keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Valoa kaipaa hän!

Pakko kertoa, kun sain tänään ostettua itelle lahjan :)
Paristolla toimivat koristevalot. Kokeilin vaikka miten, mihin  niitä laittaisin. En tietenkään ajatellut loppuun asti, että miten piilotan tuon pattereiden rasian. Mutta mitäs siitä.










Olen haaveillut laittavani nämä roikkumaan oveen. Mut en tiedä miten, ja mihin laitan sen ison paristokotelon.  Jospa keksin jotain...

Eilen pääsin jo valoisan aikaan töistä ja yritin käydä kuvaamassa ulkona. Mut ei siellä mitään ollut.




Vaikka on lunta, on kuitenkin pimeää. Tänään oli sitten vielä pimeämpää...
Ja tosi liukasta. Nyt illalla tuntuu tulevan tännekin tuulinen ilma.

Ei ole vielä yhtään joulukukkaa hankittuna,
eikä mitään muutakaan jouluvalmistelua. Ei leivottu mitään eikä paistettu.
Kyllähän tässä vielä on kaksi viikkoa aikaa, joskus huomaa sitten että ei olekaan yhtään aikaa.
Jaksas nyt nää työpäivät tehdä ja onhan tässä vielä kaksi viikonloppua leipomiseenkin.

Mukava lukea teidän muiden jouluvalmisteluista :)

15 kommenttia:

  1. Valoa sitä kaivataan täälläkin ja erityisesti luonnonvaloa!
    Ota iha rauhallisesti joulu tulee ja menee ihan omall painoll.
    Mysky täällä ny riehuu ja sähköt pätkii.

    VastaaPoista
  2. Tosi hienon näköiset on noi hankkimasi patterivalot!
    Ei sitä suuremmin ole meilläkään valmisteltu, sitä joulua, lastenlasten kanssa pipareita paistoin viikonloppuna ja mukanaan veivät ainakin puolet :) Jotain koristetta laittanut ja kukat: hyasintit ja ritarinkukka, tietysti kasvamassa, muuten mennään aikas lailla omalla painolla ;)

    VastaaPoista
  3. Kauniit patterivalot. Täällä meillä riehuu melkoinen tuuli ja myrsky.

    Rauhaisaa joulun odotusta.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa valoa. Minäkin kaipaan valoa todella. Onneksi päivä alkaa koha pidentyä.

    VastaaPoista
  5. Kyllä valoa saisi jo tulla.
    Yöllä satoi valkoisen lumikerroksen, ja aamulla siitä ei näkynyt jälkeäkään. Vesisade vei lumen. Onneksi kerkisin yöllä nähdä sen:)

    VastaaPoista
  6. Patterivalot on käytännöllisiä moneen, mutta joskus kyllä harmittaa se itse rasia. Mä olen naamioinut rasiaa pitsiverhon palasesta tehdyllä pussukalla tai muulla tilpehöörillä asetelmissa.
    Juu pimeetä on ja niin penteleen tylsää..täällä isolla kirkolla ei ole yhtään lunta..

    VastaaPoista
  7. Kauniit valot siellä teillä.. Me laitoimme pihalle paljon valoja kun on niin pimeä. yön aikaa satoi lunta aamulla suli pois kun rupsi vettä satamaan :)

    VastaaPoista
  8. Kauniit valot! Meillä jouluvalmistelut etenevät hiljalleen. Koristeet saisivat minun puolestani olla esillä vain viikon, mutta lapset patistavat..

    VastaaPoista
  9. Emilie, tulee se joulu, vaikka et leipoisi yhtään mitään. Perinteiset jouluvalmistelut aiheuttavat mieille valtavasti ylimääräisiä paineita. Pitää tehdä sitä ja tätä, jotta se joulu muka tulisi. Miten oppisimme olemaan itsellemme armollisempia?

    VastaaPoista
  10. On kyllä nättejä valojuttuja. Pallot on aina ihania, laittaa ne sitten niin tai näin ;)

    VastaaPoista