keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Tervehdys taas!

Tässä sitä uudella koneella kirjoitellaan. Vaikeuksia tosin on, enää ei ollut tuossa yläreunassa kohtaa, josta saan uuden tekstin lisättyä. Mikä lie senkin vienyt? Sitten on vaikeuksia kirjoittaa blogeihin kommentteja, pitää napsutella tuota noskriptiä pois jatkuvasti. Vaikka olen yleisesti bloggerin "sallinutkin", joten kyllä on vielä säätämistä tässä uudessa koneessa.

Sain PhotoScapen asennettua ja olen harjoitellut kuvien muokkaamista vähän.:)

 Amaryllikseni eilen

Amaryllikseni tänään :)

Taitaa tulla kolme kukkaa tuohon ensimmäiseen varteen.

Harjottelin myös kollaasien tekemistä.

Erittäin huonoja olivat nuo alkuperäiset kuvatkin, kun ovat kaukana ja on niin pimeäkin. 
En ole saanut linnuista kunnollisia kuvia oikein yhtään, vielä :)
Olin jo huolissani, että mihin kaikki muut linnut ovat joutuneet, kun ei näy kuin talitinttejä ja muutama sinitiainen, sekä pikkuvarpusia. Tuli onneksi lauma keltasirkkuja, jotka syödä napertavat innokkaasti kauroja.

Erittäin huono keli on edelleen, piha on kuin luistinrata. Mies jo aamulla kaatui, hyvä kun ei tainnut katketa mitään, vaikka kylki on kipeänä. Nyt on hiekoitettu ja lisää pitää käydä hiekoitus ainetta ostamassa. On ihme kelit kyllä, lunta ei ole paljoakaan, tuo ylin lintukuva taitaa olla muutaman päivän vanha jo.

Siivouksia olen saanut tehtyä, ne tärkeimmät, sauna ja jääkaapit. Muuta sitten tarpeen mukaan,  en stressaa niistä. Kuusen kun tuo sisälle, niin neulasia löytyy, vaikka kuinka siivois ;)

Tänään paistoin piirakoita, huomenna on  piparien vuoro. Sitten laatikot on myös tehtävä, ainakin perunoita pitäisi saada käytettyä, kun ei ole niille säilytystiloja.Porkkanat ovat ostosassa, joten saattaa olla sama jos ostaa porkkanalaatikonkin. Eihän niitä paljoa mene.

"Lapsetkin" kotiutuivat joulun viettoon, että nyt voi joulua alkaa kunnolla odotella.
Toivottelen kaikki uudet lukijatkin tervetulleeksi!


9 kommenttia:

  1. Kaunis punainen amryllys kyllä ne pian aukeavat,hauska tuo viimeinen kuva.Hyvää joulun odotusta.♥

    VastaaPoista
  2. Pian sinä uuteen koneeseen totut.
    Miekin ihailen tuota siun amaryllistä, se on kyllä kukkien kuningatar.

    VastaaPoista
  3. Picasa 3:kin on hyvä. On myös ilmaisohjelma, ja ehkä jopa helpompi ja monipuolisempi tuohon PhotoScapeen verrattuna. Minulta löytyy molemmat ja käytän molempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosin se saattaa siinä alussa vetää kaikki kuvat sinne picasaan, mutta jotenkin sen sai pysäytettyä, mutten muista enää miten. :) Jotenki pakottamalla, kai.. Ja olen tutkinut että png kuvat näyttää picasan ohjelmalla, siis avaa näytölle ne sillä.

      Poista
  4. Komea on tuo Amaryllis! Kovasti olet joulua jo laittanut, ahkera olet. Mukavaa kun saatte 'lapset' jouluksi käymään.

    VastaaPoista
  5. Mukavaa, että olet saanut vihdoin uuden koneen. Aina se on vähän säätämistä uusien vekottimien kanssa, mutta eiköhän se siitä ajan kanssa.

    VastaaPoista
  6. Meilläpäin on lämpö asteita ja linnut viihtyvät myös metsässä syömässä,-kaiketi sieltä löytyy toukkia jne..
    Käytän Scapea rajaamaan kuvia ja reunukset tuovat kuviin ryhtiä.

    VastaaPoista
  7. Hyviltä nuo kuvat näyttävät. Kyllä se siitä. Komea amaryllis. Hyvää joulua sinne! t:marjalellu

    VastaaPoista
  8. Hienoilta sinunkin kuvasi näyttävät!!!! Hyvää Joulua!!!

    VastaaPoista