillä. Omat vaunut lie tullut jollekin annettua silloin, kun ei vielä ollut omia lapsia. Näistäkin oli jo pohja ja kädensija pudonneet. Johan ne ovatkin yli 50 vuotta vanhat :)

Tulihan siellä meidänkin käytyä Joensuun Kukkatalon konkurssi-loppuunmyynnissä. Olihan siellä paljon tavaraa, ruukkuja ja muuta sellaista paljon myymättä. Jotain tulikin ostettua ;)

 60 cm Korkea lasimaljakko (5 €), jossa nyt pupu sisällä, kun en vielä muuta keksinyt :)
Laitan siihen led-valot. Tällaista olen katsellut jo pitkään ja nyt se löytyi, sopivalla hinnalla :)

 Punaisia ruukkuja joulukukille ja maljakoita

Siemeniä oli vähän jäljellä ja osa jo menneet piloille, -70 % , eihän niille paljoa hintaa jäänyt.

Siitä sitten innostuin tekemään listan, mitä siemeniä on jo varastossa ja tulihan siitä kaksi palstainen sivun kokoinen luettelo. 
Yritän sinnitellä tässä marraskuun pimeydessä, jotta selviytyisi joulukuulle jotenkin. 
Tietokonekin ja nettiyhteys takkuaa vaan jatkuvasti, ootellaan vaan veronpalautusta, jotta saisi uusia koneen.
Hei vaan taas!


8 kommenttia:

  1. Oletko kokeillut jouluaskartelua vaikka korttien tekoa? Kivat kärryt kuvassa. Tee kuvassa oleviin ruukuihin jouluasetelmia itseäsi piristämään. Kyllä se talvi vielä tulee ja kylmää piisaa. Jaksamista ! T:marjalellu

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen niin tympiintynyt ainaiseen vesisateeseen. Jospa luntakin hieman sataisi, että olisi valoisampaa. Minäkin katselin jo siemenpusseja ensi kevääksi:)

    VastaaPoista
  3. Meilläkin aamulla oli lumi maassa kun heräsin olihan se paljo valoismpi.No kahden kuukauden jälkeen on jo ilmat valoisemmat ja ruvetaan laittelemaan siemeniä multaa no äkkiähän tää pimeä kausi menee ohi Hyvää Torstai iltaa sinulle Emilie:)

    VastaaPoista
  4. Komean lasimaljakon olet löytänyt ja halvalla. Siihen on mukava laittaa valot.
    Täällä on satanut lunta puolet päivästä ja sohjokeli. Nyt sataa vettä, tosi kurja keli. Silti kävin avantosaunalla ja matkan varrella hinattiin kahta autoa pois ojasta, oli tosi liukasta.

    Kyllä tämä syksyn synkkyys vähän painaa, mutta pianhan se menee ohikin. Joulu ja kevät tulevat tuossa tuokiossa, uskotaan niin.

    VastaaPoista
  5. Toista päivää täälläkin kökitään synkässä kelissä ja sateessa, akaa hieman jo ottaa voimille.

    Ihanat nuo vaunut, tuollaset jos jostain saisi.
    Upeita ruukkuja löysitkin.

    VastaaPoista
  6. Kyllähän tämä jotenkin sellaista kärvistely aikaa on..ei oikein osaa tarttua mihinkään..ainakaan järkevään.
    Ihana toi lasimaljakko, siihen voi laittaa vaikka mitä!

    VastaaPoista
  7. Täällä on ollut tosi pimeää ja sateista. Saisi talvi jo tulla. Ihanat rattaa pupuineen ja niin nostalkiset.

    VastaaPoista
  8. Saitpa ommeltua kauniit tilkkupeitot. Tässä pimeydessä pienikin aikaansaannos piristää kummasti. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista