keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Hauskaa Pääsiäistä!

Suuret kiitokset kaikille kommenteista edelliseen postaukseen! Niitä oli mukava lukea.


Minä sitten ihailen vaan näitä tänä pääsiäisenä, en ostanut ajoissa narsisseja, joten jäin ilman. Eilen ja toissapäivänä käytiin eri kaupoissa, eikä kummassakaan niitä ollut enää. Pyörittelin leikko tulppaaneja kädessäni, oishan ne olleet kauniita, mut aattelin ettei niistä jää mitään jäljelle sitten kun kuihtuvat. Narsissit voi kuitenkin istuttaa penkkiin. Olkoot ostamatta.

Lumet ovat pikkuhiljaa väistyneet pihalla, vaikka vielä on jäätä penkeissä. Aurinko paistaa hienosti. Kyllä lähden tästä poistamaan penkeistä vanhoja kukkavarsia ja vähän kaiveleman, jos narsissit ja tulppaanit yms. sieltä nousisi nopeammin.

Rannalla kävin katsomassa jäätilanteen

Jo oli vähän sulanut rannasta ja aukkoa tullut, eikä enää kuulunut jäiden huutoa.
Eipä enää mennä jäälle, kuovikin jo laulaa. Tästä pidemmälle ei päässyt kuivin kengin.
"Kun sä kuulet kuovin äänen, älä mene järven jäälle"






Jos oisin siellä huomannut nuo hienot pilvet oisin varmaan kuvannut niitä enenmän :))
Kuvathan voi katsella suurempana, kun klikkaa jotain kuvaa.
Poistullessa näin ensimmäisen...

Leskenlehden

Meillä ollaan varmaan rauhallisesti kotona koko pääsiäinen, perhe on koolla ja syödään kinkkua (se on uunissa paistumassa) ja vähän mämmiä (vois maistella vaikka jäätelön kanssa). 
Huomenna leivon karjalanpiirakat ja vähän rahkapiirakkaa (itelleni), voi olla että teen juustokakun. 
Sitten vaan nautitaan keväästä  :)

HAUSKAA PÄÄSIÄISTÄ!

20 kommenttia:

  1. Iloista Pääsiäistä myös sinulle.Upeita keväisiä kuvia ja krookukset vaan kauneudellaan lumoaa,ihanan sinisset kukkaset ♥

    VastaaPoista
  2. Upeita krookuksia, kiersin just puutarhan eikä yhtää krookusta vielä esillä.
    hauska tuo loru.
    Oikein ihanaa pääsiäistä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos upeista kuvista ja pääsiäiskortista. Leppoisaa Pääsiäisen aikaa sinulle.

    VastaaPoista
  4. Meillä on järvi vielä aika paljon enemmän jäässä kun teillä. Mukavaa pääsiäistä.

    VastaaPoista
  5. Tuntuu oudolta, kun siellä vielä noin talvista...minä tänään lenkillä bongasin jo valkovuokkoja..:))

    VastaaPoista
  6. Kiitos Emilie muistamisesta:) Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  7. Mukavaa pääsiäistä - hyvä kun muistutit siitä rahkapiirakasta - sitä munkin tarttee tehdä<3 On muuten kauniita kuvia..

    VastaaPoista
  8. Onpa kauniita kuvia jäätilanteesta siellä päin.
    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  9. On siellä talvisemman näköistä kuin täällä...mutta leskenlehtiä sielläkin :) Mukavaa ja siunaus-rikasta Pääsiäistä, jos ei enää ennen pääsiäistä "nähdä".

    VastaaPoista
  10. Paljon kiitoksia kivoista kommenteista! Onhan meillä paljon, paljon myöhemmässä kevään tulo kuin siellä etelämmässä. Meillä on vielä piha aika varjoinen. Eikä ole vielä sinvuokossakaan kunnolla edes nuppuja näkyvissä. Yritin laittaa keppiä pystyyn yhden pensaan viereen, niin eipä mennyt, kun maa on jäässä. Ei voi mitään, on vaan tyydyttävä odottelemaan lämpiämistä ja kevään etenemistä.

    VastaaPoista
  11. ja Pasen staat alweer voor de deur .je hebt geweldig mooie bloemen ,maar je wolkenfoto,s vind ik geweldig.

    VastaaPoista
  12. Mukavaa pääsiäistä! Meilläkin pääsiäisenä luvassa kinkun syöntiä :)

    VastaaPoista
  13. Voi että miten kauniin sinisiä ja aurinkoisia kuvia. Ihanaa että tulee kevät ja kaikki herää eloon :)

    Kivaa pääsiäistä! Jos oisit lähempänä, tilaisin rahkapiirakan tännekin :)

    VastaaPoista
  14. Ihana postaus.Hyvää pääsiäisaikaa Emilie.♥

    VastaaPoista
  15. Järvikuvat ovat todella ihania. Kiitos toivotuksesta
    Samoin sinulle ja perheellesi Hyvää,aurinkoista Pääsiäistä :)

    VastaaPoista
  16. Iloista pääsiäistä! Nyt onkin luvattu aika lämmintä ja aurinkoista - siis huomisen jälkeen.
    Maltaako sitä sisällä leikkokukkia katsellakaan, kun pihamaalla mullasta tunkee jos jonkinlaista mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  17. Ihanat järvimaisemat.
    Oikein keväisiä pääsiäispäiviä sinne teille.♥

    VastaaPoista