sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kasvimaan satoa

Niin on taas viikko vierähtänyt ja kohta tää viikonloppukin meni.  Hommia olis vaikka kuinka, nyt oon keskittynyt tuonne kasvimaalle enemmän, vaikka puolukoitakin pitäisi metsästää.

Ihmeesti ovat kukat nyt alkaneet kukkia uudelleen.  Kerkisin jo yhtenä päivänä repiä pari kottikärryllistä kukkineita kehäkukkia kompostiin, mutta jäi näitä vielä kasvimaalle kukkimaankin.
Ovat levinneet ympäri kasvimaata ja nyt tehneet ihan valtavasti siemeniä, joten varmasti myös ensi kesänä riittää niitä ihan kylvämättäkin :)

Vahapapuja keittelin eilen ja taisihan nuo melkein tulla jo syötyäkin. Pinaatit ryöppäsin ja laitoin pakkaseen pieninä annoksina.  Tomaatteja on kypsynyt ihan sopivasti, jotta ollaan keritty niitä syödä. Samoin kuin kurkkuja, ei ole "tarvinnut" vielä säilöä niitä. Purkkiin keittelin pienen erän punajuuria kylläkin. yritän nyt olla säilömättä liikaa mitään, kun perhe on pienentynyt, eikä tule kuitenkaan syötyä kaikkea.

Tänään tosiaan kaivelin perunoita pari penkillistä ylös. Ihan hienosti olivat perunat kasvaneet, saavat nyt hetken kuivahtaa ja on keksittävä niille joku paikka. Meillähän kun ei ole kellaria niiden säilytykseen, isot määrät eivät säily talvella (viime talvena kyllä perunat riitti jouluun asti)
Porkkanoissa on nyt paljon toukkia, osa niistä menee hukkaan.

Mansikatkin alkoivat taas kukkia.

Mies nosti nauriita tänään ja hetihän sen haistoivat nuo perhoset :)


Näitä lemppari kukkia-unikoita on avautunut taas paljon. Ai että tykkään näistä ihanuuksista.

Pitää vielä pikaisesti pyörähtää puolukassakin, kun on tuossa lähellä näitä.  Lihaköntsä ja uunikasvikset (omalta maalta) ovat uunissa muhimassa.
Jotenkin vaan väsyttää edelleenkin. Verikokeissa ei ollut mitään poikkeavaa, Hb;kin oli ihan hyvä, en tiedä mikä lie, kun tympii ja kyllästyttää, mikään ei oikein huvita, en ole yhtään käsityötäkään aloittanut, lukenut olen kuitenkin  kirjoja  (jokohan tämä menee masennuksen puolelle?) Tarpeen olis vaikka yksi lisävapaapäivä viikossa, jotta kerkiäisi tehdä näitä syyshommia edes, kun koko kesä meni etten jaksanut mitään oikein tehdä. Kukkapenkkeihinkään en jaksanut puuttua, edes heinäsilppuja en laittanut niihin, kun en leikannut monesti edes nurmikoita. (Mies leikkasi eikä hän kerää silppuja)

Lukenut olen, että jotkut piristyvät ja ovat hyvin tarmokkaita syksyn tullessa, en minä ainakaan, vaikka en ihan nyt luule että tää olo syksystäkään johtuisi.


Nyt olisi aika ostaa taas kukkasipuleitakin. Eikä vielä ole sattunut vastaan tulemaan sellaisia värejä/lajikkeita mitä haluaisin.  Eli näitä kahta vaikka...huis ten bosch ja exotic emperor


Illan pimetessä olen poltellut terassilla kynttilöitä.


Hei vaan taas ja mukavaa viikkoa teille! Yritän jaksaa päivän kerrallaan.


17 kommenttia:

  1. Itse kasvatettu sato takaakin sen, että tietää mitä syö. Puolukkametsään olisi minunkin tarkoitus mennä lähiaikoina. Mainio marja ja helppo poimittava.

