sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Sunnuntain tekeleitä

Rupesipa eilen illalla tuntumaan, että jotain pitäisi tehdä käsillä, kun yritin katsella teeveetä. Vaikka kuinka selaa ja yrittää löytää katseltavaa, niin hyvin vähissä ovat ohjelmat, joita tekee mieli katsoa. Miten liekin nykyisin tuntuvat kaikki ohjelmat olevan pelkkiä uusintoja. Varmaan yli viidesti tulee kaikki saman viikon aikana uusintoina!!!!
Vaan kuitenkin sen verran oli katsottavaa, jotta piti aloittaa sukan neule.

Monessa blogissa on kerrottu valepalmikkoneuleista, niinpä teki mieli sitä opetella. Löytyihän niitä ohjeita kuuklaamalla. Ja eikun neulomaan.
50 silmukalla kokeilin, 7 veikkaa, mutta sitten se tuntuikin liian tiukalta jalkaan, niinpä päätin tyytyä rannekkeisiin. Kun laiskuus voitti enkä jaksanut vaivata päätäni tekemällä lapasia, olisi pitänyt miettiä miten tekee peukaloreikää :)
Tämä on jotain petroolin väristä, alennusmyynti poistotuote lankaa. Minusta vähän epämääräisen väristä, mutta menettelee tässä kuitenkin.


Olipa ihan kivaa neulottavaa tällainen valepalmikko, ja nopeasti nämä valmistuivat. Varmastikin teen sukatkin vielä, kunhan tässä kerkiän. Pitää vaan lisätä silmukoita, niin eivät kiristä.

Tänään ollaan saatu levätäkin ihan koko päivän, kun ei ole satanut luntakaan. Tuntui että menikin perjantai ja lauantai pitkälti lumihommissa. Eilen käytiin karistelemassa lumia puistakin, mutta kun on pakkanen eivät oikein karisseet, eivätkä oksat juurikaan suoristuneet. Ihan mahdottomasti ovat oksat keränneet lunta.


Nyt nämä "lekottelupäivät" loppuvat. Huomenna on taas nousta kello viiden maissa ja ennen kuutta lähdettävä bussipysäkille rämpimään. Vaikka lopulta onkin ihan hyvä mennä töihin, niin kyllä mua aluksi nämä muutokset ahdistaa, en voi mitään. Hyvin monesti valvon nytkin öitä ja sitten ei edes aamulla saa nukkua.
Viime viikolla loppui se siivoushomma ja menen huomenna sinne, missä olin marraskuussa "harjoittelemassa", vanhusten hoitotyöhön vuorotteluvapaan-sijaiseksi. Tuttua hommahan se on ja tuttu paikkakin, vaan mua ne aamuheräämiset ja vuorotyö jännittää, vaikka jaksoin ihan hyvin sen kuukauden nousta yhtä aikaseen. Kyllä se kuitenkin hyvin sujuu, muutama kuukausi vain.

Kotoa poissaolo aika pitenee varmaan kymmeneen tuntiin, enkä enää näe päivän aikaan näitä lintujakaan. Niitä onkin nyt ollut paljon syömässä tuossa pihalla, ja ruokaa kuluu.

Leivoin tuossa vielä porkkanasämpylätkin kun uuni lämpiää joka päivä. Onpahan itellekin jotain natusteltavaa.
Nyt vähenee minun höpinät täällä blogissakin. Heippa vaan kaikille!


14 kommenttia:

  1. Hienot rannekkeet. Tuota valepalmikkoa pitäisi itsekin kokeilla...

    VastaaPoista
  2. Ihanat rannekkeet ja tosi kaunis kukkanen noissa koristeena. Minäkin neuloin pitkästä aikaa. Neulominen on ihanaa ja rentouttavaa puuhaa.

    VastaaPoista
  3. heerlijke handenarbeid en dan die vogels in de sneeuw die lijken zo nog mooier dan ze al zijn.

    VastaaPoista
  4. Tuollaiset rannekkeet olisi hyödylliset..kivasti kukkaset somistaa!

    VastaaPoista
  5. Hienot rannekkeet oot tehnyt.
    Täällä on jonnekin punatulkut hävinneet,kun ei näy lintulaudalla,kuin töyhtötinttejä,talitinteista puhumattakaan ja närhi vierailee...

    VastaaPoista
  6. Ompa kauniit rannekket, nuo käsissä jaksaa kahlata talven läpi.

    VastaaPoista
  7. Hienot rannekkeet ja kauniit kukkaset somistaa .Tänään tulivat punatulkut meille aika monta niitä oli. lunta satoi kovasti ilma oli niin harmaanpimeä ettei kuvista tullut oikei mitään :)

    VastaaPoista
  8. Kauniit rannekkeet! Mukavia työpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  9. Kauniin väriset rannekkeet.♥

    VastaaPoista
  10. Punatulkkuja ei ole vielä näkynyt, ovat niin komeita lintuja! Kauniit ja lämpimät rannekkeet teitkin. Aamuheräämiset on niin syvältä, mies nousee aamuvuoroihin ennen viittä. Mun ei tartte onneks vielä niin varhain. Mutta kaikkee hyvää "uuteen" työhön :)

    VastaaPoista
  11. ihanat rannekkeet!

    Tsemppiä töihin!

    VastaaPoista
  12. Ihanat punatulkut! Nuo rannekkeet ovat kauniin siniset minusta. Koita jaksaa heräillä, muutama kuukausi menee pian ja kevätkin jo kohta tulossa.

    VastaaPoista
  13. Nätit rannekkeet. Valepalmikkoa on kiva kutoa, koska malli on helppo ja sillä saa nopeasti valmista. Sopii myös resoriksi.
    Telkusta tosiaan tulee uusintoja toisensa jälkeen. Aina ei edes ohjelman nimi sano mitään, mutta kun on hetken katsonut, voi vain todeta nähneensä ohjelman hiljattain. Minulla ainakin telkun katsominen on enemmänkin sohvalla istumista ja kutomista. Välillä höristän jollekin ohjelmalla korviani, mutta siinä se sitten onkin.
    Suloinen punatulkku. Meillä linnut ovat kaikonneet jonnekin, eikä punatulkut ole muutenkaan kovin usein näyttäytyneet.
    Leppoisia työpäiviä. Kunhan rytmiin pääsee, se varmasti taas sujuu.

    VastaaPoista