torstai 12. joulukuuta 2013

Ihana yllätys!

Täällähän on taas vaihteeksi aivan pääkallokeli. Eli liukasta on, ei  uskaltanut tänäänkään lähteä sivuteille ajelemaan, kun ei ole ihan pakko. Huomenna sensijaan on lähdettävä, kaupunkiin päin ovat päätiet yleensä hyvin hoidettuja, joten sinnepäin sitten.

Kävin päivällä normaaliin postintuloaikaan katsomassa, eikä laatikossa ollut mitään. Illalla sitten tuli kummallinen olo, ettäkö ihan totta ei ole mitään postia laatikossa ja läksin katsomaan. Mullahan on hyvät jääpiikit kengissä, jotta narske vaan kuuluu, jos ei hypi paljoa, niin pysyy pystyssäkin   :))
Olihan siellä. Ihana Arpajaisvoittoni, joulukortti ja Pellervo lehti kalentereineen.


Sain Beatelta Varjoista Valoon-blogin arpajaisista tällaisen ihanan voiton. Niin ihanan piristävän väriset  sukat, suklaata, teetä, Muumikortit postimerkkeineen ja suloisen kissakortin. KIITOS! Aivan upea palkinto!
Tämä piristi todella koko loppu päivän :)

Pellervo-lehdessä on paljon mukavaa ja muutakin luettavaa, askartelu-ohjeita, käsitöitä, joululeivonta-ohjeita, hienoja koti-esittelyitä. Huh, miten kummassa ei ole tullut aikaisemmin luettua/tilattua tuota lehteä. Sitä ei mainosteta niin innokkaasti kuin muita naistenlehtiä.

Päivällä tein vielä pari puuttuvaa joulukorttia, vaikka ei se homma tänä vuonna niin hirveästi kiinnostanut, eikä luistanut. Onpahan nyt kortit tehty, ja näitä paria lukuunottamatta jo postissakin. Eipä näitä ilkeäisi esitellä, kun ovat jotenkin niin...ei niin mun mielestä hyviä, mutta menkööt nyt. Vähemmän nyt laitoinkin kortteja tänä jouluna ja neljä on vasta tullut meille. Vielähän tässä kerkiää, yleensä vielä viime tipassa on laitettava viimeiset unohtuneet kortit :))

Osaan tein kuviot vanhoista korteista, kierrätystä!


Hyvää ja iloista loppuviikkoa teille kaikille!


15 kommenttia:

  1. Onnea voitosta! Hienoja kortteja olet tehnyt! Kiitos samoin sinulle mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  2. Ihanat sukat! arpajaisvoitot on mahtavia ylläreitä, minäkin omaani odotan malttamattomana :)
    Kauniita kortteja olet väsännyt, minä kans täällä niitä täänän väsäilin :)

    VastaaPoista
  3. Onnittelut voitostasi.Joo täällä kans tänä aamuna tuo sivutie niin liukas,jotta en päässyt ku pikkusen matkaa lenkkeilee,harmittaa,mutta ei auttanu käänny takas vaan,ihan iljamella oli tie,huuui,.Muksaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Onnittelut arpajaisvoitosta. Ihanat kortit. Aivan suotta vähättelit.

    VastaaPoista
  5. Onnea arpajaivoitosta,kyllä on kauniit kortit:)

    VastaaPoista
  6. Onnea arpa voitosta hyvä tuuri kävi hyvät sukat sait ja kauniita kortteja:)

    VastaaPoista
  7. Onnea voitosta! Kotiin tullessa piti autosta ottaa luistonesto pois päältä että pääsi tuon ison mäen ylös. Jäätikköä kaikki sivutiet.

    VastaaPoista
  8. Onnea voitosta. Hieno ja runsas voitto olikin ;) Itse tehdyt kortit ovat niiiiin kivoja saada ;)

    VastaaPoista
  9. Onnea voitosta! Teitpä nätit kortit.

    VastaaPoista
  10. Onnea arpajaisvoitosta!!!! Liukasta on täällä etelässäkin :(

    VastaaPoista
  11. Onnea, tuollaiset yllätykset ovat mukavia! Kauniita kortteja olet askarrellut :)

    VastaaPoista
  12. Onnea voitostasi.
    Nyt olikin Pellervossa monta hyvää ohjetta, ne maitopurkki tähdet esimerkiksi.

    VastaaPoista
  13. No,mutta pointsit sinnepäin;olet itse tehnyt kortit ja vielä lähetät ne eteenpäin. Meikäläinen tyytyy sähköisiin tervehdyksiin ;)

    VastaaPoista
  14. Ensivisiitillä blogissasi, heippa vain :)
    Nämä joulukortit ovat todella kauniita! ♥

    VastaaPoista