    Onpa harmi, että väsymys edelleen vaivaa. Hyvä kuitenkin, että veriarvot ovat kohdallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, on se mukavaa kun on omaa satoa, mutta sen säilöminen ottaa aikansa.

      Poista
  2. Hienosti olet saanut satoa! Onko tutkittu kilpirauhasarvot? Tsemppiä ja voimia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Kilppariarvojen kontrollointi ei kuulunut työterveyden kokeisiin, vaikka pyysin. Kun sais aikaseksi eikun pakko mun on soittaa omaan Tk:een.

      Poista
  3. Kovasti tsemppiä! Kannattaa tosiaan kilpirauhasarvot katsoa, kuten sokerit ja toki verenpaineet. Kilpirauhasongelmissa on usein samankaltaisia oireita kuin masennuksessa.

    VastaaPoista
  4. Täälläkin mennään päivä kerrallaan.. Elämä heittelee. Voimia!! Puolukoita tuntuu tulevan tänä syksynä. Ainaki tänne. Valot valostuttavat täälläkin - pimeän aikakin on alkanut.. :/ Toivotaan että löydät jotain ratkaisuja oloosi..

    VastaaPoista
  5. heerlijk om zoveel verse groenten van je tuin te eten.

    VastaaPoista
  6. Hyvin on satoa tullut!
    Kilpirauhasarvot kannattaa tutkia. Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja siihen lääkitys. Arvot tarkistetaan kerran vuodessa. Huomaan kyllä oireista jos ovat muuttuneet, väsymys ja saamattomuus lisääntyvät. Tiedä sitten missä menee raja niiden ja masennus-oireiden välillä. Mutta tuo kilpparilääkitys on ilman muuta oltava loppuelämän.

    Lepoa ja vomia Sinulle!

    VastaaPoista
  7. Itselläkin on ollut joku ihme väsymys päällä pitkän aikaa, eikä vielä ole edes tullut kunnolla syksy...en voi ymmärtää mikä on...veren sokerit vois tarkistuttaa itsekin, mulla on nilkan takia lääkäri ens viikolla, niin täytyy puhua silloin tästä väsymyksestäkin... Sinulle voimia jokaiseen päivään, toivotaan että kyllä se tästä :)

    VastaaPoista
  8. Päivä kerrallaan, niin on hyvä mennä!!! Voimia!!!! Ihania unikkkoja, ja mikä tunnelmakuva viimeisenä. Minä jätin eilen vahapavut kuivumaan. Päätin, että en keitäkään heitä vielä.

    VastaaPoista
  9. Väsymystä on täälläkin päin. Sunnuntaina sain sentään aikaiseksi hakea ämpärillisen puolukoita, eilen sitten keittelin hilloksi. Ei oikein huvita pihatyötkään enää, ainakaan rikkisten nyppiminen. Pienissä erissä ja vähän kerrallaan tehdään se mitä jaksetaan:)

    VastaaPoista
  10. Kaunis Kiitos teille kaikille kommenteista ja Tsemppauksesta. Jotenkin on pihahommat ihan "jäässä" ei tosiaan huvita. Tänään yhden ruukun sain tyhjennettyä ja pestyä, vielä on monta jäljellä. Huoh, jospa sitten viikonloppuna. Sain onneksi perunat pois maasta, enää porkkanoita ja tomaatteja on kerättävä.

    VastaaPoista
  11. Kauniit kuvat!♥
    Kuule, kannattaa tosiaan kysellä kilpirauhasarvojen perään...Ja joskus vain mieli ja keho tarvitsee pysähtymistä!!♥ Maailma on liiankin hektinen....Lepoa sinulle♥:)

    VastaaPoista
  12. Aina ei tarvi olla niin energinen.... toisaalta hyvä jos mietit onko jo liiankin väsynyt olo ja mieli. Jaksamista sinulle. Hoida itsesi kuntoon!

    VastaaPoista