keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Kevätkuukausi alkoi

ja ihana kesäaika :) Vaikka kun ulos katsoo, ei mitään kesäistä näy. Mutta sähkölaskussa pitäisi näkyä kesä-aika,  ainakin pienempänä laskuna, jee.

Tänään  pääsin kauppaan ja sain ostettua narsisseja, tosin nupuillaan ovat vasta, mutta äkkiä ne kasvavat. Laitan sitten (jos raaskin) niitä ulos ruukkuun, kunhan vähän aukeavat.






Ihanaa kun huhtikuu lopultakin alkoi, on enää kolme työpäivää edessä.
En tänään kerennyt vielä edes leipoa mitään pääsiäisleivonnaisia. Meni ensin siivotessa ja sitten loppupäivä kaupoissa. Sielläkin oli jo ostajilla aikamoisen täydet kärryt kassoilla ja varmasti ruuhka vaan lisääntyy illalla ja huomenna.


Tässä vielä muistutukseksi kuva eiliseltä. Ei ole vielä kukkia pihalla täällä. Vuosi sitten oli paljon vähemmän lunta. Vuosia ei oikein muista, jollei olisi valokuvia :)

Tarttis joutua, on nimittäin joku puutarha-ohjelma nyt alussa femmalla. Heippa!




14 kommenttia:

  1. Upeita kuvia. Meilläkin hukutaan lumeen.

    VastaaPoista
  2. Narsissit ovat kyllä kauniita ja tuovat kevättä!
    Pääsiäisestä en jaksa innostua muutakuin siinä mielessä että pihalle pihalle tai metsään..

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat! Hyvää pääsiäisen aikaa sinulle Emilie!

    VastaaPoista
  4. Lunta teillä riittää!
    Onneksi nauhoitin sen puutarhaohjelman pilveen, pitää katsoa kun kerkiän.

    VastaaPoista
  5. Oikein iloista pääsiäistä siulle.

    VastaaPoista
  6. Lunta ja jäätä on meilläkin, ei vielä mitään asiaa pihahommiin:) Eilen ostin kauppareissulla narsisseja kuistia koristamaan, tuli heti niin kivan näköistä. Oikein mukavaa pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
  7. Tänään kävin pikapikaa kaupassa ja suurin osa ajasta meni kassalla jonottaessa. Aivan tajuttoman paljon ihmisiä liikkeellä. Ei taida pääsiäisen aikaan pihahommiin päästä, koska maanantaina satanut lumi on yhä käytävillä ja kukkapenkeissä. Eikä alapihalta edellisetkään ole vielä sulaneet.
    Mukavaa pääsiäisen aikaa sinulle!

    VastaaPoista
  8. Joo, kaupassa oli kyllä paljon väkeä ja ajattelin, miten sitä tarvitaankin yhtäkkiä niin paljon ruokaa ja muuta...omalla käsivarrella olikin vaan pikkuinen korillinen ja tunsin olevani jotenkin outolintu:)
    Ja lunta tulee oikein isoilla hattaroilla, ei ole vielä pihassa piipottajia...
    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  9. Hyvää Pääsiäistä Emilie ♥

    VastaaPoista
  10. Teilläpä on vielä lunta pihassa. Meillä ei ole enää lunta, mutta sipulikukat odottaa vielä lämpimämpiä säitä. Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  11. Hyvää pääsiäistä Emilie!
    Lunta riittää, ei voi mitään, odotellaan vaan...saadaan sitten lämmin ja pitkä kesä, eikös vaan :-D

    VastaaPoista