torstai 1. toukokuuta 2014

Vappuna

Käytiin kerrankin vappua viettämässä kaupungilla. Kylmää oli kyllä, onneksi ei satanut kuitenkaan, ei sitten olis mentykään. Paljon oli väkeä katselemassa vanhojen autojen ajelua. Tavattiin muutamia tuttujakin ja näitä ihania vanhoja autoja...Tässä muutamia...

Kulkueessa oli varmaan sata autoa, ettei millään mahtunut kaikki kuviin :)

Käytiin kahvilla, kun eräs puolue ystävällisesti tarjosi lämmikettä, samalla kuultiin pienen miesköörin esittämiä vappulauluja  :)

Sitten Puutarha Botania tarjosi ystävällisesti työttömille ilmaisen sisäänpääsyn tänään, ja pitihän minunkin siellä käydä. Lupaan sitten kun saan töitä käydä myös maksamalla pääsymaksun.


Kamera huurtui aluksi, mutta kuvailin siellä kukkia ja joitakin perhosia sain sattumaan kuvaan. Lentelivät niin ahkerasti, ettei saanut kunnolla kuvattua :)
Suurimman perhosen (minkä nyt näin) sain käteenikin.

Saisihan tuo nyt toukokuussa taas ilmat lämmetä, jotta huvittaisi ulkona tehdä jotain. 
Kohta alkaa ensimmäiset tulppaanit avata kukkiaan. 
Ihan pikkasen ruoho vihertää siinä, mistä lumet ensiksi sulivat.
Nyt tämä kylmä jakso hidastaa näidenkin puhkeamista.

koivun silmut

 Gladioluxien mukulat laitoin multaan. Olihan nuo jo vähän aloittaneet kasvuaan jo.

Lopulta saatiin pari uutta linnunpönttöäkin laitettua puihin.

Taimet ovat saaneet taas olla pari päivää sisällä, kun tuntuu tuo ilma niin viileältä, enkä jaksais niitä koko ajan rahdata sisälle. 
Näpräsin jo kurkkujen ja kurpitsojen siemeniä, pitäisi niitäkin jo ruveta esikasvattamaan. 
Jätin ne vielä pussiinsa kuitenkin. Parsa- ja lehtikaalit ovat jonkinmoisilla taimilla ja muutaman maissinkin kylvin. Ajattelin laittaa ne vaikka koristeeksi johonkin.

Tuntuu, ettei mulla ole enää mitään uutta tänne kirjoitettavaa tai kuvattavaa, samat kukat mitä ennenkin. Olenhan niitä jo kahtena keväänä ja kesänä tänne laittanut. 
Katsotaan nyt keksinkö mitään kirjoitettavaa blogiin, ajattelin ainakin vähän harventaa täällä roikkumista :)

Paljon kiitoksia kaikille edellisiin kirjoituksiin kommentoijille.
Mukavaa toukokuun alkua!

13 kommenttia:

  1. Ihanan värikkäitä vanhoja autoja! Minullakin on sellainen tuntu, että välillä en jaksa käydä kiertämässä blogeissa niin paljon kuin aiemmin. Mukavaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Mukavaa miten on botanialla huomioitu työttömät. Tärkeää! Kukista saa energiaa. :) Täällä ei ollut vappuhulinoita, kylmää täälläkin. Voimia keräävää vapaata blogista ja kevättä! Moni jää kaipaamaan, aika aikaansa kutakin. :)

    VastaaPoista
  3. Puutarhassa onkin nyt paljon tekemistä, ei juuri koneella ehdi istuskella.

    VastaaPoista
  4. geweldig wat een mooie oldtimers .

    VastaaPoista
  5. Hienoja nuo vanhat autot.
    Mukavaa toukokuuta myös sinulle!

    VastaaPoista
  6. Meilläkin oli tänään niin kylmää ,ja räntää satoi Olet ottanutkin kauniita kuvia puutarhasta ja vappuriehaasta Toivotaan että tulisi lämmintä nyt pian, olisi mukavampi työskenellä
    pihalla. Hyvää toukokuuta Emilie :)

    VastaaPoista
  7. Hauskoja autoja. Kylmää oli viime yönä niin, että minunkin orvokkiamppeli rupsahti, nyt jo heräilee auringossa.

    VastaaPoista
  8. Onpa hieno tuo perhospuutarha!

    Meillä oli myös yöllä pakkasta.

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille kommenteista!
    Näyttää toukokuu "hyvältä". Rakeita tulee taivaan täydeltä. HUH, piti lähteä puutarhalle ostamaan kukkia. Eihän tuonne kohta uskalla kesärenkailla lähteä minnekään.

    VastaaPoista
  10. Ihania kukkia ja perhosia! Ja vanhat autot on kauniita myös! Kylmää oli täälläkin ja osan päivää satoi vettä, aamulla jopa pikkuisen lumihiutaleita...Niin muuten sataa nytkin, huomasin ikkunasta...äsken vielä paistoi aurinko.

    VastaaPoista
  11. Wau, upeita autoja!!! Autohullu bongaa pärisevät, mutta olihan postaus täynnä ihanaista luontoakin... <3

    VastaaPoista
  12. Joka kevät on lupa kuvata ja esitellä samoja kukkia. Tai nehän on aina ihan eri kukkia. Kyllä ne jaksavat yhtä paljon ihastuttaa, kun niitä koko talven joutuu odottamaan.

    VastaaPoista
  13. Hauskan värikkäitä autoja! Onneksi Botania säilyi, siitä on iloa niin monille, keidas kaupungissa. Niinhän se on että samoja kasveja ja kukkia kuvaillaan mutta eihän se haittaa, kivaa seurata, missä vaiheessa miisäkin päin Suomea mennään ja itsekin voi tarkistaa asioita omista kirjoituksista kuin päiväkirjasta. Mutta aika aikaa kutakin, tämähän on harrastus jonka voi halutessaan vaihtaa johonkin muuhun kivaan:) tai pitää taukoa, pihassa on aika ajoin niin paljon puuhaa ettei paljon konelle enää ehdi. Hyvää toukokuun jatkoa!

    VastaaPoista