maanantai 2. joulukuuta 2013

Lunta tuli

Joulukuu sitten alkoi, ja milläs muulla kuin 20-30 cm lumikinoksilla. Eilinen adventtipäivä meni kolaillessa lumia käsin. Mies päätti että alottaa traktorilla aurauksen vasta tänään, kun tuuli kuitenkin pöllyttää lisää lunta yöllä. Olihan se Oskarin vuoro myrskytä. Hieman paremmalta kohtaa tuuli puhalteli, eikä kolistellut kattoa ihan niin paljon kuin Eino.
Muutamia talvikuvia räpsin eilen.

 Sininen hetki



 Rajalla oleva oja solisi iloisesti

Tänään en enää muistanut katsoa ojaan, vieläkö solisi, kun oli jo pakkasempi tänään.

Mies alkoi sitten aurata pihalta lumia.  Oli saanut päähänsä ajaa lumia kasvimaalle. Meillä kun on pehmyt soinen ja mutainen kasvimaa, jossa on penkit missä kasvatan kasveja.
Niin kas kummaa, traktori "upposi" siihen kasvimaalle. Minä jo sanoin ennen sinne ajamista, että ei saa mennä traktorilla kasvimaallle. Maa ei kanna. Kun on suota, eikä ole vielä jäässä maa.
Siinä menikin koko loppupäivä onkiessa sitä pois. Ei kun upposi pärryytellessä syvemmälle. Siinä piti sahata puukin metsästä, minkä kanssa yrittivät naapurin kanssa sitä saada pois sieltä pellosta. Lopulta piti lumikauha irroittaa ja sitten alkoi traktori nousta monien puiden avulla kuopasta.

Olipa helpotus lopulta, jospa mies oppisi, ettei sinne mene enää traktorinsa kanssa  toista kertaa uppoamaan.

Niinpä se alkoi joulukuu. Minä en nyt tänä jouluna laita tänne joulukalenteria.
Ei nyt ole yhtään vielä joulufiilistä, vaikka kyllähän se jostain löytyy vielä.

Nyt katselemaan Suomen kauneinta kotia!
Hei vaan tälläkertaa!

16 kommenttia:

  1. Teillä on lunta aika mukavasti jo.
    Miehet ja traktorit:)))) naapuriltakin upposi kerran traktori keväiseen peltoon ja kunnolla, puoli kylää oli sitä ihmettä ihmettelemässä ja neuvomassa,hinatahan se sieltä piti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä suututti ja keljutti kun ei usko, eikä ollut ensimmäinen kerta kun upposi täällä. Heti samana kesänä, kun muutettiin, upposi ojaan. Olisivat "hinaajan" tilanneet, jos olisi omistaja ollut kotosalla.

      Poista
  2. Miehille välillä sattuu ja tapahtuu. Onneksi lopulta kaikki meni hyvin. Kauniit lumikuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, olihan se helpotus. Tänään olisi ollutkin suvikeli taas vaihteeksi, vielä pehmeämpi.

      Poista
  3. Mitähän sun kasvimaasta on jäljellä..? Harmi. Kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;) Ainakin reunimmainen penkki, missä kasvoi koristekurpitsat, on tipotiessään, levitelty ympäri ämpäri. Ja kaksi isohkos kuoppaa on nurmikossa. Ei onneksi päässyt hyvin kauas kasvimaalle ennen uppoamista. Toivottavasti nyt lumet peittää sen ensi kevääseen asti.

      Poista
  4. Ne miehet..hmm. Meilläkin näin on käynnyt parisen kertaa.Nyt jo uskoo mitä minäkin sanon.
    Muutama vuosi sitten tuli metsätraktori naapurin puolelle hakemaan tukkeja. Näytin miehelle viitoten että älä vaan aja siittä! Ja ajoi lähteisestä kohtaa ja upposi melkein hyttiä myöten. Kuski oli sanonut isälleni että joku ÄMMÄ koitti tuolla huitoa. Oli ajatellut ettei me ämmät tiedetä mitään.Sitä metsätraktoria sitten revittiin ylös pari päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellastahan se on, eihän ne "m:t" mitään tiedä eikä älyä, "luomakunnan kruunujen" mielestä :)))

      Poista
  5. On todellakin lunta siellä,jos on täälläkin ja nyt on luonto kauneimillaan,talvellakin,lumihiutaleet nuo valkoiset kimalteet oksistoissa,mikäs sen parempaa,,,toivottavasti pysyy joulluun asti ainakii :D,tulin jostain tänne ja tulen uudelleen,,.Muksaa Tiistaita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kun tulit lukijaksi. Tervetuloa! Kyllä kimalti eilenkin mukavasti, kun aurinkokin paistoi.
      Käyn vastavierailulla blogissasi, kunhan kerkiän.

      Poista
  6. Meillä ei onneksi (vielä) mieskään ole moista traktoria halunnut. Käsipelillä tehdään lumityöt.

    Teillä enemmän lunta siellä, kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täällä on yleensä reilusti lunta. Kummallista kun tänään jo lämpisi ilma, saa nähdä sulaako lumet nyt miten.

      Poista
  7. Mahtavia lumikuvia. Sama täällä ,ei innosta tuo joulu ollenkaan. Mahtavia koteja esittelivät kauneimmissa kodeissa. T:marjalellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan! Olihan ne hienoja kansakouluja. Heillä on ollut taitoa laittaa kaunista.
      Mulla on joku "veto" noihin kansakouluihin, kun lapsena asuin sellaisessa. Vaikka eihän se ollut silloin mikään hieno, eikä laitettu paikka.

      Poista
  8. Onpa teillä jo paljon lunta. Tännekin satoi viime yönä vähän, niin että joissain kohdin voi sanoa, että maa on valkoisena. Enempää ei sitten tarvitse tullakaan, en ole ollenkaan innostunut lumitöistä.

    VastaaPoista
  9. Nyt oon kateellinen. Meille tuli varmaan sentti lunta ja nyt sekin jo suli. Henkensä kaupalla saa mustaa jäätä pitkin liukastella.

    Hyvä, että sait miehen (ja traktorin..) takasin :)

    VastaaPoista