sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Välillä aurinkoakin

Tänään paistoi meillä aurinko sitten niin ihanasti.

Uusia kukkiakin avautui, tai onhan nämä olleet jo monta vuotta, mutta uudestaan onneksi kasvavat. Olenkin monesti kerennyt tänäkin keväänä ajatella, että miksiköhän ei tule syksyllä istutettua tarpeeksi sipuleita, eikä erivärisiä krookuksia. Kun pääasiassa näkyy olevan noita lilan värisiä krookukset.
Viime syksynä jäi tulppaanitkin istuttamatta, kun myöhästyin niiden ostossa :( 
Niinpä nyt en odotakaan vanhoista tulpuista paljoa kukkia. Näyttävät siltä, että tulee vain lehtiä.

Vasta näidenkin päältä lumet ja jäät levittelin ja hups olivatkin jo aukasseet kukkansa.

Tänään lenteli ensimmäiset näkemäni pörriäiset, vähän jähmeä oli vielä tämäkin.
Aika viileältä tuntui ilma vielä vaikka aurinko paistoikin. Onneksi nyt on pihalta lumet sulaneet, vaikka kasassa sitä vielä on.

Nyt on melkoisesti haravoitukin pihaa, yhdestä kukkapenkistä kaivelin rönsyleinikit eilen, mutta vielä on liian märät mullat enempiin kaiveluihin.
Tänään haketin ison kasan risuja, loput jäi vielä huomiseksi (jos ei sada)
Toivottavasti se 10 cm:n lumisade ei kuitenkaan tulisi enää, yhtään ei lunta kaipaa.

Mukavaa viikon alkua teillekin!


9 kommenttia:

  1. Meillä satoi koko eilisen sunnuntai-päivän ja illaksi saatiin kaunis usva.

    VastaaPoista
  2. Kauniita kukkasia, täällä satoi kokopäivän . Mukavaa vappuviikkoa:)

    VastaaPoista
  3. Kauniita! Itse myös mietin, että ensi syksynä pitää istuttaa lisää värejä, nyt minulla on ollut paljon pelkkää lilaa krookusta.

    VastaaPoista
  4. Täällä oli lauantaina ihana aurinkoinen päivä, eilen sitten satoi, mutta illalla alkoi paistaa aurinko vähän aikaa. Tänään taas pilvistä...Kauniita on kukat <3

    VastaaPoista
  5. Aina keväisin miettii, että syksyllä täytyy istuttaa paaljon sipuleita. On nuo niin ihania väripilkkuja ja ilostuttajia :) Tulin vierailulle blogiisi. Täytyy tulla paremmalla ajalla ehdottomasti uudestaan!!

    VastaaPoista
  6. Upeita kuvia ja pikkuinen pörriäinenkin siellä ♥
    Olet voittanut arvonnassani Emilie, otatko yhteyttä saadaan paketti tulemaan :)
    Ja oikein hyvää päivää.

    VastaaPoista
  7. hauska kuva kimalaisesta krookuksessa.

    VastaaPoista
  8. Minulta myös jää aina syksyllä sipulit laittamatta maahan, sitten keväällä harmittelen. Onneksi aina jotain maasta nousee kuitenkin.

    VastaaPoista