maanantai 11. marraskuuta 2013

Vastauksia haasteeseen ja pihahommeleita

Tervetuloa Tylsä Mörökölli lukijaksi blogiini!

Olen saanut Kankuritar-blogista Tarjalta  11-kohdan haasteen  :o
Olen vastannut samantapaisiin haasteisiin täällä ja täällä ja täällä.  Joten nyt vastaan vaan näihin Tarjan kysymyksiin.

1. Milloin aloitit bloggaamisen?
Aloitin blogin kirjoittamisen vähän yli 1½ vuotta sitten maaliskuussa. Aikaisemmin en ollut edes lukenut muiden blogeja, jostain vaan tuli kipinä.

2. Oletko Facebook-koukussa?
En ole ollenkaan Facebookissa. Näillä näkymin menen vasta sitten kun/jos se tulee pakolliseksi ;)

3. Mikä käsityötaito on sinulle ominaisin?
Vaikea sanoa, teen yhtä sun toista, neulon, virkkaan, ompelen, aplikoin, mikä milloinkin kiinnostaa. Itselle en ole osannut ommella vaatteita milloinkaan, vaikka olen joskus yrittänyt, ne vaatteet ovat vieläkin keskeneräisiä.

4. Mikä oli ensimmäinen käsityösi?
Lapsena tein ompelukuvia, jos niitä lasketaan. Koulussa sitten varmaan virkattiin pölyrättiä ja patalappua, taisi olla kuitenkin ensin se ruokaliina vohvelikankasta, jota kirjottiin. Sitä pidettiin pulpetilla lautasen alla syödessä ( ei ollut erillistä ruokasalia). Koulukäsityöt minusta ei koskaan onnistuneet, varsinkin vaatteet, yhdet shortsitkin teetettiin hurjan isot.

5. Olivatko koulun käsityötunnit mukavia?
Kyllä on niistä ihan mukavia muistoja, ei ainakaan hyvin huonoja muistoja.

6. Oletko tutustunut suomalaiseen käsityöhistoriaan?
Ihan mitä olen lukenut kirjoista ja tiedän yleensä historiasta. Käsinhän ne piti kaikki vaatteet ennenaikaan tehdä. Ihmettelen vaan miten hienoja kirjontoja yms tarkkaa käsityötä ennen on voitu tehdä, kun ei ole ollut valojakaan, vaan joku päre ollut palamassa.

7. Mistä käsityömateriaalista pidät eniten?
Oliskohan ihan villalanka, nykyisin tahtoo olla jotain muutakin sekoitettuna villan joukkoon.

8. Mikä vuodenaika on mielestäsi paras?
Kevät. Se on sellaista uuden syntymisen ja valon aikaa.



9. Oletko romantikko?
Jonkin verran. Kun Wikipedian mukaan ”Romantiikka korosti ihmisen suhdetta luontoon, mutta oli sen lisäksi kiinnostunut myös yliluonnollisesta, sielullisesta ja tiedostamattomasta” Niin tämä ainakin sopii minuun.

10. Pidätkö takkatulen loisteesta?
Jonkinverran. Varsinkin Jos olisi mökki tai sellainen paikka, jossa voisi istua sohvannurkassa ja katsella takkatulta. Onhan meillä takka, mutta harvemmin tulee istuttua sen loisteessa, sohvakin on väärinpäin, poispäin takasta. Yleensä tuli palaa leivinuunissa, ja harvemmin pakkasella takassakin.

11. Ketä henkilöä arvostat suuresti?
En osaa nimetä ketään erityisesti, mutta sanonpa tähän, että sellaisia ihmisiä, jotka ovat osanneet ja uskaltaneet toteuttaa unelmansa.

***********

Tänään olikin ihmeen aurinkoinen päivä vaihteeksi, joten pääsin pihallekin hommiin. 
Nostin kasvimaalta loput juurekset ja raivasin niiden varsia pois penkistä.  Siellä oli vielä palsternakkoja ja muutama lanttu  maassa, iso homma oli näiden kaivaminen ylös. Melkein rikkaruohomaisesti olivat palsternakat kasvaneet penkin välissäkin. Vannoin että nyhdän seuraavan kerran taimet jo pieninä pois muualta kuin rivistä.

