torstai 9. tammikuuta 2014

Tunnustus, "kahta en vaihda"-juttu+ lumitilanne ;)

Sain Tanskulta Tuulen henkäys-blogista tämän ihanan unikko tunnustuksen. Paljon Kiitoksia!
Mietin vielä kenelle sitä antaisin, olen lueskellut monia hienoja blogeja tässä viimeaikoina.


Viime vuoden puolella Lahnakuttavan-blogissa oli juttua ”Kahta en vaihda”- ajatuksella, niin aattelin että siinä ois jutun aihetta... 
Oon sitten miettinyt, mitä en vaihtaisi...Luulen, että en ole mitenkään erikoisemmin merkkiuskollinen, niin ruokia valitessani kuin muutenkaan.
Muutama ruoka on kuitenkin sellaista, jota olen käyttänyt vuosia, eikä vieläkään ole tympäissyt.
Kukaan eikä mikään ole ollut sponsoroimassa näitä juttuja.

Turkkilainen/kreikkalainen jogurtti


 Kun ensimmäistä kertaa täällä kolme vuotta sitten maistoin kreikkalaista jogurttia, tuli ahaa elämys...Tätähän samaa se oli, mitä sain Kreetalla yli 30 v sitten. Luulin sitä viiliksi, koska en ollut koskaan syönyt sellaista paksua, hyvin lohkeavaa jogurttia. Sitä oon sitten nauttinut melkein joka aamu, raejuuston (mieluummin kotimaisen) ja marjojen (joskus hedelmien) kanssa.Se ei ole yhtään kirpakkaa, vaikka ei sisällä yhtään sokeria.
Yleensä käytän noita liidelin jogurtteja, mutta joskus harvemmin (jos ei ole liidelissä käyntiä) ostan rainboun turkkilaista, harvemmin valion vastavaa (siinä on aineksina;rasvaton maito ja kerma, rasvaton maitojauhe ja hapate)  Koskaan en enää osta tavallisia maustetuja jugurtteja ;)

Merisuola
Kun aloitin karppauksen vaihdoin tavallisen suolan merisuolaan, välillä käytän ruususuolaa tai jotain muuta vuorisuolaa tms. Kun näihin tottuu tavallinen jodisuola tuntuu hyvin kirpakalta.

 Yrttiteet

Jo pitkään olen käyttänyt yrttiteetä. Erittäin tykästynyt olen Clipper teehen. Ensi käytin vihreätä ja valkeata teetä. Nyt myös erilaisia yrttihaudukkeita, niinkuin tuota Sleep easy-hauduketta.
Juon näitä melko mietoina, ilman mitään makeutusta, varmaan litran parhaina päivinä ;)

Monia muitakin ruokia on, mistä en luopuisi. Mutta merkkiuskollinen en ole, kahvi kelpaa melkein mikä merkki tahansa, kotimaista maitoa pitää olla kahvissa.
Kotimaista Voita käytän ruuanlaitossa tai jos milloin syön leipää. Joskus tekee mieli Vaasan ruispaloja, mutta nykyisin aika harvoin.
Herkutteluhetkiin käy mahdollisimman tumma suklaa noin yleensä, paitsi jouluna pitää saada herkutella konvehdeilla :)
Eipä tule nyt ainakaan muuta mieleen.

Vielä tähän laitan tänään kuvatut kuvat meidän lumitilanteesta, 
valkoinen on maa, sumuista ja harmaata on ilma.



Tervetuloa Hkalenius lukijaksi!

Mukavaa talven jatkoa, pakkastakin on kuulemma tulossa!

14 kommenttia:

  1. Onnea tunnustuksesta! Kivoja kuvia olet ottanut. Totisesti lunta on tullut. Saa nähdä minkälaiset pakkaset pärähtää.. Huomaan myös puunjuurella tutun näköiset tikkaat. Ellen väärin muista niistä oli se postaus silloin joskus kesällä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, jätin tikkaat sinne talveksi antamaan vähän väriä. Kärhöjä oli kiipeilemässä tikapuilla.
      Eihän tuota lunta vielä ole paljoa, mutta oli niin märkää että tarttui joka paikkaan. Huomenna saattaa jo pakastua.

      Poista
  2. Hyviä valintoja olet tehnyt! Teillä onkin lunta maassa. Meiltä on kaikki kadonneet:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuota lumisohjoa on tullut. Eipähän ainakaan ole liukasta. Pakkasta on lupailtu jo huomiseksi.

      Poista
  3. Teillä on lunta! Meillä ehkä vasta huomenna tai viikonloppuna. Onnea tunnuksesta. Turkkilainen jugurtti on kyllä hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista nähdä minne se lykkää hirveita lumikinoksia ;) tai sitten ei.

      Poista
  4. Huomiseksi pitäs tulla lunta meillekin, katsotaan nyt, pitääkö paikkansa.
    Onnea siulle tunnustuksesta, pitääpä tutustua joskus tuohon jugurttiin vaikka en ole jugurttejen ystävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ainakin lupailivat huonoa ajokeliä etelään, voihan sitä lunta tulla.
      Minusta ainakin turkkilainen- tai kreikkalainen jogurtti on niin pehmeen makusta, eikä ollenkaan niin väkevää kuin tavalliset rasvattomat maustamattomat jogurtit.

      Poista
  5. Onnea tunnustuksesta.Saa nähdä saadaanko huomenna tänne lunta luvattu on:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan lunta, mutta ei liukkaita kelejä teille kuitenkaan. Näytti eilen aika pahalta säätiedotuksessa varotukset.

      Poista
  6. Mää oon kans turkkilaisen fani. Toinen juttu on aurajuusto. Sitä mulla on nykyään aina jääkaapissa. Yrttiteet (paitsi lehmuksen kukka) ja haudukkeet mua ei niin innosta, mut teetä menee mulla kans litra päivässä. :-)
    Täälä vasta tänä aamuna vähän maa vaaleni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aurajuusto on homejuustoista ehdottomasti paras. Jouluksi ostettiin ulkolaisia homejuustoja, niin eivät oo sellasia. Mulle ei taas maistu tavallinen musta tee, en tiedä miksi.
      Jospa sinnekin satais lunta.

      Poista
  7. Voih, teillä on jo lunta! Täällä sataa nyt rännän tapaista, jospa se lumeksi siitä muuttuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari senttiä ehkä on täälläkin, just tuon yläkuvan verran. Ruoho pilkottaa lumen seassa. Tänään on pakkasta jo -5 astetta.

      Poista