keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuosi vaihtui

Vuosi vaihtui hirveässä ryskeessä, joka alkoi eilen heti klo 18 aikaan ja jatkui ainakin klo 2:een. Yöunet ovat jääneet muutenkin vähiin, kun ei vaan nukuta.
Sain muutamia kuvia jollain lailla onnistumaan. Otin varmaan satoja kuvia, mutta osaan jäi vaan mustaa ;)))






Naapurit ampuivat raketteja, me olimme niin laiskoja, eikä ostettu yhtään paukkua. Olihan noita ampujia tänäkin vuonna, ilman meitäkin ihan tarpeeksi. Tykit paukkuivat niinkuin sota olisi ollut.

 Muovisiin kynttilälyhtyihin piti tyytyä, koska oli niin lämmintä. 
 Hieman satoi eilen lunta, mutta se suli jo yöhön mennessä pois.


Sittenpä onkin taas satanut vaihteeksi vettä ;) 
Kyllä ollaan jo saatu nauttia pyhistä ihan tarpeeksi, ihan hyvä kun alkaa tulla jo arki. 
Vielähän se loppiainen on ensi maanantaina, mutta sitä ei enää vietetä sen kummemmin.
Suklaatkin alkaa olla jo "tuhottu", jotta päästään kohta rauhassa normaaliin ruokarytmiin.

Paljon kiitoksia kivoista kommenteista ja hyvää vuoden alkua!

12 kommenttia:

  1. Hienot kuvat. Me ei olla koskaan ostettu yhtään rakettia ja ei aiota kyllä ostaakaan. Säälin luontoa ja eläinparkoja tuolta paukkeelta... Meidän Mikki ei kyllä ollut paukkeesta moksiskaan, eikä ole ollut aiemmatkaan koirat, mutta monet eläimet ilmeisesti pelkäävät.

    Hyvää Uutta Vuotta 2014, Emilie!

    VastaaPoista
  2. Hienosti sait kuvattua raketeja,minä otin kuvia ei noi hyvin onnistuneet,minäkää en kyllä itse osta raketteja katselen kun toiset apuvat.Hyvää alkanutta vuotta.♥

    VastaaPoista
  3. Hienoja rakettikuvia. Täällä maalla on ollut rauhallista, muutama paukahdus ja raketti illan aikana, puolilta öin hiukan enemmän. Taivaanrannan välähdyksistä näki, että kaupungin suunnalla paukkui paljon enemmän.

    VastaaPoista
  4. Hyvää alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  5. Sait ainakin nuo kuvat onnistumaan! Meillä ei rahoja moiseen turhuuteen hassata!
    Tytär tuli kirkonkylältä tänne syrjään koiransa kanssa pauketta pakoon. Onneks täällä paukkui tosi vähän ja koirat olivat rauhallisia.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista! Meidän koira pelkäsi aikoinaan ihan hirveesti kaikkia paukkuja, se oli ihan hysteerinen. Säälin kyllä eläimiä uuden vuoden yönä.

    VastaaPoista
  7. Oneksi täällä syrjäkylillä tuo pauke on vähäistä, Lilli ei oo moksiskaan, mutta kummitytön koira kaupungissa on aina ihan sekasin, saa jopa rauhottavaa lääkettä.
    Hyvin onnistuneita nuo rakettikuvat, ja muoviset jäälyhdyt on oikeastaan aika hauskoja:)

    VastaaPoista
  8. Aivan varmasti on jo niissä muidenkin raketeissa, miljoonia taivaalla.. Hyvää alkanutta vuotta sinulle! Täällä kyläläisten ammuskelut olivat hieman vaisumpia, liekkö taantuma verottanut.

    VastaaPoista
  9. Hyvää vuotta 2014 snulle.
    Me emme ole vuosikausiin ostaneet tai ampuneet ainuttakaan rakettia. Ei sen jälkeen, kun veljeni käteen hajosi viallinen raketti ja hän menetti kaksi sormea. En ole muutenkaan innostunut joka vuosi siivoamaan pihaa ja lähimetsää naapureiden sinne sinkoamista raketeista. Juusokin oli aivan kauhuissaan, sillä pauketta riitti meilläkin ihan älyttömästi. Kauniita kuvia olet onnistunut raketeista saamaan. Hetken mietin, lähtisinkö itsekin tulitusta kuvaamaan, mutta tyydyin sitten rauhoittelemaan Juusoa.

    VastaaPoista
  10. Hyviä kuvia. Onneksi paukuttelut ovat jo ohi, saa nukkua yönsä rauhassa :). Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  11. Upeita rakettikuvia. Me seistiin puolenyön aikaan miähen kans pihalla ja päiviteltiin pauketta, joka pamaus kun tarkoittaa 5-10 euron palamista taivaantuuliin. Ihan järjetöntä...

    VastaaPoista
  12. Hyviä rakettikuvia ! Yritin kans joskus ottaa niitä, muttei yksikään onnistunut.
    Hyvää Uutta Vuotta !

    VastaaPoista