perjantai 19. joulukuuta 2014

Perjantai, viikon paras päivä

Jopas olikin ihan raskas viikko, monet haluaa siivousta ennen joulua ja juostu on. Sen verran varmaan olen stressaantunut, että olen valvonut tai nukkunut hyvin huonosti ainakin kolmena yönä tällä viikolla. Alkaa rasittaa ja sydän paukuttelee ja muljahtelee omissa rytmeissään.

Sen verran olen päässyt kaupassa piipahtamaan, jotta ostin joulutähtiä ja hyasinttejä.

Hyasintit ovat vielä paketeissaan ja viileässä, jotta eivät kasvaisi. Mun pitäisi käydä huomenna metsässä jos löytyisi vielä senverran paljasta, jotta saisin sammalta, voi olla että on lunta jo liikaa.
Jos sais jotain asetelmia aikaiseksi :) kyhättyä.

Löysin kirjastosta joululehden jossa oli lumitähden ohje ja muutaman kerkisin virkata.

Nyt lepään ja kokoan voimia vielä pariin päivään, ennenkuin pääsen joululomalle. 
Toiveissa on myös työpaikan vaihdos, sinne missä olin "harjoittelemassa", hoitotyöhön, muutamaksi kuukaudeksi. Hyvin paljon helpotti heti ahdistus, mietin jo kovasti, miten pääsisin tästä liikkuvasta hommasta eroon, en jaksaisi enää toista puolta vuotta. Eihän se vielä ole "kirkossa kuulutettu" asia, mutta ensi viikolla selviää.

Lunta on tullut tännekin päin, tässä on kyllä jo viikon vanha kuva, mut kyllä tuo näyttää nytkin samalta :) Vaikka välillä lumet sulivatkin.

Jatkanpa sitten levättyäni ja jos saisi nukuttua yön, niin olis pirteämpi vähän ja muistaisikin jotain.



14 kommenttia:

  1. Toivottavasti saisit joululahjaksi toisen työpaikan. Hyvää ja levollista viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Voimia keräävää viikonloppua sinulle! Toivotaan että työpaikan vaihdos onnistuisi. Kaunis sinisen valon kuusi.

    VastaaPoista
  3. lepää ja kerää voimia. Kohta on joulu ja oikein mukavaa juhlaa siulle.

    VastaaPoista
  4. Ohhoh.. nyt lepäilyä sekä voimien keräystä - oikein rauhallista viikonloppua sinne teille.. Super-kauniita nuo virkatut tähdet<3

    VastaaPoista
  5. Lepäilyä minäkin nyt kannatan sinulle ja minullekkin..hih
    Toivottovasti työpaikanvaihdos järjestyy

    VastaaPoista
  6. Kaunis virkattu tähti.
    Hyviä ynia sinulle. Voimia.

    VastaaPoista
  7. Valkoinen joulutähti on myös kaunis, kuten virkattu tähtikin. Voi toivonpa todella, että työtilanteesi muuttuu ja helpottuu. Hyvää joulunodotusta sinulle!

    VastaaPoista
  8. Kauniit nuo tähdet. Pidän peukkuja sen toisen työn puolesta.

    VastaaPoista
  9. Ihanat valkoiset tähdet. Pidetään peukkuja työn puolesta ja voimia sinule :)

    VastaaPoista
  10. Ihania lumitähtiä!!!! Voimia töihin ja rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Toivottavasti työpaikan vaihdos toteutuu. Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  12. Juuri kävimme äitiä katsomassa hoivakodissa. Tytöt joutuvat varmaan välillä juoksulla pistämään vanhusten perässä. Nyt on itsellä rauhallinen mieli, kun äidin hoito on viimeinkin järjestyksessä. Jaksamista sinulle ja jouluna saat lepäillä 😊

    VastaaPoista
  13. Kauniit virkatut tähdet! Rauhallista ja levollista joulua Emilie!

    VastaaPoista