torstai 27. helmikuuta 2014

Kukkia ja lumisadetta

Kotipellolla-blogin Tanni antoi mulle haasteen, otanpa sen esille seuraavalla kerralla ;)


Tänään on ensimmäinen niistä yhdeksästä Matinpäivän jälkeisestä lumisateesta!
Otin kuvia jo vähän ennen kuin tuli oikein sankka sade. Silloin satoi hiljalleen leijaillen...


Tulppaanit ovat jo täysin kuihtuneet, mutta lehtikaktukseni alkoi avata kukkiaan :)  Laskin niitä ainakin 28 kpl. Aikaisemmin se ei ole kukkinut montakaan kukkaa, vaikka on ollut minulla ehkä 10 vuotta :)


Vaikea kuvattava! Eilen paistoi vielä tuo ihana aurinko ja oli niin keväisen oloista. Kävin pyöräilemässä kirjastossakin ja hain taas pinon kirjoja :)

Tänään pestiin lopulta ensimmäisen kerran astoita uudessa koneessa :)
Koneen mukana tuli tiskiaine tabletteja kolme pakettia. Ennen minä käytin aina jauhemaisia konetiski-pesuaineita, ja laitoin niitä aina mahdollisimman vähän, millä vaan peseytyi. Nyt näissä tableteissa näkyy olevan suolat ja huuhtelukirkasteet samassa.
Niin se suola olikin jotain pesukonesuolaa, onneksi en kerennyt laittaa tavallista suolaa koneeseen. Liikkeestä kysyin, kun siellä käytiin kysymässä antaisko ne toisenlaisen letkun siihen, mutta ostaahan se piti.  Koneliikkeessä se suola maksoi, yli 6 € (mitä nyt vilkaisin hintaa) Katoin sitten Prismastakin, siellä olis ollut alle 3 € suolapurkki, jätin sen vielä ostamatta kuitenkin.
Kyllähän nuo astiat näkyi puhdistuvan, vaikka lyhyimmän pesuohjelman laitoin, mutta kyllä minusta ne haisee sille pesuaineelle (kuten koko keittiökin). Pitää löytää vähempihajuista pesuainetta.
Kaipa se pitää joskus ostaa sitä suolaakin sitten jos ei ole pesuaineessa sitä.

Mies on nyt innostunut sepittämään "joka" paikkaa, nyt vaihtaa hanaan tiivisteitä. Eilen ostetiiin nekin putkiliikkeestä. Saa nähdä minkälainen ja kuinka pitkä remontti siitä tulee ja mitä kaikkea joutuu siihen ostamaan (huoh). Eihän se ole hyvä kun hanan tiivisteetkään vuotaa tiputtaa, menee vettä hukkaan.

Tänään tuli postista Kilpirauhasliiton lehti.

 Muutaman vuoden olen kuulunut tähän liittoon, koska haluan tukea sitä, että lisättäisiin tietoisuutta kilpirauhassairauksista. Mullahan on ollut kilpirauhassairaus yli 14 vuotta. Se alkoi ensin liikatoiminnalla ja sitten "hoidettiin" vajaatoiminnaksi. 
En olekaan tästä kirjoittanut tänne aikaisemmin. Asia vaatisi oman postauksen.
Liiton jäsenmaksu maksaa vain 19 €, sillä saa lehden 4 numeroa/v ja muitakin etuja, joista voi lukea lehdestä ja tuolta nettisivulta.

Heipparallaa vaan tälläkertaa!

15 kommenttia:

  1. Kiinnostuin tuosta lehdestä ja liitostakin. taidankin ottaa selvää. Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, lääkitys on ollut noin kymmenen vuotta. Siitä tosiaan liian vähän tiedetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mukavaa jos jos jollekin sais uutta tietoa tästä asiasta. Onhan siinä lehdessä monenlaista artikkelia ja joillakin paikallisyhdistyksillä on luentoja ja tapaamisia. En ole vielä ;) tullut käyneeksi näissä tapaamisissa, mutta maaliskuussa on monessa paikassa taas kevätkokouksia ja muita iltoja. Vajaatoiminta on varmasti yleisempää kuin uskotaankaan.

      Poista
  2. Olipas kiinnostavaa kuulla, että on olemassa kilpirauhasliitto. Siihen voisi liittyäkin, koska minulta vietiin kilpirauhanen reilu 5 vuotta sitten ja nyt olen ongelmissa lääkityksen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai niin, toisilla onkin enenmmän tai vähemmän ongelmia lääkityksen kanssa. Ainakin silloin kun tää juttu todettiin olisin tarvinnut tietoa koko sairaudesta. Vaikka olin hoitoalalla, oli kilpirauhanen ihan outo juttu. Pieni elin, mutta niin tärkeä kaiken elintoiminnon ylläpidossa! Mikä pahinta lääkärit(ainakin monet) ovat ihan pihalla tämän hoidon kanssa. Siihen tulokseen olen tullut lukiessani netistä näistä asioista.

      Poista
    2. Samaan lopputulokseen olen itsekin tullut, vaikka olen saanut vielä käydä kilpirauhaseen erikoistuneilla lääkäreillä. Mitä tapahtuukaan, kun minut siirretään perusterveydenhuoltoon... Onneksi tämä viimeisin lääkäri tuntui ymmärtävän ja halusi tutkia vähän lisää, kun oireet (väsymys) ja labratulokset eivät olleet linjassa.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. On ne aika jännät ;)) Niin harvoin mulla kukkii jotta pitää nyt ihailla kunnolla :)

      Poista
  4. Kilpirauhaskokeessa tänään, katsotaan mitä löytyy. Oireet täsmäis kyllä....
    Pesuaineesta sen verran, että itse lopetin noiden tablettien käytön, kun tuntui että astiat oikein maistuu sille, hajusta puhumattakaan. Nyt käytän pullossa olevaa jauhetta ja laitan sitä vain vähän ja astiat kyllä puhdistuu. Pullo kestää tosi kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. yksi vastaus tähän hävis jonnekin ;O
      Mut toivotaavasti on asian tunteva lääkäri!
      En siedä minäkään pesuaineen hajua astioissa. Joskus ostin sellasta käsitiskiainetta, mikä haisi jollekin oudolle. Eihän sitä voinut käyttää astioiden pesuun. Jauhetta pitää ostaa, ainakin jos ei saa puolitettua noita tabletteja.

      Poista
  5. Minullakin rupesi kukkimaan tuo samalainen kaktus hyvin nätti.
    Kilpirauhanen onki hyvin tärkeä. minäkin olen lääkityksellä vajatoiminta minullakin on
    Hyvin on pysynyt lääkityksellä kunnossa on ollut jo 9 vuotta:)

    VastaaPoista