sunnuntai 3. elokuuta 2014

Elokuussa jo ollaan

Onpas aika kulunut. Kesä on jo elokuussa menossa. Hienoa  Elokuuta teille kaikille ja kiitokset kommenteista edelliseen kirjoitukseeni.

Mulla rehottaa kaikki kasvimaalla ja kukkapenkeissä, vaikka yrittänyt olen niitäkin siivota. 
Paljon olisi hommia kotonakin, marjankeruuta ja sen semmoista. Vadelmatkin alkavat kypsyä.

Näyttää tulevan aika oranssin keltainen elokuu tänne, niinkuin viime vuonnakin krassit kukkivat pitkään.


Tykkään kyllä  kovasti krasseista.

Jackmanii kärhökin vasta aloittelee täällä kukintaansa. Just kun olin kuvaamassa tuo perhonen liihotteli siihen. Ei sen kuvaaminen kyllä oikein onnistunut. Enkä muista mikä tuo perhonen  on nimeltään.



Lilanvärinen leimukukkakin kukkii, myös valkoinen leimu on kukassa.

Nämä vaaleanpunaiset angervot ovat kyllä nyt kukkineet hyvin.

Mansikkamaa ei sensijaan tänäkään vuonna ole loistanut, joten se saa lähteä. Tuo Kaunotar lajike ei ole ollenkaan ollut hyvä, vanhat mansikat ovat vielä tehneet enemmän marjoja kuin nuo. 
Täytyy ostaa uusia taimia.
Kasvimaalla pitää muutenkin levittää penkkien välejä, jotta ne voi leikata ruohonleikkurilla. 
Ei millään jaksa kitkeä ja harata välejä, varsinkin kun vadelma leviää vauhdilla joka paikkaan.


Eilen käytiin  Lieksassa.
Näin kauniita kukkia oli sankarihaudoilla.
 Paljon oli sankarivainajia tullut Lieksaan viime sodissa.

 Joku jännä tapahtuma siellä oli, kun tällaisilla lautoilla seilasi ihmisiä Lieksanjoella. Luulin ensin että he soutivat, mutta joku moottori niillä oli noissa lautoissa.


 Lieksanjokea

Pietari Brahen polulla käveltiin :))

Mustikoiden seassa oli tämmöinen hyönteinen. Mikä lienee?
Mustikoita ollaan kerätty ahkerasti. Tuossa pienessä metsikössä on ollut kuitenkin ihan ilahduttavasti mustikkaa, vaikka luulin keväällä että ei tule, kun kaikki varret ruskettuivat. Mutta luonto korjaa ihmeesti ja marjaa on paljon ja ovat isoja.

Vielä "pakollinen" Unikkokuva lopuksi
Kylvin paljon unikonsiemeniä vähän joka puolelle :))

Hyvää elokuun alkua!
 Kohtahan ne koulutkin taitavat alkaa, joten kesälomatkin ovat monella jo lopussa.


13 kommenttia:

  1. Kaikkea kaunista sinulla kukassa. Meidän puutarhassa vaivaa kuivuus vaikka ajoittain vettä taivaalta on tullutkin, mutta tämä helle tekee temppunsa.

    VastaaPoista
  2. Tuo kärhökuvan perhonen voisi olla amiraali. Meillä oli tänään pihassa samanlainen ja sen takia juuri katsoin sen eläinkirjasta.

    VastaaPoista
  3. Oi että on kaunista kukkaloistoa.
    Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  4. Niin kauniisti sinulla kukkaset kukkivat,täällä alkaa kuivumaan on ollut niin kuivaa ja kuumaa,vettä eiolla saatutu pitkään aikaan.Mukavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
  5. Kaikki kukkivat niin kauniisti sinulla.
    Täällä päin ei ole mustikoita oikein missään päin, talvi vei ensin ja sitten kylmä ja sateinen kesäkuu loput.
    Hyvää alkanutta elokuuta!

    VastaaPoista
  6. Hassusti niitä mustikoita on toisaalla ja taas toisaalla ei ole. Meillä ei siis ole. Ja amiraalihan se siälä pilkistää, ne on kyllä kauniita. :-)

    VastaaPoista
  7. Ihanan väriset krassit, miulla vaan sitä punasta,
    Oikein iloista elokuuta.

    VastaaPoista
  8. Hyvin sinun kukkaset kukoistaa Kärhö on niin kauniin sininen. Minäkin kävin mustikassa ja aika kiitettävästi sain..Mukavaa elokuuta :)

    VastaaPoista
  9. Krasseissa on monia ihania värejä, tuo ylimmäinen onkin jännän värinen. Itsellä nyt uutena joku Cherry eli kirsikanpunainen. Kaunis on ja taidan ottaa siemeniä talteen.

    VastaaPoista
  10. Mustikkaa löytyy näköjään hyvin vaihtelevasti eri puolilla maata. Salossa asuva veljeni kertoi, ettei siellä metsissä ole juuri mitään. Edellisinä vuosina hän on kerännyt ämpäritolkulla marjoja. Eipä kyllä täällä pääkaupunkiseudun metsissäkään näy mustikkaa olevan.
    Krassi on kaunis ja kiitollinen kesäkukka. Se vain kuuluu kesään, tykkäsi tai ei. Ja minä kyllä tykkään.

    VastaaPoista
  11. Kiitos kaikille kommenteista. Ai Amiraali eli Vanessa Atalanta oli tuo perhonen. Miksi mie en opi niitä? Eikä vieläkään ole perhoskirjaa, jossa olis myös niiden toukat kuvattuna.

    Mullakin on yksi krassi ihan tummanpunainen väriltään, aika vähän on siinä kukkia. Tuo ylin saattaa olla joku risteymä, jos lienee ollut omista siemenistä kylvetty. Minäkin kerään niiden siemeniä yleensä syksyllä.

    Niin ne mustikat ovat jossain tuhoutuneet, en tiedä miten ne tässä kerkis tehä uudet varret ja marjat. Mutta nyt alkaa olla lopussa nääkin, vaan johan tuota on ensi talveksikin mustikkaa. Sitten olis jonkinverran vadelmaa tulossa ja vähäsen noita pensasmarjoja.

    VastaaPoista
  12. Upeita kukkia! Krassi on yksi suosikeistani

    VastaaPoista
  13. Sinulla on kukassa vaikka mitä ja nuo unikot on aivan ihanoita!

    VastaaPoista