lauantai 21. joulukuuta 2013

Neljäs adventtisunnuntai on jo kohta

..vajaan tunnin päästä, kun kirjoitan tätä.


Tässä kaikki mun adventtikynttilät. Huomispäivänä vasta poltan nuo valkoiset kynttilät kaikki.

Joulua on valmisteltu, kinkku on sulamassa ja kukatkin käytiin ostamassa.

 Kukat käytiin lähipuutarhalta, eikä siellä enää ollut hyvin paljoa kukkia jäljellä. 
Tein itse noita asetelmia, enkä tietenkään ollut käynyt metsästä sammalta tms. Niinpä laitoin kukkien ympärille vain käpyjä.
Kuvaan näitä vielä paremminkin, kunhan levittelen näitä muillekin pöydille, tässä ovat kaikki kasassa.

Tänä aamuna olikin taas vaihteeksi suvi eli suojakeli ja pitihän mun alkaa pyöritellä taas lumiukkoa :)))

Oli niin lämmintä, että se jo kerkisi kaatua ennen kuin sain tonttulakin sille. Nostin sen takaisin pystyyn :D     Huomenna tämä varmaankin on vain muisto. 
Tai vain tonttulakki ja hiilisilmät ovat jäljellä.



Pitihän mun myös pyöritellä lumilyhtykin. Illalla laitoin kynttilän lasipurkkiin ja vielähän tuo paloi äsken kun kävin tuon ylemmän kuvan ottamassa.

Mukavia jouluisia puuhia ja neljättä adventtisunnuntaita!


7 kommenttia:

  1. Oiih niin Jouluisia kuvia,minä kans olen tehnyt valmiiks joulua,enää kakun teko,jonka teen huomenna,,.Oikein Hyvää Joulua Ja Rauhallista Uutta Vuotta 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Piirakoita ja jotain muuta pitää vielä tehdä. Jotenkin alkaa jo touhuaminen väsyttää.

      Poista
  2. Kauniit jouluiset kuvat.Hyvää 4 advetti sunnuntaita.♥

    VastaaPoista
  3. Mukavia joulutouhuja !
    Lämmintä on: vain -2 , joten kävelylle ...

    VastaaPoista
  4. Kauniita jouluisia kuvia lumiukonkin olet saanut väsättyä
    oikein hyvää Adventtia :)

    VastaaPoista