tiistai 4. helmikuuta 2014

Helmikuun lapaset ja muita touhuja+ vastaukset haasteeseen

Sain lopulta viikon tuherruksen jälkeen toisenkin kirjoneulelapasen valmiiksi sunnuntaina. 


Ensimmäisestä kerroin täällä, siellä on myös linkki ohjeeseen. Toisen neulominen oli vähän helpompaa, mutta en voi sanoa näitä olleen hirveän mukava tehdä. Joskus (usein) viiraa päässä senverran, että alkaa tehdä jotain tällaista. :)
Eilinen olikin sitten käsityötön päivä, paitsi käsinhän niitä lumia tuli kolattua. 


Lunta oli tullut noin 15 cm viikonlopun aikana. Mutta nyt on taas lämmintä, joten voivat sulaa jo poiskin. Kunhan vain ei tule liukasta taas vaihteeksi.

Perjantaina kävin vielä fillarilla kirjastossa,sitten huomasin että eturengas on ihan sileä ja rikki. Sisuskumi pullottaa jo reiästä. Että eipä nyt enää ajella fillarilla, enenkuin rengas on vaihdettu. Ehkä pitää ostaa uusi rengaskin jos ei varastossa ole uutta.

Yritän pitää vielä näppini erossa kylvöpuuhista. Kun ajattelee, että ulos ei täällä voi taimia laittaa ennenkuin on kesäkuu (yleensä vasta kesäkuun 10.päivän jälkeen) niin taimia olis pyöriteltävä sisällä vielä 4 kk. Se tuntuu niin pitkältä ajalta katsella multapurkkeja näissä pienissä tiloissa, joten oottelen vielä. 

Eikä tuota valokaan ole vielä liikaa, niinkuin allaolevastakuvasta näkyy. Monena keväänä ovat taimet viruneet pitkiksi ja laihoiksi :)


Herneitä kylvin, mutta osa niista homehtui, ehkä oli liian kylmää tuossa ikkunan ääressä.
 **********
 
Milla Millainen elämä-blogista laittoi mulle tällaisen haasteen kysymyksineen, Kiitos tästä!
Haasteen tarkoituksena on etsiä blogeja, joilla on alle 200 lukijaa, ja kasvattaa niiden lukijakuntaa. 
1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään
2. Jokaisen haastetun tulee vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut 
3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä haastetuilleen
4. Haastetun tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro, kuka sinut on haastanut ja kenet haastat
6. Eikä sitten haasteta samaa blogia takaisinpäin :)
  Kysymykset haastetuille:
1.Lempiautomerkkisi?
Itselläni ei ole autoa, mies ajaa V....-merkkisellä, se on ollut hyvä auto.

2.Lempisuklaasi?
Kaikki menee, mutta yleensä ostan tummaa suklaata. Merkillä ei ole niin väliä.

3.Lempimatkakohteesi kotimaassa?
Oikeastaan ei ole mitään lempparia.Nykyisin vähän matkustellaan muuten kuin lähikaupungeissa. Kävisin usein Loviisassa, jos voisin.
Monessakin paikassa haluaisin käydä, niinkuin Hämeenlinnassa, Porvoossa, Tampereella, Turussa, Naantalissa, Hangossa.

4.Lempimatkakohteesi ulkomailla?
Ei ole tähänkään vastausta. Haluaisin käydä ulkomailla monessakin paikassa.

5.Mihin sellaiseen paikkaan, jossa et ole aiemmin käynyt, haaveilet matkustavasi?
Näitä paikkoja riittää. Nizzaan ja Marseilleen olen aina halunnut matkustaa.

6.Ensimmäinen kirjamuistosi?
Kasvinkumppani oli lapsena lainannut kirjan; Anita mustalaistyttö. Äitiä pyysin sitä lukemaan minulle, kun en itse osannut. Viime vuonna löysin sen kirjan kirjastosta ja luin sen. En yhtään muistanut mitä siinä kirjassa tapahtui.

7.Käänteentekevin kirjamuistosi?
Näitä on useampi...Yksi on Täällä Pohjan tähden alla, Sinuhe egyptiläinen, Monte Criston kreivi.

8.Kirja, jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Voisin tuon Sinuhe egyptiläisen lukea uudelleen :)

9.Kirja, joka on jäänyt kesken?
Ei meinannut tulla mieleen, mutta tulihan se sieltä...Katja Ketun Kätilö oli mulle liian väkeväsanainen kirja. En muista edes mihin asti luin sitä. Toisaalta vähän hävettää, kun sitä kirjaa on niin kehuttukin.

10.Mitä kirjaa suosittelisit minulle?
Tuosta kohdasta 7. voisin suositella vaikka noita kaikkia. Pirjo Rissasen kirjoista olen myös tykännyt paljon.

11.Bravuurisi keittiössä?
:) En oikein osaa sanoa mitään bravuuria. Teen monenlaista tasaisesti, leivon ja ruokia laittelen. En ole hirveän innostunut ruuanlaittaja, enkä leipojakaan. Ehkä perinneruuista voisi sanoa, että Karjalanpiirakat :))

Mulla oli ne 11 asiaa itsestäni, mutta nyt en löydä niitä mistään. Johonkin tiedostoon niitä kirjoitin, voihan rähmä. Mutta lisään ne tähän jos löydän ;)

Ihan oikeasti, Jos sulla ei ole tullut vielä tätä haastetta, niin ota tästä ja vastaa noihin Millan mukaviin kysymyksiin! 
Tässä kirjoittaessa tämä asettelu näyttää oudolta, joka toinen rivi alkaa vähän keskempää. En saa noita rivejä mitenkään alkamaan samalta kohdalta.  Tää on niin tätä. Mutta mitäs pienistä ;)

Mukavaa Runeberginpäivää huomiseksi! Pitäis kait tehdä niitä torttujakin....


6 kommenttia:

  1. lapasista tuli upeat.
    Suklaa on aina hyvää, olkon tummaa tai valkoista,

    VastaaPoista
  2. siis nuo lapaset. ah. miten ihanat. nyt menen ja varastan sen linkin ohjeeseen. kiitosta vuan ;)

    VastaaPoista
  3. Kirjavinkki vastaanotettu! :)

    Kaksi runebergia mennyt jo tänään ja huominen vasta tuloillaan... O-ou. ;)

    VastaaPoista
  4. Enpä ole vielä siemeniä kylvänyt minäkään. Yritän vähän hillitä itseäni, koska vielä ei ole kovin kiire. Piakkoin kuitenkin.
    Runebergin päivää vietetään tällä kertaa kaupan torttujen kanssa. Josko viikonlopuksi - siis vähän jälkikäteen leipoisi.

    VastaaPoista
  5. Hienot lapaset! Hyvää runeperiä (savolaisittain kirjoitettuna:D) sinullekin. Minäkin vielä maltan siemenkylvöissä.

    VastaaPoista
  6. Tulin vastavierailulle ja jään innolla seuraaman kaikkea hurahtanutta :D Hienot nuo lapaset, katsoin, että olit tehnyt ne pinkkeinäkin. Muhun jotenkin iskee tuo pinkki aina!

    VastaaPoista