sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Niin se joulu tuli, oli ja meni

Ohi on ja jotenkin tyhjä olo on taas näin odotettujen pyhien ja vapaiden jälkeen. 
(Vaikka syöty on suklaata ja kinkkua ym jouluruokaa yllinkyllin :)) Monta suklaarasiaakin sain asiakkailta lahjaksi, muuten ei meillä lahjoja osteltukaan.
Enemmänkin olisi varmaan masentunut olo, jos ei olisi vielä vapaita odotettavissa. Pari päivää töitä ja sitten koittaa lomapäivät...ja sitten uuteen työpaikkaan.

Kauniista maisemista on saatu nauttia joka puolella Suomea.

Linnuillekin sulattelin loput rasvat ja lisää siemeniä pitää ostaa. 
Näyttävät linnutkin viluisilta tuossa ikkunan takana, kun nyt on ollut enemmän aikaa niitä seurata.

Viimehetken lahjankin sain eilen valmiiksi, 
kun en ollut aikaisemmin kysynyt lapsilta jotta haluaisivatko villasukkia. :)
Ja kerkisinhän nuo yhdet vielä neuloa, loman aikana.

Lankana 7-veljestä ja vyötteen ohjeen mukaan (56 silmukkaa) neulottu.

Tämän joulun kakku on tällainen.
Tämä on jo toinen samanlainen kakku tänä jouluna :)

muunnellen seuraavaa ohjetta olen tehnyt, tietenkään ei mulla kaikkia aineksia ollut :)
Enkä muista mistä olen ohjeen ottanut

Rommi-rusina-Cashew-kakku
200 g voita
2 dl sokeria
3 munaa
2½ dl vehnäjauhoja
1dl kaakaojauhetta(tummaa)
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 dl rusinoita
½ dl rommia (mulla appelsiinimehua ja rommiaromia)
1 dl rouhittuja cashew-pähkinöitä (mulla pilkottua appelsiini-suklaata ja kookoshiutaleita)
voi ja sokeri vatkataan, munat lisätään yksitellen, kuivat aineet sekoitetaan  ja vähitellen rommi (tai mehu)

päälle laitoin kakun kuorrutuksen toisesta ohjeesta
1 dl sokeria 
½ dl kaakaota
1 dl kermaa
1 keltuainen
kiehauta kerma, sokeri, kaakao kiisseliksi, lisää kuumaan kiisseliin keltuainen, sekoita ja jäähdytä
150 g voita 
1tl vaniljasokeria
vatkaa voi ja vaniljasokeri vaahdoksi ja sekoita jäähtynyt kiisseli voihin
Levitä jäähtyneen kakun väliin ja päälle.

tuhti kakku, eikä varmasti ole laihdutus ruokaa :D

viimeinen joulukuva tänä vuonna
Kohta olisi aika taas miettiä mihin se tämäkin vuosi mennä hurahti?
Mitä tuli tehtyä ja mitä ei?
Taidan kuitenkin lähteä ensin kävelylle :)
Hyviä pyhien välipäiviä!

16 kommenttia:

  1. Ensinnäkin paljon onnea uuteen työpaikkaan. Todella herkullisen näköiset leipomukset.

    Hyvää ja rauhaisaa loppuvuotta.

    VastaaPoista
  2. Herkullisen näköinen kakku, nappaan ohjeen, kiitos.
    Hyvää loppuvuotta Emilie!

    VastaaPoista
  3. Herkullisen näköiset kakut olet leiponut, Hyvää loppuvuotta:)

    VastaaPoista
  4. Kerkiää sitä ensivuonna sitten syödä terveellistä, nyt herkutellaan :)

    VastaaPoista
  5. Onpas herkullisen oloinen kakku. Taidanpa ottaa ohjeen talteen.
    Minä leivoin ties kuinka monta taatelikakkua ihmisille lahjaksi, joten ihan heti en mitään ryhdy nyt leipomaan. Sen sijaan niitä lintujen touhuja tulee kyllä ikkunasta seurailtua.
    Onnea sinulle uuteen työpaikkaan. Siinä on aina oma jännityksen paikkansa.

    VastaaPoista
  6. Mitä niitä eilisi, ollutta ja mennyttä, huomisista ei tiedä. Tuovat mitä tuovat. Otetaan vastaan mitä saadaan. Onnea sulle uuteen työpaikkaan.

    VastaaPoista
  7. Dat smaakt met dit weer nog lekkerder.

    VastaaPoista
  8. Onnea uuteen työpaikkaan! Muuttuuko ammattikin vai työpiste vaan?

    VastaaPoista
  9. Onnea uusiin työkuvioihin ja lapsille uusista villasukista :). (Täälläkin on ollut hauska huomata, kuinka villasukat, jotka jossain vaiheessa olivat ehkä maailman tylsin lahja lasten mielestä, ovat taas kivunneet sinne toivelistan kärkeen :))

    VastaaPoista
  10. Minä neuloin syksyn aikana paritkymmenet huovutetut apaset. Niitä annoin sitten lahjaksi ystäville.

    Onnea uuteen työhön!

    VastaaPoista
  11. Onnea uudesta työpaikasta! Niin se vain joulu hurahti. Pian koko vuosi. Hyviä vuoden viimeisiä päiviä ja uuden vuoden vaihtumisen odotusta! :)

    VastaaPoista
  12. Onnea myös täältä uusiin töihin. Saisi pakkaset nyt täälläkin hellittää, että voitaisiin aloittaa hiihtohommat.

    VastaaPoista
  13. Hyviä Välipäiviä sinullekin ja Onnea uuteen työhön!

    VastaaPoista
  14. kiitos reseptistä! Onnea uuteen työhön!

    VastaaPoista
  15. Kakku näyttää ja kuulostaa herrrkulliselta!
    Tsemppiä uusiin kuvioihin!<3
    Nii-in, aika kulkee nopeasti....:)
    Onnellista pian alkavaa vuotta 2015!<3

    VastaaPoista
  16. Minusta olisi ihanaa kun saisi joskus jonkun kutomia villasukkia lahjaksi ♥

    VastaaPoista