lauantai 18. huhtikuuta 2015

Tervehdys täältä "reissusta" :)

Täälläpä sitä ollaan oltu torstai-illasta lähtien ja ihan kivaa on ollut. 
Kelit on olleet vähän viileitä, mutta ostin lisää vaatetta, kun läksin kesäisemmillä nöpsyillä reissuun :)
Kivaa on ollut, eilen käytiin syömässä pizzat

ja sitten mentiin elokuviin. Ihan normi viihdettä muille ihmisille, mutta mulle aika harvinaista herkkua. Vähän liian raju räiskintä leffa mulle ( Fast&Furious7), mutta tulipahan katottua :) (enkä nähnyt painajaisia)
Loppu leffassa oli kyllä mieleenpainuva ja sen lopussa esitetty video Paul Walkerin muistoksi. Kappale soi vieläkin päässä.

Tänään läksin sitten Supermessuille jo aikaseen aamusta ja yksin kiertelin koko päivän. Ja voin sanoa kyllä, että olipa super IHANAa, kun sain ihan rauhassa katsella miten paljon tahansa ja mitä tahansa.
Tampereellahan on vielä huomisen päivää nämä messut, joissa on aiheena Puutarha, Kotimaan Matkailu, OutdoorErä ja Keräily-teemat omissa halleissaan. Minä en ole käynyt isommilla messuilla pitkiin aikoihin, enkä Puutarhamessuilla koskaan, niin olipa katsomista.
Tässä vähän kuvia sieltä.

En ostanut paljoa, kun pitää ajatella että miten saan mitään vietyä junassa kotiinpäin :)
Japanilaisen ihmekukan "Mirabilis jalapa" juuria ostin ja gladioluxien sipuleita sekä joitain siemeniä.
Siemenissä ei näyttänyt olevan eroja tavallisiin kauppoihinkaan verrattuna, joten ostin vain mitä olin ajatellut.


 Sitten muutaman näitä pelargonioita ostin, jospa saisin vietyä ne rutistumatta kotiin.
Mary, Gustav ja Nikolai lähti mun mukaan.


Sitten muutamia juttuja, joita Olisin halunnut ostaa :)

Tommolan tilan  perennoita, vaikkapa tuon ihanan sinikämmenen :)
Muunmuassa näitä Lepaan savipajan töitä.
Nuo matkalaukut ja sammakot oliva hienoja ja tuo 
köllöttelevä "mulqvist" jänis

ja monta muuta kukkaa ja kasvia sieltä olisi voinut hankkia. Kyllä monet ostivatkin, näkyi monella rouvalla olevan henkilökohtainen kantaja (miespuolinen) mukana. Ilahduttavasti näkyi käyneen taimet ja kukat kaupaksi monessakin paikassa.

Sitten minusta paras "parveke", Parvekenäyttelyssä


Siellä oli rakenneltu Urbaanit mallipihat- näyttely
Oliskohan ollut 8 erilaista, vaan valitettavasti en ole varma oliskohan tämä ollut se Tuunailijan siirtolapuutarha, (vai olisiko ollut lasten unelmapiha), kun nämä nyt menivät multa ihan sekaisin. Yritin kyllä kaikkia kuvata, mutta kun ei kaikkia ihanuuksia huomaa kerralla :)







Lisää on paljon kuvia mullakin, josko laitan lisää toisella kertaa.
Johan tuo alkaa väsyttää, jos menis kohta nukkumaan :)

12 kommenttia:

  1. Hyvät kuvat otit! Ihanaiset pelakuut!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia Kyllä messuilla on mukava käydä ihailemassa, kaikellaista siellä on nähtävää :)

    VastaaPoista
  3. Varmasti oli kivat messut! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Ihanat nuo punaiset korkokengät :)
    Minä kävin viime vuonna noilla samoilla Treen messuilla, joten jätän ne tänä vuonna väliin.

    VastaaPoista
  5. Mukavia juttuja ja kivoja kuvia ♥
    Kaikkea kivaa sinulle sunnuntaihin.

    VastaaPoista
  6. Mukavia juttuja ja kivoja kuvia ♥
    Kaikkea kivaa sinulle sunnuntaihin.

    VastaaPoista
  7. Onpas ihania kuvia, paljon värejä. Varmasti sait uusia ideoita puutarhaasi. Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  8. Ensin mietin, että mihin päin maailmaa olet lähtenyt reissaamaan. Tampereelle, selvisi hetken päästä. Kivoja kuvaterveisiä. Ja Tampere on kyllä ehdottomasti mukava matkailukohde ilman messujakin.

    VastaaPoista
  9. Kaikkea voisi aina ostaa, jos olisi mahdollisuus kantaa ja maksaa. ;)

    VastaaPoista
  10. Kiitos messukuvista, olipa siellä paljon kaikkea upeaa nähtävää.

    VastaaPoista
  11. Onpa siellä messuilla kaikkea mielenkiintoista. Tampere on kiva paikka, olen aikoinani suorittanut siellä jatko-opintoja.

    VastaaPoista
  12. Mukavalta kuulostaa sinun reissusi! :) Viihtyisin minäkin.

    VastaaPoista