maanantai 17. marraskuuta 2014

Kuusi kuvaa kesästä-haaste

Sain Anskilta Piha ja Piennar-blogista tämän haasteen. Kiitos!

Haasteessa on tarkoitus valita kuusi kuvaa viime kesästä. Aihe on tottakai täysin vapaa, kunhan vain kuvat ovat viime kesältä. Siispä, suosikkikasveista, kesän projekteista, onnistumisen ilosta, reissuista tai vaikka vain kauniista valokuvista on haasteenne tehty.”

Minäpä aloin kaivella kuviani. Osan olenkin näistäkin jo julkaissut aikaisemmin, mut näitä aattelin tähänkin laittaa...

Kesä jo alkoi toukokuussa, mutta toukokuisia kuvia laitoin jo tänne, joten en niitä laita tähän.

Kesäkuun alussa käytiin Tampereella. Tässä perinteinen näkymä sieltä.
Tampereella on mukava käydä, käydään yleensä kerran tai pari kesässä.


Kesääni kuuluu, tai ainakin ihailen järvimaisemia, jokapäivä en kylläkään näitä näe, vaikka lähellä järveä asunkin.


Pionit kukkivat hienosti viime kesänä. Tässä nyt yksi pioni.


Viime kesänä oli Ilovaari-rokissa senverran mielenkiintoisia esiintyjiä, että sinne tuli lähdettyä.
Ilta huipentui Remu & Hurriganesin esitykseen. Hienoa!


Muutamia perhosia onnistuin kuvaamaan viime kesänä. 
Punahattu oli mulla kolmantena kesänään nyt ensi kertaa kukassa, ja niistä tulikin otettua monta kuvaa.


Zinnioita kasvatin siemenestä ensimmäistä kertaa. 
Vaikka en niihin kovin ihastunut ollutkaan, niin on se kuitenkin aika jännä kasvi. Ainakin tukeva, kun vieläkin törröttää pystyssä marraskuussa :)

Valitettavasti mulla nyt ei ole aikaa tutkia kenellä ei tätä haastetta ole ollut ja kenellä on. Jotta sovitaanko nyt niin, että haasteen saa ottaa tästä kuka haluaa ja kellä ei sitä ole ollut. Jep!

Ole hyvä! Ja hienoa viikon jatkoa!
ps. ajastin tämän postauksen

6 kommenttia:

  1. Tuossa toisena olevassa järvikuvassa pilvet näyttävät ensikatsomalla lumihuippuisilta vuorilta. Ajattelin, että olet käynyt vaikka Sveitsissä.
    Remu se vaan jaksaa rummuttaa. Aika vekkuli mieheksi.

    VastaaPoista
  2. Näin harmaana marraskuun päivänä onkin kiva katsella mennettä kesää
    Kivat kuvat olet laittanut :)

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo kuva, jossa perhonen on asettunut ruokailemaan punahatun kukalle.

    VastaaPoista
  4. Hienoa, kauniita raikkaita kesäisiä kuvia. Tykkään kyllä! :)

    VastaaPoista