Pahimmat olivat tällaisia kamalia mustekalan lonkeroita, parhaimmat olivat hyviä yksijuurisia. Eipä näillä mitään juurikaan tee.

Aika viileää oli vaikka aurinko paistoi, varpaat jo paleli kun sain huuhdottua näistä liiat mullat pois.

Nyt innostuin virkkaamaan kukkasia, laitan ne virkattuun nauhaan ja kiinnitän johonkin seinälle. Tässä ne roikkuvat vielä keskeneräisenä.

Lainasin tämän kirjan;  Melody Griffiths, 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin
Siinä on monenlaista ohjetta, oikein mukavia palasia :)

Mukavia päiviä teille kaikille!






12 kommenttia:

  1. Hyvät vastaukset , ompelukuvilla taisin miekin aloittaa käsityö urani niin ja sillä patalapulla kansakoulussa.
    Hauskoja nuo kukkaset, ensi vilkasulla luulin orkideasi kukkivan tosi runsaasti, mainio hämäys:)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhih, ei ole edes orkidea vaan kumipuu eli fiikus. Siinä nyt vaan oli sopiva keppi, johon pistin sen roikkumaan. Ei viitsi kiivetä seinälle sitä ripustamaan ennenkuin lisää virkkaan siihen noita kukkia :D
      Mun sisäkukat eivät "loista" yhtään. Joku vika on oloissa, kun en saa mitään menestymään, saati sitten kukkimaan. Jotta pitää vaan virkata niitä kukkia :)

      Poista
  2. Hauskat vastaukset,ihania virkattuja kukkia:)

    VastaaPoista
  3. Hyvät vastaukset . Ihania virkattuja kukkia kaunista,olet niin ahkera:)

    VastaaPoista
  4. Samoja muistoja minullakin kouluajoista. Blogissasi on kiva käydä. Nättejä kukkia olet tehnyt ja säilyvät muutenkin hyvännäköisinä.T:marjalellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) No eivät lakastu, vaikka ei muistais hoitaa niitä.

      Poista
  5. Kivat vastaukset haastekysymyksiin. Koulun käsityötunnit tulivat heti mieleen muistoineen, kun luin vastauksiasi. Kivat kukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, voi kun oliskin niitä töitä vielä jäljellä. Ainakin ne jättikokoset shortsit oon hävittänyt, inhosin niitä. Mut esiliina oli aika pitkään tallessa.

      Poista
  6. Ai vitsit, tuli ihan ikävä niitä pahvisia ompelukuvia. (Jos niitä tarkoitit?).
    Ostin niitä meidän pojillekin silloin, kun olivat pieniä. (Kaikkien pikkupoikien haavehan tottakai ON ommella oravia sun muita pahviin :D).
    Ja seuraava olikin sitten varmaan vohvelikankainen ruokaliina, johon kieli keskellä suuta tehtiin niitä opettajan määräämiä kuvioita. Ja nimikirjaimet tietty.
    Melkein tekis mieli taas ostaa pala vohvelikangasta ja kokeilla, vieläkö on kuviot vanhassa muistissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä pahville tehtyjä kuvia, pisteitä joihin ommeltiin ääriviivat ja väritettiin kuvat sitten. Samantapaisia on kyllä ollut myynnissä myöhemminkin. Enpä ole muistaaksieni edes yrittänyt omille lapsille (poikia) niitä tarjota :)
      Vohvelikankaalle yritin kirjoa muutama vuosi sitten kuvioita, jotenkin nyt vaikutti minusta sekin turhan hitaalta hommalta ;) Jäi aika yksinkertaiseksi kuvioksi. Vohvelikankaasta saa ihan hyviä pyyhkeitä, vaikka se onkin alussa kovan tuntuinen, mut pehmiää pesuissa ja kuivuukin nopeasti pesun jälkeen.

      Poista