perjantai 13. joulukuuta 2013

Yks tonttu täällä :))

Olisiko ollut  13.päivän epäonnea täällä, kun oon tonttuillut (vähän), ainakaan kaikki ei oikein onnistunut.

Eilen jo yritin tehdä tonttuja, tuon Mehtäemännän innoittamana, kun oli hän neulonut mukavia tonttusukkia. Minä etsin myös ohjeen ja kokeilin, eikä tietty ollut oikeita lankoja. Kun se innostus iskee niin tehtävä on :D


Tulipa tästä liian pieni sukaksi. Olisi pitänyt lisätä silmukoita ja lisätonttu riviin. Enpä sitten tuhlannut lankaa ja aattelin, että teen rannekkeen tästä. Kait se pitää tehdä toinenkin vielä. Muuten ihan mukava ohje ja helppo neuloakin. Kaipa tuohon voisi neuloa vielä lapasenkin.

Tänään käytiin sitten kaupungissa. Asiaa ois ollut yhteen virastoon, mutta se olikin kiinni. Ovessa luki, että henkilökunnalla on yhteinen tapahtuma. Kääk, ryökäleet pikkujoulua tietysti viettivät tai olivat senjälkeisessä krapulassa.  Enpä oo tarvinnut sen viraston palveluita vuosikymmeniin, niin sitten just pitää olla kiinni kun meen heitä tapaamaan. Eikä netissäkään ollut mitään mainintaa kiinniolosta, kun eilen katsoin aukioloaikoja ja sen sijaintia.

Liikkeellä oli kaduilla ihan tungokseen asti autoja, kadulla  autoja jonottamassa parkkitaloon. Teillä autoja liukastelemassa, joku oli ajanut kolarin, mopoauto keulastaan ihan mäsänä, nuoria seisoskeli tiellä kolarin jälkeen. Tiet näytti olevan ihan jäässä. Eipä huvita kaupunkiin mennä enää, vaan pakkohan se on maanantaina käydä siellä virastossa, jos olis sitten auki.

Mun piti leipoakin ja tein lusikkaleipiä( tässä linkki viime vuoden tekeleisiin, (ja ohje)onnistuivat vähän paremmin ;)). Eikä nyt onnistuneet. Vaikka laitoin ohjeen mukaan jauhoja, jäi taikina liian löysäksi ja piti lisätä jauhoja. Tein onneksi vain puoli annosta.


Pinta irtoaa, eikä pitäisi. Maku on kyllä ihan hyvä, joten tulevat varmaan syödyksi.


Kaurakakkaratkin jäivät jotenkin löysäksi ja levisivät pellille. Ei pitäisi tehdä mitään perjantai 13 pvä.
Mikä lie kun ei nuo kuvatkaan näy tässä kirjoitusvaiheessa ainakaan, tämä blokkerikin  tökkii. Toivottavasti teillä muilla menee vähän paremmin. :D

7 kommenttia:

  1. Kivannäköinen ranneke. Herkullisen näköisiä keksejä.Minä kudon jätti miesten sukkaa 48 kokoa.T:marjalellu

    VastaaPoista
  2. aih..tosiaankin. noistahan tulis ihan mielettömät rannekkeet..tai mitkä räpyttimet ne nyt onkaan nimeltään. ei siis kynsikkäät vaan ne toiset. hei..kiitti vinkistä ;)

    VastaaPoista
  3. Voi anna anteeks tälle vanhalle höperölle jonka suu meni väkisinkin hymyyn kun luin kertomusta eilisestä päivästäsi:) joskus kaikki vaan menee metsään, mutta älä huoli tuo tonttusukka/rannekelapanen on aivan hurmaava, alkaa tehä mieli tuollasta, vieläköhän kerkiäis????
    ja mitä se kakkusten näkö, makuhan se tärkein on.
    Siitä olen samaa mieltä, jotta kaupungi on kamala paikka on ihana asua maalla ja väljästi.

    VastaaPoista
  4. Lusikkaleivät ovat suurta herkkua!

    VastaaPoista
  5. Tuntuu niin tutulta..joskus kaikki hommat menee vaan poskelleen.
    Maku on tärkein lusikkaleivissä ja ne on niiiiin hyviä!

    VastaaPoista
  6. Maku ratkaisee! Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta...mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Nätin rannekkeen olet tehnyt niin herkullisia leivonnaisia :)

    VastaaPoista