keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Ruokajuttua vaihteeksi

Näinhän ne pyhät on taas menneeet ja arki alkanut. Vähän haikea olo oli ainakin eilen, mutta tänä aamuna jo tuntuu olevan uusia juttuja taas edessä. Saisi vain j....n purettua pois koko huushollista, niin saisi tilaa uudelle. Mies vaan ei vielä halua kuusta pellolle, pikkuhiljaa kyllä koristeita raivaan siitäkin ja muualta.
Joitakin valoja otin pois ulkoa, rappusilla saa ainakin yksi palaa pimeinä aikoina.
Verhot vaihdan seuraavaksi  keittiöön ja olohuoneeseen, kunhan saan aikaiseksi ;) Miten liekin niin saamaton olo taas vaihteeksi. Tämäkin juttu piti jo eilen kirjoittaa, enkä muutakaan saanut eilen aikaan.
Kuihtunut on tämäkin kukka jo...
Sammuuhan tähän pimeyteen ihminenkin, kun kerran merimerkitkin meinaa sammua (aurinkokennot ei lataudu), kun aurinko ei paista niin pitkään aikaan. 
Tänäänkin ihan hirveän sumuinen keli ja keskipäivällä satoi märkiä rättejä taas taivaalta.
Kävin pyöräilemässä kirjastossa ja postissa "valoisan aikaan". Lunta on noin 2 cm,  joten ihan hyvin pyörällä pääsee ja tuli liikunta hoideltua tämän päivän osalta.

Kirjoitanpa nyt tälläkertaa ruokajuttua, koska en ole pitkiin aikoihin kirjoittanut.
Sunnuntaiksi omasta ja muidenkin mielestä (kukaan ei ainakaan valittanut :)) onnistui ruoka aika hyvin. Eihän tämä ole mitenkään erikoinen ruoka, mutta hyvää oli.
Minähän en osta yleensä maustettuja kasslerpaisteja, en pidä niiden maustemössöistä, mutta kun mies on ostanut niin pitäähän ne syödä. Paisti oli pakastettuna ja otettiiin sulamaan illalla. Kun yöllä en saanut nukuttua, niin mietin miten sitä laittaisin. 

Kassleria patapaistin tapaan
Huuhtelin sulaneesta paistista mausteliemet kunnolla pois ja kuivasin sen. Padassa sulatin voita ja ruskistin paistia joka puolelta. Lisäsin pataan pilkotun sipulin, valkosipulinkynsiä, laakerinlehtiä, kokonaisia mauste-, valko-, mustapippureita, kuoritun porkkanan, pepperonichileja pari mausteeksi, suolaa ja vettä. Laitoin padan leivinuuniin aika mietoon lämpöön noin kolmeksi tunniksi. Välillä käänsin lihan ja seurasin paistimittarilla sen lämpöä. Maistelin lientä tietysti, että oliko sopivasti suolaa.
Kun kassler näytti kypsältä, niin nostin sen pois liemestä ja siivilöidystä liemestä tein kastikkeen. Vähän perunajauho-suurusta ja valkosipulituorejuustoa ja kermaa siihen.
Lisäkkeeksi kiehautin viimeiset omat perunat. Porkkanoita keitin pilkottuna, ja sitten kuullotin niitä pannulla voissa. Ennenvanhaan sillalailla usein valmistettiin porkkanoita.

Lisäkkeeksi kiehautin vielä omia papuja pakkasesta, vesi pois ja papujen sekaan valkosipulituorejuustoa ja kuivattua persiljaa. Maustaa voi sitäkin valkopippurilla tms. En ole oikein osannut papuja valmistaa, mutta näinkin niistä tulee hyviä.
Annoksesta puuttui vain salaatti tälläkertaa en ehtinyt sitä tehdä, vaikka ois pitänyt. Mustaherukkahilloa oli lisänä.
Hyvää oli ja kaikki tykkäsivät :)

Pieneltähän tämä mun annos näyttää, mut kun ensimmäistä lautasellista en muistanut kuvata niin tää on jo toinen ;) annos.

Nyt jos jatkan niin tulee liian pitkä juttu, joten hei hei vaan seuraavaan kertaan!

PS. Muokkasin vähän blogin ulkoasua. Pitäs päättää myös millasia reunuksia alkais käyttää kuvissa. Oon tässä kokeillut yhtä sun toista, eikä oikein saa selvää mikä ois paras ;)

4 kommenttia:

  1. Onks teillä lunta? Meillä vaan vettä lotisee...
    Hyvältä kuullosti, voisin ittekki kokkeilla sun ohjeellas kun ostan seuraavan kerran sopivan lihan. :-)

    VastaaPoista
  2. Herkullisen näköinen annos :) mastuisi siis mullekin :)
    ..kiitos ohjeesta..menee kokeiltavaks..

    VastaaPoista
  3. Meillä on ihan sama tilanne. Mies ei halua vielä viedä kuusta pois. Minä jo luopuisin siitä. Ehkä ensi viikonloppuna mies purkaa sen. Yleensä Nuutin päivään asti on pidetty.

    Minäkään koskaan osta valmiiksi maustettuja lihoja, paitsi jo esim broilerin koivet on -30%. huuhtelen valmiin mausteliemen pois. Tuo sinun kasslerpaistin valmistus kuulosti hyvältä. Ja annos näyttä herkuliselta. Porkkanat onkin keitettynä vähän tylsiä, joten minäkin usein teen suikaleita ja paahdan ne pannulla.

    Vielä on meillä vetistä ja lämmintä, vaan viikonlipuksi on luvattu pakkasta ja lunta, katsotaan saadaanko.

    VastaaPoista
  4. Blogisi ulkonäkö on raikas ja selkeä.

    VastaaPoista