sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Hauskaa sunnuntaita!

Sain sitten perjantaina, ystävänpäivänä, ostettua itselleni kukkia, nämä tulppaanit.
Kevät tulee mieleen näistä, toivottavasti muutaman kuukauden päästä kasvaa samanlaisia kukkapenkeissäkin.



Osan niistä vein tädilleni ystävänpäivätervehdyksenä.

 Viikonlopuksi leivoin herkkuja taas vaihteeksi. :)


Tein mammanmarjapiiraasta vaihteeksi tällaisia pieniä leivoksia. Sisään laitoin tyrnihyytelöä. Pelkäsin etteivät lähde irti noista kuopista, mutta läksivät hyvin. Näitä on parempi laittaa pakkaseenkin, isommassa vuokassa paistettua ei ole helppoa tunkea muutenkin täyteen pakastimeen :)

Rantakasvin innoittamana tein myös juustotortun. Pohjan tein itse, eikä se oikein ollut sellaista kuin piti. Ois vaan pitänyt tehdä murotaikinaa ja laittaa riittävästi sokeria :) minä kun aina vähennän sokeria joka paikasta. Ja hilloa (laitoin mustikkahyytelöä) olisi pitänyt olla enemmän välissä, mutta muuten ihan hyvää. Teen vielä uudelleen vähän erilaisella pohjalla ja marjoilla, omenasosetta kun mulla ei ole.

Tällä meilläpäin on sitten lunta, jos joku sitä kaipaa :)
Ja lisää tuli tänäänkin.


Tavallista vähemmän lunta on, mutta on sitä noin 25- 30 cm paikoin. Ja hiihtämäänkin pääsee (minä en tosin pääse, kun ei ole suksia)    ;)

Joten hiihtolomalaiset tulkaahan Pohjois-Karjalaan, jos ette Lappiin asti kerkiä mennä hiihtelemään.
Lisätietoa voi löytyä vaikka täältä Visit-Karelian sivuilta.

Kivoja helmikuisia päiviä teille kaikille!


18 kommenttia:

  1. Meillä on sitten lumet häipyneet..vain harmautta tilalla.

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniita tulppaneita pannarikin on niin kaunis,ilahdutta kovasti.
    Meillä tänään oli ihan mahdoton sumupäivä. Mukavaa sunnuntai iltaa Emilie:)

    VastaaPoista
  3. Lunta on juu ja lissää tullee..mulle riittäs jo hyvinkin tämä.
    Ihanat tulppaanit ja varsinkin nuo leivokset nams!
    Mukavaa alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  4. Kauniit tulpaanit,täällä vesiräntää satelee,lumet sulaa vauhdilla.Hyvää pyhäiltaa:)

    VastaaPoista
  5. Nyt tulppaanit piristävätkin kovasti iloisilla väreillään. Olisipa täälläkin lunta, että pääsisi hiihtämään.

    VastaaPoista
  6. Ostin myöskin perjantaina tulppaaneja. Niistä tulee aina niin keväinen olo! Nam, mitä leivonnaisia! Täällä pohjanmaalla on maa mustana eikä puhettaakaan hiihtokeleistä. Harvoin on näin synkkää ollut helmikuun puolivälissä.

    VastaaPoista
  7. Meillä on lunta myös ja kaiken aikaa sataa lisää. Ihana banneri ja tulppaanit!

    VastaaPoista
  8. Kauniita tulppaaneita. herkullisen näköisiä piiraita. Lunta täälläkin satanut vähän. t.marjalellu

    VastaaPoista
  9. Ihania tulppaaneja,ne on niitä kevään airueita.

    VastaaPoista
  10. Tyrnihillo antoi varmaan leivoksiin kunnon maun. Blogissa pitäisi olla sellainen maistelu-ominaisuus... ;)

    VastaaPoista
  11. Ihanat tulppaanit.
    Herkkuja nami, teksi mieli maistaa, vaan koetan keventää.
    Hyvää uutta viikkoa.

    VastaaPoista
  12. Nuo pikkuleivokset ovat herkullisia, mitä niissä on sen tyrnihillon päällä?
    Lumet menee koko ajan vähemmäksi täällä, vesikeli ja maassa on enemmän mustaa kuin valkoista.

    VastaaPoista
  13. Voi, miten herkun näköisiä. Olen hirveä herkkupeppu ja se näkyy.

    VastaaPoista
  14. herkullisen näköistä!

    meillä lumet hupenevat kovaa vauhtia. Viime vuonna tähän aikaan oli valtavasti lunta.

    VastaaPoista
  15. Komppaan Sussia, lunta alkaa olla täällä vain nimeksi. Ja jos lämpöasteet ja tihkuinen vesisade jatkuu, ei lunta ole kohta sitäkään vähää.
    Tulppaanit ovat nyt tosiaan parhaimmillaan. Onneksi niitä saa myös aika edullisesti, joten ei mene talous kuralle, vaikka kimpun silloin tällöin kävisi itselleen ostamassa.

    VastaaPoista
  16. Pirteitä tulppaaneja, ihanat karkkivärit lähes! Aina välillä on kiva ostaa ihan vaan itselle kukkia.

    VastaaPoista
  17. Ihanat tulppaanit ja nami, mitä herkkuja! Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista